torstaina, heinäkuuta 02, 2009

Lisää ihmeteltävää

En tiedä, mahtaisiko Ilta-Sanomissa tänään torstaina julkaistulla komealla koko aukeaman jutulla tässä blogissa käsitellyistä Rovaniemen suhmuroinneista olla jotain osuutta asiaan, mutta niin on käynyt, että Nova Groupin nettisivut lakkasivat päivän mittaan toimimasta! Nyt tulee vaan ilmoitus, että "empty" (vähän niin kuin firman kassa).

Hyvä, että tuli ajoissa kaiveltua, vaikka tokihan välimuistitoiminto auttaa pitkälle. Allekirjoittaneelta voi liitetiedostona tilailla varsin mielenkiintoista Uutisnova 1/2008 -julkaisua, mikäli se on sattunut edelläkuvatun tyhjennyksen yhteydessä bittiavaruuteen katoamaan, niin kuin epäilemättä joidenkin tahojen harras toive on.

Huomenna keskustelu jatkunee tuosta BRP Finlandin työ- ja elinkeinoministeriöltä saamasta runsaan miljoonan euron investointituesta. Samaan pinkkaan voi vielä heittää sen tiedon, että BRP Finland sai viime vuonna myös Tekesiltä (työ- ja elinkeinoministeriön tonttia sekin) 369.400 euroa.

Tiesittekö muuten sitä, että Keski-Suomen TE-keskuksen yritysosastolta lähti aikavälillä 1.1.-30.6.2008 1839 asukkaan Kinnulan suuntaan tukea 886 250 euroa. Hakemuksia oli tullut kolme, joista kaksi sai myönteisen päätöksen. Samalla aikavälillä 128 245 asukkaan Jyväskylään matkasi 18 hankkeelle 757 180 euroa. Näkyy Kinnula olevan sen verran hyvä sijoituskohde, että kannattaisiko Kevankin ottaa se tutkalleen...

Ei kommentteja: