lauantaina, tammikuuta 20, 2007

Lysergidihappopäät Särkyneen Selän Vuorella

Oli pitkästä aikaa tilaisuus perehtyä oman levyhyllyn sisältöön ja ihmetellä niitä kaikkia hankintoja, joita neljännesvuosisadan jatkuneen kuunteluharrastuksen aikana on tullut tehtyä. Kokoelma aaltoilee vapaasti mutkitellen yllättävistä helmistä pakollisten klassikkojen, unohduksiin painuneiden oman aikansa hittien, asemaansa kaikkia mädäntymisen lakeja vastustaen päätyneiden omien suosikkien, oudoista genreistä poimittujen satunnaisten mutta syystä tai toisesta vaikutuksen tehneiden tuttavuuksien ja enemmistöä edustavien omassa kategoriassaan ihan hyvien kautta aina silkkaan tuubaan (vähintään 100 levyllistä sitäkin...) saakka.

Tänään polttopisteeseen jämähti yksi ainoa kappale ja kaikeksi onneksi hylly vieläpä mahdollisti sen kunnon ruumiinavauksen. Kyseessä oli Freud, Marx, Engels & Jungin vuonna 1987 levyttämä Sunnuntaiaamun kadut, jota itse pidän yhtenä kovimmista ja pieteetimmillä tehdyistä ikinä suomen kielellä levytetyistä country-covereista. Tätä krapulaklassikoksikin nimettyä biisiä on vaihtelevalla menestyksellä versiotu englanniksi varsin paljon, joten Freukkaredien härmäversio puolusti paikkaansa jo tuollaisena patrioottis-isänmaallisena vetona. Lisäksi on todettava, että paria tekstissä myöhemmin esille käyvää englanninkielistä versiota lukuunottamatta Pekka Myllykosken ja kumppanien näkemys aiheesta pyyhkii pöytää kenellä tahansa.

Lauantai-illalla rankasti ilman naisseuraa juhlineen yksinäisen miehen lepopäivän aamun ensimmäisiä tunteja kuvaava biisi on alunperin lähtöisin elokuvanäyttelijänäkin tunnetuksi tulleen Kris Kristoffersonin kynästä. Tarina kertoo, että sävellettyään ja sanoitettuaan kappaleen kroppaansa ja tajuntaansa monissa liemissä uittanut Kristofferson tajusi luoneena todellisen mestariteoksen. Hän ei ollut varma, oliko kyse hänen aidoista kyvyistään, sattumasta, jumalaisesta ironiasta vai jonkinlaisesta johdatuksesta, mutta siitä hän oli varma, että kappale oli saatava mahdollisimman laajaan jakeluun. Niinpä hän lähti viskin lietsomassa nousuhumalassa helikopterilla (tarina ei sitä kerro, mutta todennäköisesti vieläpä itse lentäen, sillä hänellä oli lupakirja) kohti Johnny Cashin ranchia. Laskeuduttuaan Cashin nurmikolle hoiperteleva Kristofferson ilmoitti viskipullo toisessa ja kitara toisessa kädessään miehelle mustissa, ettei poistuisi ennen, kuin saisi esittää mestariteoksensa. Cash suostui, tunnisti helmen, levytti kappaleen itse ja sai siitä vuoden amerikkalaisen kantribiisin palkinnon.

Kristoffersonin jonkin sorttinen tragedia oli ja on (s. 1936, still kicking) että hänellä oli kyky tehdä loistavaa musiikkia, mutta ei esittää sitä itse ainakaan Amerikan mittakaavassa kaupallisesti ykkösketjun paikkaan oikeuttavalla tavalla. Muiden esittäminä monista hänen sävellyksistään sen sijaan tuli kuolemattomia hittejä: Sunday Morning Coming Down (Cash), Me and Bobby McGee (Janis Joplin), Help Me Make It Through The Night (Joe Simon, Sammi Smith), For The Good Times (Ray Price), The Taker (Waylon Jennings), Once More With A Feeling (Jerry Lee Lewis)... Toisaalta Kristoffersonilla oli tapana sanoa "God Protects Fools and Songwriters", ja ehkäpä kun ajattelee em. listan muutaman staran kohtaloja, voi todeta hänen olleen oikeassa.

Senkin voi tähän yhteyteen mainita, että myös brittiherra Ian Kilmister on kova country- ja erityisesti Johnny Cash-diggari. Käykääpä YouTubessa tsekkaamassa, mitä herrat Cash ja Kristoferson saavat biisistä irti duettona. Tai Kristoffersson yksinään Cashin muistokonsertissa. Makuasioita tietysti, mutta omasta mielestäni paras versio ikinä, mukaan lukien Cashin ja Kristoffersonin itsensä, on georgialaisen singer-songwriter Shawn Mullinsin levyttämä. Jos ikinä olen ollut toiselle ihmiselle kateellinen, täytyy sen olla hän, monestakin syystä. Joka tapauksessa, Pekka Myllykoskelle hatunnosto vähintää kansainvälisen tason käännöksestä. Vai mitä mieltä olette:

Kun herään päätä särkee,
tulee mieleen, että kaulan katkaisen
mutta nousen sentään ylös ja
nautin jopa aamiaisen.
Se on pullo olutta ja
jälkiruuaks otan samanlaisen,
ja sitten lähden ulos,
kunhan löydän paidoistani puhtaamman.

