maanantaina, kesäkuuta 12, 2006

Vaikeita asioita

Terveisia Ammanista. Lentokentalla minua oli vastassa 50-vuotias Hasan, jolta koetin matkalla hotelliin varovasti udella jordanialaisten fiiliksia Abu Musab Al-Zarqawin saatua surmansa USA:n armeijan ilmaiskussa, onhan kyseessa kuitenkin oman kylan poika, vaikka aika pilalle mennyt omena onkin kyseessa. Hasan totesi aika lailla suoraan veli Abu Musabin olleen yksi pahimpia Lahi-Idan kamaralla kulkeneita mulqvisteja. Samaan hengenvetoon han kuitenkin jatkoi, etta uutinen Al-Zarqawin kuolemastaa otettiin vastaan with mixed feelings. Varsinkin Al-Zarqawin jarkattya viime marraskuussa 60 ihmisen hengen vieneet kolme pommi-iskua han on ollut Jordaniassa todella huonossa huudossa, mutta Hasanin mukaan ihmiset eivat halua oikein iloitakaan, koska on hyva, etta edes joku panee kampoihin jenkki-imperialismille.

Lahi-Idan ongelmat lienevat yksi pahimpia ihmiskunnan historian sekasotkuja. Paha on kayda neuvomaan, eika oikein kummankaan (tai oikeammin minkaan, vrt. esim. shiiat, sunnit ja kurdit Irakissa), osapuolen puolesta haluaisi ottaa kantaa, kun tosiaan tuo keinovalikoima ongelmien ratkaisemiseksi vaikuttaa aika jarjettomalta kaikilla. Jos Lahi-Ita kiinnostaa, kannattaa surffailla esim. sivuille IslamOnline tai Electoric Intifada. Ei nama asiat siita sen valmiimmiksi tule, mutta joskus on hyva katsoa islamilaisen maailman tapahtumia muustakin kuin CNN:n nakokulmasta.

1 kommentti:

emppula kirjoitti...

Varmasti Al-Zarqawin kuolema aiheuttaa tuolla hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta mulqvisti, toisaalta sankari.

Tilanne lähi-idässä tosiaankin on todella vaikea. Sitä on vaikea verrata mihinkään muuhun sen ainutlaatuisuuden takia.

Irakin tilanteeseen minulla on ratkaisu: kansallismielisenä näkisin Irakin jonain muuna kuin väkisin koossa pidettynä valtiona. Siispä hajoittaisin Irakin. Tämä ei vaan taida sopia jenkeille.

~~Johannes~~