Ilmastonmuutos

Financial Times oli saanut haltuunsa kopion ensi viikolla julkistettavasta ilmastonmuutoksen vaikutuksia Euroopassa käsittelevästä EU:n komission raportista. Raportin punaisena lankana kulkee perusolettamus siitä, että päättäväisillä poliittisilla toimilla ilmaston lämpeneminen seuraavan 65 vuoden aikana on mahdollista rajoittaa kahteen asteeseen vuoden 1990 tasoon verrattuna.

Pohjois-Euroopalle raportti lupaa hyvää: kelien lämmetessä sadot kasvavat, kylmyydestä aiheutuvat haitat, ääritapauksessa kuolemantapaukset vähenevät, eikä ihmisten enää tarvitse lähteä etelänlomille lämmön ja auringon perässä. Etelä-Euroopassa kuva on päinvastainen: kuivuutta, kuumuutta, maaperän köyhtymistä, maastopaloja ja nykyisellään Välimeren alueelle 100 miljardia euroa turismituloja tuovan matkailun kuihtumista. Pohjoisessa sadot saattaisivat kasvaa nykyisestä jopa 70 prosentilla, kun taas etelässä laari ammottaisi 20 prosenttia tyhjempänä. Vuoteen 2071 mennessä ilmastonmuutos on edennyt niin, että sen aiheuttamat kuivuus ja tulvat tappavat Euroopassa 90.000 ihmistä vuodessa. Samaan aikaan merenpinnan noususta noin metrillä aiheutuu kymmenien miljardien eurojen kulut.

Komission raportissa hahmotellaan optimistisempi 2.2. asteen ja pessimistisempi 3 asteen lämpenemisskenaario. Komission mukaan kahden asteen skenaariossa seuraukset olisivat vielä siedettävät niin elinolojen muutoksen kuin lämpenemisestä aiheutuvien kustannustenkin suhteen. Kaiken lisäksi 15-30 prosentin vähennys hiilidioksidipäästöissä vuoteen 2020 mennessä ei raportin mukaan edes vähentäisi työpaikkoja, koska kehittyvän teknologian aloille syntyisi vastaava määrä uusia. Globaalin päästömäärän vähentäminen vuoteen 2050 mennessä 25 prosentilla vuoden 1990 tason alle on komission mukaan sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollista.

Financial Timesin jutussa ironisoidaan sillä, että hyötyjiksi näyttäisivät päätyvän ne maat, jotka ovat tarmokkaimmin taistelleet ilmastonmuutosta vastaan (esim. Britannia ja Ruotsi), kun taas Italian ja Espanjan kaltaiset ympäristökysymyksiin välinpitämättömämmin suhtautuvat maat kärsisivät pahiten. Vaikka ennustus pitäisi paikkansakin, lohtu saattaa osoittautuu Pohjois-Euroopalle laihanlaiseksi. Raportissa tarkastelu on rajoitettu koskemaan ilmastonmuutoksen vaikutuksia Euroopassa ikään kuin maanosa olisi jokin suljettu tila, johon ulkopuolisen maailman tapahtumat eivät vaikuttaisi. Ilmastonmuutos on kuitenkin globaali ilmiö, jonka vaikutuksilla muualla maailmassa saattaa olla hyvinkin paljon merkitystä Euroopan kannalta. Jo nykyisin arvioidaan maailmasta löytyvän 25 miljoonaa sellaista ihmistä, jotka voidaan luokitella ilmastopakolaisiksi.

Jos ilmastonmuutoksella on jo Etelä-Euroopassa niin dramaattisia vaikutuksia kuin raportissa kuvataan, voi vain kuvitella, mitä tapahtuu niillä alueilla, joissa luonnonolot jo nyt tekevät ihmisten elämästä vaikeaa. Jos lämpeneminen riittää lopettamaan turismin Välimeren alueelle, eikä samalla logiikalla Eurooppaan suuntaudu valtava pakolaisliike sellaisilta alueilta, joissa ilmastonmuutos tekee elämästä mahdotonta? Ainakaan Financial Timesin jutussa ei kerrota siitä, että EU:n komission raportissa olisi pohdittu tällaisia kehitysnäkymiä.

Ilmastonmuutos on noussut kansainväliseksi keskustelunaiheeksi viimeisten vuosien poikkeuksellisten sääilmiöiden ansiosta. Meillä Suomessakin muutos tuntuu tällä hetkellä varsin konkreettiselta vuodenaikaan nähden täysin epätyypillisen sään ja korkean lämpötilan vuoksi. Satojen kasvamista odotellessa voisi suositella luettavaksi vaikkapa Ulkopolitiikka-lehdessä 4/2006 julkaistua London School of Economicsin professori Tim Dysonin dramaattista kirjoitusta ”Maailmanloppu, jonka jo tunnemme”. Dyson ei ole ilmastonmuutoksen vaikutusten suhteen lainkaan niin optimistinen kuin EU:n komission raportti. Hänen mukaansa globaalien päästöjen väheneminen on hyvin epätodennäköistä:

Voidaan laskea, että pelkkä kehitysmaiden väestönkasvu 2000-2050 lisää hiilidioksidipäästöjä niin paljon, että globaalin päästötason pitäminen nykyisellään vaatisi rikkaiden maiden vähentävän päästöjään 40 prosenttia. Kun väestönkasvuun lisätään vielä kehitysmaiden todennäköinen talouskasvu, päästään vielä huikeampiin lukuihin, jopa 90 prosentin päästötason nousuun. Joka tapauksessa voidaan pitää käytännöllisesti katsoen varmana, että hiilidioksidipäästöt tulevat merkittävästi kasvamaan.

Jos komission raportin hahmottelemassa optimistisessa skenaariossa ilmaston lämpenemisen rajaaminen kahteen asteeseen edellyttäisi 25 prosentin vähennystä globaalissa päästömäärässä, voi vain kuvitella, mitä Dysonin pessimistisemmät (vai realistisemmat?) visiot päästöjen määrän tulevasta kehityksestä tarkoittaisivat lämpötilojen kannalta. Jos päästöt tosiaan kasvaisivat 90 prosenttia, kuinka moneen asteen lämpenemisestä silloin puhuttaisiin? Jo paljon ennen sitä taitaisimme saada sanoa hyvästit Keski-Euroopan mäkiviikolle ja Tour de Ski –kiertueelle… Ellei sitten kävisi niin, kuin jotkut ilmastotutkijat ovat esittäneet, että ilmastonmuutos aiheuttaisi merien syvä- ja pintavesien välisen ns. termohaliinikierron loppumista. Tämä pysäyttäisi Suomeakin lämmittävän Golf-virran, jolloin lumitykit voitaisiin huoletta kaupata vaikkapa Alppien hiihtokeskuksiin. Samoin tein saisi myyntiin tietysti laittaa myös kaiken maanviljelyskaluston.

Hiilidioksidipäästöjen rajoittaminen on ollut yksi kotimaisen lisäydinvoiman rakentamisen kannattajien keskeisistä perusteluista. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että sillä mitä Suomi energiaratkaisussaan tekee tai jättää tekemättä, ei ole päästöjen globaalissa mittakaavassa juuri minkäänlaista merkitystä. Koko EU:n päästöjen osuus kun on maailman kokonaispäästöistä vain 14 prosenttia nyt ja vuonna 2050 arvioiden mukaan enää kahdeksan prosenttia. Päästöjen rajoittamisen yksi pahimmista jarruista onkin se, että kylmästi ja kapeasti omaa talouskasvuaan laskelmoivan yksittäisen valtion näkökulmasta rationaalisinta on ei vain jatkaa niin kuin tähänkin saakka vaan pyrkiä lisäämään omia päästöjään, niin selkeä on yhteys hiilidioksidipäästöjen määrän ja talouskasvun välillä. Tämän yhteyden murtaminen taas tarkoittaisi koko teollisen toiminnan järjestämistä nykyisestä täysin eroavalle pohjalle ja taloudellisen kasvun täydellistä uudelleen ajattelua.