Well I woke up Sunday morning,
With no way to hold my head that didn't hurt.
And the beer I had for breakfast wasn't bad,
So I had one more for dessert.
Then I fumbled through my closet for my clothes,
And found my cleanest dirty shirt.
An' I shaved my face and combed my hair,
An' stumbled down the stairs to meet the day.

olen savukkein ja kantribiisein
viime yönä savustanut tajun.
Mutta sytytin taas ensimmäisen
ja torjuin puistatuksen rajun,
ja jostain kadun tuolta puolen
tunsin sunnuntaisen kananpaistin hajun,
ja se vei mut takas jonnekin,
jonka kauan sitten kadotin.

I'd smoked my brain the night before,
On cigarettes and songs I'd been pickin'.
But I lit my first and watched a small kid,
Cussin' at a can that he was kicking.
Then I crossed the empty street,
'n caught the Sunday smell of someone fryin' chicken.
And it took me back to somethin',
That I'd lost somehow, somewhere along the way.

Nämä kadut sunnuntaiaamun,
kunpa edes kännissä nyt ois.
Sillä sunnuntait ne saa mun,
sieluni haluamaan pois.
Eikä oo mitään niin yksinäistä,
paitsi kuolema kenties,
kuin on aamu yksi näistä,
kun sunnuntai mut alas vie

On the Sunday morning sidewalk,
Wishing, Lord, that I was stoned.
'Cos there's something in a Sunday,
Makes a body feel alone.
And there's nothin' short of dyin',
Half as lonesome as the sound,
On the sleepin' city sidewalks:
Sunday mornin' comin' down.

Ravintolaan voisin mennä,
jos vain selviäisin ovivahdista.
Pari kaljaa tekis hyvää,
väsyneitä askeleita tahdistaan,
mutta kun nyt näen vanhat hyvät paikat
muistot rupee ahdistaan,
ja kirkonkellot kaikuvat
kuin varjot unelmien eilisten.

In the park I saw a daddy,
With a laughin' little girl who he was swingin'.
And I stopped beside a Sunday school,
And listened to the song they were singin'.
Then I headed back for home,
And somewhere far away a lonely bell was ringin'.
And it echoed through the canyons,
Like the disappearing dreams of yesterday.

Älä ala-arvioi musiikin vaikutusta, hyvä laulu pelastaa päiväsi helposti.

3 kommenttia:

Rauno Rasanen kirjoitti...

Kiitos hienon biisin hienosta esittelystä linkkeineen.

Pekka Myllykoski on todellakin kyennyt tekemään tästä jopa enemmän kuin "pelkän" käännöksen eli luomaan miltei uuden runon.

Sekä Kristofferssonin alkuperäinen että Myllykosken teksti huokuvat niin käsinkosketeltavaa ja autenttista, surumielisen "sielun liikettä ja tunnetta", ettei kyyneleeltä silmänurkassa juuri voi välttyä...

*
Tekstin "henki" ilmentää erinomaisesti sitä kielen puitteissa vaikeasti ilmaistavaa "iloisen surun" universaalia elementtiä, joka elähdyttää esimerkiksi bluesia tai vanhoja venäläisiä valsseja - ylipäätään ns. kansanmusikkia.

Tämä inhimillisen kokemuksen "mixed-feelings-ilmiö" saanee kuitenkin kaikkein raffinoiduimman ilmauksensa etenkin portugalilaisessa fado-musiikissa, jossa sitä nimitetään termillä "saudade".

*
Siteeraan seuraavassa pätkän wikipediaa. Siitä ilmenee sanan ainutlaatuisus: sen yleismaailmallisuus ja samalla ainutlaatuinen kansallinen erityisluonne.

"Saudade (pron. IPA [sɐu'ðað(ɨ)] in European Portuguese and Galician, and [sau'dadʒi] or [sau'daði] in Brazilian Portuguese) is a Portuguese word for a feeling of longing for something that one is fond of, which is gone, but might return in a distant future.
It often carries a fatalist tone and a repressed knowledge that the object of longing might really never return.

Saudade is generally considered one of the hardest words to translate. It originated from the Latin word solitatem (loneliness, solitude), but developed a different meaning. Loneliness in Portuguese is solidão (a semi-learned word), from Latin solitudo.
Few other languages in the world have a word with such meaning, making saudade a distinct mark of Portuguese culture. It has been said that this, more than anything else, represents what it is to be Portuguese.

In his book In Portugal of 1912, A.F.G Bell writes:"The famous saudade of the Portuguese is a vague and constant desire for something that does not and probably cannot exist, for something other than the present, a turning towards the past or towards the future; not an active discontent or poignant sadness but an indolent dreaming wistfulness."'

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Kyllä on kielien ekonomiassa eroja: an indolent dreaming wistfulness - laiska uneksiva kaiho - saudade. Kiitoksia kunnianhimoisesta, puhuttelevasta ja ajatuksia herättävästä yrityksestä määritellä asia, jota ei oikeastaan voi määritellä. Iloinen suru on optimismia, surullinen ilo pessimismiä. Niin kuin Jimi Hendrix asian laittamattomasti puki sanoiksi Red House -kappaleessaan: "Cause if my baby don't love me no more, I know her sister will!" Tämän toteamuksen vuoksi biisi poistettiin Are You Experienced -levyn USA:ssa julkaistusta versiosta! Tekemäsi paralleeli bluesin ja vanhojen venäläisten valssien välillä stimuloi ajattelemaan laajemminkin sitä, mihin musiikin vetovoima itse asiassa perustuu.

Vesa kirjoitti...

Kielien ekonomiasta: ranskan kielinen fraasi "restant à ta disposition pour tout renseignement ou démarche complémentaires, je te prie d'agréer mes meilleures salutations et, espérant que ce message te trouve en pleine forme, je te souhaite une excellente soirée" on saksaksi Hochachtungsvoll...