Leijonat demokratian puolesta

Huomenna Suomen jääkiekkomaajoukkue iskee MM-kisojen puolivälierissä yhteen Valko-Venäjän kanssa, ja voimainkoitoksen häviäjää kutsuu laulukuoro. Etukäteisasetelmien mukaan Suomen pitäisi pystyä puolivaloillakin niistämään belaruslaisten kiekkoveljien nenät, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Toisaalta on hyvä palauttaa mieliin vuoden 2002 Salt Lake Cityn olympialaisten puolivälierät, joissa Valko-Venäjä pudotti jatkosta Ruotsin. Erityisesti meille Hannu Hanhien lukemattomat kerrat nöyryyttämille suomalaisille oli todella mannaa katsoa, kun silloinen NHL-maalivahti Tommy Salo imuroi verkon perille puolustaja Vladimir Kopatin keskialueelta roiskaiseman löysähkön lyöntilaukauksen, joka alun perin taisi olla tarkoitettu pelkäksi purkukiekoksi. Peliaikaa oli kellossa jäljellä kaksi minuuttia ja 24 sekuntia, eikä NHL-tähtiä pullistellut kolmen kruunun miehistö onnistunut tilannetta enää tasoittamaan. Toivotaan, ettei huomisesta pelistä tule jatko-osaa tähän valkovenäläisten ihmetekojen saagaan.

Valko-Venäjä on joka tapauksessa nyt Latviassa väläytellyt ja pelannut vähintään kohtuullisesti. Se voitti huipputaitavista yksilöistä koostuvan Slovakian 2-1, piti todella nopeaa ja taitavaa peliä pelaavaa Venäjää ahtaalla häviten vain 2-3, tumppasi Kazakstanin 7-1 ja Ukrainan 9-1 sekä voitti Sveitsin 2-1. Ainoa selvempi tappio tuli Ruotsille luvuin 1-4. Kisojen pistepörssin seitsemän kärjestä löytyy peräti kolme valkovenäläistä, Mihail Grabovski (5+4), Andrei Skabelka (2+7) ja Sergei Zadelenov (4+4). Herrat lienee syytä merkata ja usuttaa vaikka jompi kumpi Ruudun veljeksistä heidän peräänsä. Vuoteen 2002 verrattuna heikennyksiäkin joukkueessa on kuitenkin tapahtunut. Silloinen valmentaja Vladimir Krikunov seisoo nyt Venäjän vaihtopenkin takana ja Belarus-kiekon todellinen ikoni ja toteemi, luunkova NHL-pakki Ruslan Salei jatkaa taalaliigan pudotuspelejä valtavassa nousukiidossa olevan Anaheim Mighty Ducksin riveissä yhdessä Teukka-Salaman kanssa.

MM-kisojen pudotuspelivaiheessa on hyvä alkaa kaivaa esiin voitontahtoa. Perinteisesti hyvä konsti tähän on ollut nationalistisen kiihkon esiin lietsominen tarvittaessa vaikka ulkojääkiekkoilullisiin seikkoihin turvautuen. Ruotsalaiset ovat ylimielisiä isoveljiä, joiden lintukodon puolesta Suomi on saanut uhrautua niin suurvalta-Ruotsin kaudella kuin toisessa maailmansodassakin. Venäläiset taas edustavat imperialistista ja autoritääristä sortovaltaa, joka aina tilaisuuden tullen on pyrkinyt kurmoottamaan suomalaisia milloin asevoimin milloin poliittisella ahdistelulla. Kanadalaisia vastaan poliittisia motiiveja on vaikea löytää, joten heihin kannattaa suhtautua jääkiekkoon omistavasti suhtautuvina röyhkeinä pohjoisamerikkalaisina, joiden sikamainen pelityyli oikeuttaa pistämään kovan kovaa vastaan. USA:n suhteen kiekkokaukalo on yksi niitä todella harvoja paikkoja, jossa Suomen kaltainen maailmanpolitiikan lilliputti pääsee esiintymään ennakkosuosikkina ja samalla osoittamaan maailmanpoliiseille kaapin paikkaa vähän yleisemmässäkin mielessä.

Mutta Valko-Venäjä? Mistä kaivaa esiin tarvittava patrioottinen tunnelataus näiden soiden ja arojen poikien polkemiseksi jäänrakoon? Ehdotan seuraavaa: suhtaudutaan Valko-Venäjään eräänlaisena Neuvostoliiton historiallisena etäispesäkkeenä ja jakojäännöksenä. Maa on Euroopan viimeinen diktatuuri, jota ei epädemokraattisuutensa vuoksi ole kelpuutettu edes Euroopan Neuvoston jäseneksi. Oppositiopoliitikkoja ja kriittisiä journalisteja muilutetaan ja katoaa lähes päivittäin. Maata ohjaa todellisen diktaattorin ottein Alexander Lukashenko, jonka määräyksestä maassa on otettu käyttöön vanhat Neuvosto-Valko-Venäjän tunnukset. Lukashenkolla on paljon yhteistä Leonid Brezhnev-vainaan kanssa, mutta tässä yhteydessä tärkeintä on mainita, että heitä yhdistää intohimoinen suhtautuminen jääkiekkoon. Lukashenkon kutsumana Minskissä on vieraillut monen maan jääkiekkopelaajia, mm. suomalaisia. Viime joulukuussa hän kutsui Kanadan maajoukkueen pitämään MM-kisoja edeltävän valmistautumisleirinsä Valko-Venäjällä. Herra diktaattori pukee usein myös itse luistimet jalkaansa (ks. kuva) ja on kerännyt näissä kirjavissa ystävyysotteluissa komeat tehopisteet. Lukashenkon pelipaidan selkämyksessä seisoo tietysti numero yksi.

Pari viikkoa sitten Lukashenko piti Voiton Päivän puheen, jossa hän muisteli lämmöllä niitä suuria palveluksia, joita Neuvostoliitto ihmiskunnalle teki. Suora sitaatti:

Mitä kauemmas voitokas vuosi 1945 painuu historiaan, sitä paremmin me ymmärrämme Neuvostoliiton monikansallisen väestön hämmästyttävän uroteon suuruuden. Se tulee vuosisatojen kuluttuakin pysymään peräänantamattoman rohkeuden ja sinnikkyyden symbolina. Isoisien ja isien osoittaman epäitsekkyyden ja voittoisan sankaruuden muisto auttaa tämän päivän valkovenäläisiä ja venäläisiä luomaan yhteisponnistuksin vahvan perustan näiden kahden veljeskansan hyvinvoinnille myös tulevaisuudessa.

Talvi- ja jatkosodan kokeneen kansakunnan leijonapaitaiset jääkiekkourhot: painakaa Lukashenkon sanat sydämiinne ja pohtikaa niiden merkitystä. Muistelkaa myös Ukrainan ja Valko-Venäjän rajavyöhykkeellä sijainneen Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuutta, joka vei vuosikausiksi ruokapöydistämme perinteisen kansallisherkkumme poronkäristyksen. Jo on ihme elleivät ala laidat paukkua ja verkot soida!