Melkoista tekstiä

Hieraisin todella silmiäni tänään, kun luin Ilta-Sanomien verkkolehdestä uutisen Saddam Husseinin velipuolen Barzam Ibrahim al-Tikritin eilisestä hirttämisestä, jossa kaikki ei ollut mennyt aivan suunnitelmien mukaan. IS:n päälähteenä on teloituksesta videon nähneen New York Timesin toimittaja Richard F. Burnsin eilinen kirjoitus. Jo Ilta-Sanomien kysyvä otsikointi "Hirttäjän laskuvirhe aiheutti pään irtoamisen?" on varsinainen tutkivan journalismin helmi, mutta jutun keskimmäinen kappale on sitä luokkaa, ettei sille voi tehdä oikeutta lainaamatta sitä kokonaan:

Liian pitkä köysi, liian pitkä pudotus

Hirttäjä oli laittanut al-Tikritille liian pitkän köyden, ja myös pudotusmatka hirttolavalta luukuun auettua oli liian pitkä. Tästä oli seurauksena, että kaulanikamat eivät kestäneet hirtettävän ruumiin painoa.

Kyseessä oli perin alkeellinen hirttäjän virhe, sillä teloituksessa tarvitaan aina ns. hirttäjän laskuoppia.

Hirttämällä tapahtuvissa teloituksissa on nykyisin tarkoituksena saada uhrin kaulanikamat murtumaan, jolloin kuolema aiheutuu välittömästi eikä kuristumalla köyteen.

Koska IS ei ole pistänyt tekstiä lainausmerkkeihin, eikä millään tavalla ilmaise sen lähdettä tai edes sitä, että se tulisi jostain ulkopuolisesta lähteestä, on tulkittava, että kyse on lehden omasta näkemyksestä. Näin siis suomalainen iltapäivälehti syyllistää irakilaista pyöveliä alkeellisesta mokasta ja opastaa häntä jälkikäteen siitä, että on olemassa aivan erityinen "hirttäjän laskuoppi", johon hänen alan miehenä olisi pitänyt ymmärtää turvautua.

Keskustelu Irakin hirttäjäisten ympärillä on kyllä muutenkin saanut absurdeja sävyjä, kun eri puolilla maailmaa on kilvan pahoiteltu, kuinka ala-arvoisella tavalla tuomituista on henkeä lähdetetty. Humanismin rajat vaikuttavat asettuvan jotenkin seuraavasti: kuolemanrangaistus sinänsä on hyväksyttävä asia, ja se voidaan kaikin mokomin panna täytäntöön niinkin arvokkaalla tavalla kuin hirttämällä, mutta sen pitää tapahtua tyylikkäästi. Kamerakännykät on pidettävä kiinni, välihuutoja ei saa esittää ja päiden on pysyttävä paikoillaan.

IS:n olisi ehkä syytä valistaa lukijoitaan, koska ainakaan vielä tänään Google ei anna yhtään osumaa termille "hirttäjän laskuoppi". Paremman tiedon lähteille auttaa yllä mainittu NY Timesin juttu, joka pitää sisällään seuraavan valistavan kappaleen:

Hirttotilaisuudessa läsnä olleet irakilaisviranomaiset kertoivat laskelmien osoittaneen kahdeksan jalan (runsaat 2.5 metriä) olevan sopiva pudotus 55-vuotiaalle keskipituiselle ja normaalirakenteiselle herra Ibrahimille - liian paljon, ainakin erään Yhdysvaltain armeijan ohjekirjan mukaan - ja sen verran paksua keltaista köyttä oli nähtävissä herra Ibrahimin jalkojen juuressa ennen hirttämistä.

Burns oli siis hakenut kritiikilleen vahvat perusteet aina oman armeijan kirjahyllystä saakka. Kirjan viitetietoja en onnistunut netistä kaivamaan, mutta yksi hirttämistä käsittelevä artikkeli osoittaa tällaisen manuaalin todella olevan olemassa. Artikkeli on lainannut manuaalista oikein taulukon, jossa oikeat pudotusmatkat on esitetty. Menettely on seuraava: ennen teloitusta vanki punnitaan ja tästä paunoissa (454 gr) ilmaistusta luvusta vähennetään pään paino (14 paunaa eli 6.356 kg). Tällä luvulla jaetaan luku 1020, jolloin tulokseksi saadaan sopiva pudotuksen mitta jaloissa (30.48 cm) ilmaistuna. Tähän laskukaavaan perustuva oikeaoppinen pudotus kestää puolesta sekunnista 0.75 sekuntiin. Näin ollen siis itseni kaltaiselle 90-kiloiselle henkilölle oikea matka olisi noin viisi ja puoli jalkaa eli rapiat alle 170 senttiä.

Presidentti George W. Bush tervehti Saddamin hirttämistä merkittävänä virstanpylväänä Irakin matkalla demokratiaan. En tiedä, onko häneltä irronnut kommenttia Ibrahimin pään irti repeytymisestä. Erään NY Timesin irakilaisavustajan mukaan ainakin shiia-enemmistöisessä Basrassa Ibrahimin pään irtoamista pidettiin "Jumalan rangaistuksena hänen rikoksistaan" ja "osoituksena siitä, kuinka paha ihminen hän oli eläessään ollut". Lieneekö näihin mitään lisättävää.