Painavaa nostalgiaa

Viime lauantaina satuin autoa ajellessani kuulemaan YleX-radiokanavalta suurimman osan Erno Kulmalan juontamasta Todistaja X-ohjelmasta, jossa "suomalaisen metallikentän ja raskaan rokin vaikuttajahahmot" käyvät jutustelemassa ja soittamassa omia suosikkikappaleitaan. Pääsin laineille heti alusta, ja kun ohjelmaidea tuntui mielenkiintoiselta, jäin kuuntelemaan.

Kyllä kannatti. Vieraileva tähtenä eetterissä häärinyt Suburban Tribe -yhtyeen basisti/säveltäjä Janne Joutsenniemi löi tiskiin sikermän, joka nostalgisuudessaan ja puhuttelevuudessaan veti ihon kananlihalle ja sai muistelemaan omaa kultaista nuoruutta. Varsinaisesti uutta en oppinut, sillä soitetusta yhdeksästä biisistä omastakin levyhyllystä löytyy seitsemän, mutta homman juju tietenkin piili siinä, miten hyvin Joutsenniemi onnistui vangitsemaan 1960-1970-lukujen taitteessa syntyneiden (miesten) sukupolvikokemuksen. Lisäksi hänen tarinansa kappaleiden välissä olivat sympaattisia ja hauskoja, esim. miten hiihtolomalle otettiin mukaan kasetti, johon oli nauhoitettu kaksi kappaletta AC/DC:tä, jota sitten luukutettiin tauotta kaikki se aika kun ei oltu ulkona hiihtämässä.

Jo suomalaisen trashmetallin uranuurtajassa Stonessa vaikuttaneen Joutsenniemen musiikkiharrastuksen alkuvaiheet 1970-luvun lopun Keravalla olivat kunnioitettavaa vastavirtaan uimista. Tötteröpäiden dominoima kaupunki oli Aikka Hakalan ja hänen Teddy & The Tigersinsa kotipaikka ja vankinta kannatusaluetta, jossa Sex Pistols ja punk ylipäätäänkin oli pahin mahdollinen fanitusvalinta. Tuolloihan elettiin vielä yhtenäiskulttuurin aikaa, kun koko kansa katsoi yhtä aikaa televisiosta samaa mäkihyppykilpailua. Nuorisomusiikkikulttuuri ei ollut vielä nykyiseen tapaan pirstaloitunut lukemattomiin erilaisiin alakulttuureihin, vaan sinun oli valittava puolesi.

Joutsenniemen lista:
1. Pretty vacant - Sex Pistols
2. For those about to rock - AC/DC
3. Sabbath bloody sabbath - Black Sabbath
4. Fight fire with fire - Metallica
5. Angel of death - Slayer
6. Hands all over - Soundgarden
7. Falling away from me - Korn
8. The line begins to blur - Nine Inch Nails
9. Duality - Slipknot

Kornin ja Slipknotin suhteen teen pienen varauksen, mutta muuten todellisia klassikoita, joihin ajan hammas ei ole jättänyt jälkeäkään. Ensimmäisen viiden osalta eka kuulemiskerta on todella jäänyt mieleen, sillä joka kerta olin vähällä lentää perseelleni, niin hienolta ne kuulostivat.

Joutsenniemestä puheen olleen täytyy todeta, että mieleeni on jäänyt heidän Ruisrockin 2004 päättänyt keikkansa. Meininki oli yleisestä väsymyksestä huolimatta hyvä ja bändi onnistui lietsomaan yleisön hyvin mukaansa. Jossain vaiheessa keikkaa muutamat yleisön edustajat saivat päähänsä ryhtyä heittelemään lavalle sitä karkeaa puupurua, jolla Kansanpuisto oli kulumisen estämiseksi festivaalin ajaksi kuorrutettu. Tämä "sahanpuru" koostui pikemminkin oksan- ja kaarnankappaleista, joten tuollaisen suihkun alle jäätyään sitä ei voinut olla huomaamatta, tuntui kuin päälle olisi napsahdellut pieniä kiviä. Pikku hiljaa heittelyinnovaatio levisi muuallekin yleisöön, kunnes laulaja Ville Tuomen oli pakko huomauttaa asiasta. Hivenen yllättäen hän kuitenkin äityi pilkkaamaan yleisöä tyyliin "Ettekö parempaan pysty? Antaa nyt tulla sitä perkeleen purua niin paljon saatte heitettyä!" Ja yleisö teki työtä käskettyä. Ilma oli mustana tätä puusilppua ja sitä sai kaivaa hiuksistaan ja kalsareistaan vielä kaksi päivää myöhemminkin.

Hyvän festariviikonlopun päätökseksi Ville Tuomi veti vielä United Underworld -bändinsä kanssa keikan Ruissalon sillan kupeessa mantereen puolella keikkabussinsa seinustalla. Erikoista puolipimeässä maan tasalta soitettua sessiota seuraamaan saapui useampi sata ihmistä tiukaksi piiriksi Tuomen ja kumppanien ympärille. Musiikki oli hevimpää kuin Suburban Tribella, joskaan volyymitaso ei aivan metallitasolle päässytkään nousemaan, äänentoisto kun pyöri aggregaatilla tuotetulla sähköllä.