YLE uutisoi eilen, kuinka USA:n kongressille laaditussa, Venäjän maakaasutoimituksia käsittelevässä muistiossa Suomi oli listattu kategoriaan ”entiset Neuvostoliiton tasavallat tai Neuvostoliiton satelliitit” (Former Soviet and Soviet Satellite Countries). Tanska ja Ruotsi olivat päässeet otsikon ”eurooppalaiset maat” alle. Suomessa näin huonoon seuraan joutuminen tietysti on herättänyt närkästystä. Turun Sanomat oli tämän päivän pääkirjoituksessaan pisteliään anteeksiantavainen siitä, ettei tieto maamme suvereenista historiasta vaikuta vielä 90 vuoden jälkeenkään tavoittaneen USA:n poliittista eliittiä. Lehden mukaan tällainen lapsus on ymmärrettävä, koska on ”kyse läntisen sivistyksen supervallasta, jonka nykyinen presidentti oli ennen valtaannousuaan harrastanut maailmankuvaa avartavaa matkailua pääasiassa kotimantereen kamaralla”.Aivan tavattomia tällaiset virheet eivät kansainvälisissä puheenvuoroissa ole olleet aikaisemminkaan. Olen itsekin törmännyt useampiin historiateoksiin, joiden Kylmän sodan kauden valta-asetelmia esittelevissä kartoissa Neuvostoliiton etupiirin länsiraja on kulkenut Suomen ja Ruotsin välissä. Vastaavalla tavalla toista maailmansotaa käsittelevissä anglosaksisissa teoksissa Suomi usein lasketaan muitta mutkitta Saksan vasallivaltioihin tai jopa sen miehittämiin alueisiin. Usein on käynyt niin, ettei maailmalta ole riittänyt ymmärtämystä tai oikeammin kiinnostusta ymmärtää Suomen ulko- ja geopoliittiseen asemaan liittyviä nyansseja. Suomen ulkopolitiikka törmäsi samankaltaisiin uskottavuusongelmiin sekä erillissotateesin että puolueettomuuspolitiikan markkinoinnissa.
Oheisista arvostetuilla internet-sivustoilla julkaistuista kartoista käy ilmi, että toisen maailmansodan suhteen Suomen viiteryhmänä ovat Saksa, sen liittolaiset ja satelliitit sekä saksalaisten miehittämät alueet. USA:n kongressin maakaasumuistio taas liittää maamme entisen Neuvostoliiton ja sen satelliittivaltioiden klubiin. Ei auttanut EU-jäsenyys eikä edes kova pyrky unionin kovaan ytimeen, amerikkalaisten silmissä kuulumme samaan porukkaan kuin Ukraina, Valko-Venäjä, Unkari, Tshekki, Slovakia, Puola, Romania, Liettua, Bulgaria, Moldova, Latvia, Georgia, Viro ja Slovenia.
Muistion mielenkiintoisin tieto kuitenkin liittyy taulukoissa mainittuihin lukemiin, joiden perusteella em. maaryhmä itse asiassa näyttääkin meille sopivalta: siinä missä ”eurooppalaisissa maissa” Venäjältä tuodun maakaasun osuus kotimaisesta kulutuksesta jää Turkkia (65 %), Itävaltaa (69 %) ja Kreikkaa (82 %) lukuunottamatta alle 50 prosentin ja useissa tapauksissa vieläpä alle 0.5 prosentin (Tanska, Irlanti, Portugali, Ruotsi, UK, Espanja), liikutaan idempänä lähellä 100 prosenttia olevissa lukemissa. Tässä kerhossa Suomen 98 prosenttia voittaa Ukrainan (35 %), Unkarin (64 %), Tshekin (77 %), Puolan (43 %), Romanian (22 %) ja Slovenian (52 %). Suomen lisäksi maakaasuriippuvuus Venäjästä on välillä 98-100 prosenttia Valko-Venäjällä, Slovakialla, Liettualla, Latvialla, Virolla, Bulgarialla, Moldovalla ja Georgialla. Maakaasumäärissä mitattuna Suomi sijoittuu viidentoista maan ryhmässä sijalle seitsemän, voittaen esim. Romanian ja Bulgarian mutta tuoden kuitenkin vain 13 prosenttia siitä määrästä kuin Saksa tai 19 prosenttia siitä mitä Italia. Suurista absoluuttisista määristä huolimatta Saksan (39 %) ja Italian (31 %) riippuvuusprosentti ei kuitenkaan ole lähellekään Suomen luokkaa.
USA:n kongressin kirjasto ylläpitää verkkopalvelussaan maakuvauksia kaikista maailman valtioista. Kun olettaa saattaa, että tarvittaessa esim. amerikkalaiset poliitikot turvautuvat oudompien maiden suhteen juuri kongressin tietopalveluihin, on mielenkiintoista katsoa, mitä siellä Suomesta sanotaan. Esimerkiksi seuraava kuvaus Neuvostoliiton Kylmän sodan aikaisesta ulkopolitiikasta auttaa jonkin verran ymmärtämään myös maakaasumuistion valtiojaottelua:
Neuvostoliiton Länsi-Euroopan politiikalla oli viisi perustavoitetta: Länsi-Saksan uudelleenvarustautumisen ja ydinasevaltioksi muuttumisen estäminen; läntisen Euroopan poliittisen, taloudellisen tai sotilaallisen integraation estäminen; Länsi-Euroopan hyväksynnän saaminen maanosan olemassaolevalle maantieteelliselle jaolle; NATO-liittoutuman hajottaminen rohkaisemalla amerikkalaisvastaisuutta eri yhteyksissä; ja ydinaseettomien vyöhykkeiden luominen eurooppalaisia rauhanryhmittymiä ja vasemmistolaisia liikkeitä tukemalla. Yleisemmän tason tavoitteena oli tehdä Länsi-Euroopasta mahdollisimman samankaltainen kuin Neuvostoliiton korkeasti kehittynyt luoteisnaapuri Suomi: neutraali puskurialue, jonka poliittiset reaktiot olivat kaikissa olosuhteissa ennakoitavissa, ja joka pidättäytyisi sitoumuksista läntisiin kansakuntiin.
Joskus tuntuu länsi olevan kauempana kuin haluaisimmekaan. Onneksi sentään kokoomus on herännyt tilanteeseen ja tehnyt välikysymyksen Suomi-USA-suhteiden parantamisesta.
1 kommentti:
Minusta on todella säälittävää ajatella Suomen historiaa puolueettoman valtion historiana.
Jos YK:ssakin Suomi puolusti Neuvostoliiton ratkaisuja ja liittolaisia ja tuomitsi länsivaltojen toimet, ei kysymys mistään "nyanssista" vaan selkeästä liittolaisuudesta. Jokainen tietää Mauno Koiviston paranoidisuuden, ettei Neuvostoliittoa saa arvostella. Tämä todellisuuspakoinen paranoija ja sokeus ajoi Suomen syvään lamaan. Kekkonen osasi luoda totaalisen paranoijan ja epädemokratian tähän maahan ilman mitään todellisuustajuista järkeä, vain poliittisten valintojen takia ja vallan pönkittämisen takia. Täällä poliittinen ja taloudellinen valta käytti hyvin neuvostoliittolaista pelottelun, keskustelemattomuuden ja vaihtoehdottomuuden valtaa. Neuvostoliittoa ei nähty poliitikkojen kannalta ensisijassa uhkana vaan aseena oman aseman pönkittämiseen. Kaukana demokratiasta.
Suomettuminen merkitsi jo Mannerheimille voittajan puolelle menemistä. Mannerheim uskoi vakaasti ennen jatkosotaa, että Saksan fasistinen sotilasmahti olisi voittaja ja että päästään samalla saaliinjaolle Neuvostoliitosta. Reaalipolitiikkaa?
Aivan samaa kuolaa on valuttanut Lipponenkin, jonka shokeeraavan salainen ulkopolitiikka, salattu kannustus- ja pisteidenhakuretki USA:han, koitui surullisesti Jäätteenmäen ennennäkemättömään muilutukseen. Ulkopolitiikka on yhä epädemokraattista ja hämärää, eihän suomalaisten sotilaiden Nato-koulutuksestakaan kerrottu kuin vahingossa jälkeenpäin presidentin lipsahduksessa. Kansasta tehdään voimaton häpäisyjen kautta, jotta demokratialle ei olisi todellista sijaa.
Suomi on ajopuu ja se olisi myönnettävä. Poliitikoille on keskinäistä statusta, ylpeyttä ja itsetuntoa hivelevää voimannäyttöä se, kuinka paljon pystyy toimimaan epädemokraattisesti ja osoittamaan "todellista johtajuutta" - vaihtoehtoja kieltämällä ja ohittamalla.
Mauno Koiviston valtion arkistojen salaaminen on myös osa tätä törkeää epäluottamusta kansalaisia kohtaan. Historian kieltämistä ja vääristämistä.
Lähetä kommentti