torstaina, heinäkuuta 09, 2009

Normaalia suhdetoimintaa

Niin katoaa mainen kunnia! Vielä pari päivää sitten Kevan hallituksen piiristä kiiteltiin toimitusjohtajan pallilta eroavan Markku Kauppisen toimintaa, tänään sitten jo lähti poliisille tutkintapyyntö Kauppisen edustustilaisuuksien kuitteihin tekemistä muutoksista.

Homma lähti kesäkuussa käyntiin Rovaniemen kelkkatehtaasta, aluksi vähän tunnustellen ja hitaanlaisesti, mutta viimeistään Kauppisen eroilmoituksesta lähti pyörimään niin iso pyörä, että nyt voinee luottaa siihen, että kaikki kivet käännetään ja kuitit pengotaan. Ja hyvä niin.

Kulissien kaatuessa kuvio paljastuu vielä laajemmaksi ja järjestelmällisemmäksi kuin aikaisemmin on luultu. Tänään HS ja MTV3 kertoivat Nova Groupin, Kevan, vaalirahaa saaneiden poliitikkojen ja uutena nimenä taustapirujen joukkoon nyt liitetyn konkurssiliikemies Juha Kajon keskinäisistä tapaamisista. Tiedotusvälineet ovat kaivaneet esiin toistakymmentä paperi- ja kuittijälkiä jättänyttä tapaamista vaihtuvilla seurueilla, maksajana milloin Keva, milloin Nova.

Tämän aamun Hesari kertoi Kevan Kauppisen ottaneen osaa ainakin 16 sellaiseen tapaamiseen, jonka muina osallistujina oli vaalirahoituskuvion keskeisiä toimijoita, mm. Nova Groupin Arto Merisalo ja Tapani Yli-Saunamäki, keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen, Tokmanni-ketjun omistaja ja Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n suurrahoittaja Kyösti Kakkonen sekä koko joukko vaalirahaa saaneita poliitikkoja: Paula Lehtomäki (kesk), ex-puoluesihteeri ja Työeläkevakuuttajat Telan johtaja Eero Lankia (kesk), Timo Kalli (kesk), Jyri Häkämies (kok) ja Pekka Ravi (kok).

MTV3:N mukaan Novan kestityksistä ovat nauttineet mm. puoluesihteeri Korhonen (kesk), Paavo Väyrynen (kesk), Kauko Juhantalo (kesk), Eero Lankia (kesk) ja Kevan Markku Kauppinen (kesk) sekä Ilkka Kanerva (kok). Näistä Korhonen ja Kauppinen olivat vaalirahan jaossa järjestely-, konsultti- ja jakamisrooleissa, muut saamapuolella. Lankia ja Juhantalo tosin jäivät valitsematta.

Poliittisen helteen paahteessa on nyt kepuministerienkin piiristä (Anu Vehviläinen, Mari Kiviniemi) alkanut kuulua kehotuksia puoluesihteeri Jarmo Korhosen suuntaan esiintulosta ja mahdollisesta erostakin. Jopa Nova-mies Arto Merisalo yhtyi tänään lomallaan julkisuudesta piilossa pysytelleen Korhosen arvostelijoiden kuoroon, vaikka tyyli- ja tilannetajun huomioiden Arton olisi kenties ollut arvokkaampaa pitää suunsa kiinni. Tätä kirjoittaessa uutisoitiin Korhosen ilmoittaneen, että hän aikoo astua julkisuuteen vaaliraha-asiassa ensi maanantaina.

Kaiken nyt julki tulleen nojalla Kevan Kauppisen puheet julkisesta ajojahdista, totuuden vääristelystä ja "mediamurhan" uhriksi joutumisesta sekä HS:n toimittaja Tuomo Pietiläisen puolueettomuuteen kohdistetut epäilyt näyttävät vähintään erikoisilta. Aluksi tiedettiin Kauppisen ottaneen osaa vain Kesärannan tapaamiseen, nyt puhutaan ainakin 16:sta eri tilaisuudesta. Ero oli tässä valossa oikea ja ainoa mahdollinen ratkaisu.

Kauppinen on syyttänyt mediaa valehtelusta. Katsotaanpa, mitä hän itse ehti ennen eroaan asiasta sanoa:

"En ole ollut keräämässä rahaa yrityksiltä - en yksin enkä yhdessä muiden [Kesärannan kokouksen] läsnäolleiden kanssa."

"Julkisuudessa on syntynyt virheellinen käsitys yhteyksistäni vaalirahoitukseen."

"Kevan toimitusjohtajana en voi osallistua vaalirahoituksen keräämiseen."

"Se, että myös Nova Group oli yhdistyksen [Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:n] rahoittajia, selvisi minulle vasta keväällä 2008." (Kauppinen tapasi Merisalon ja/tai Saunamäen ainakin kuuteen otteeseen aikavälillä maaliskuu 2006 - tammikuu 2008)

"Henkilökohtaisesti en ole osallistunut yhteenkään neuvotteluun [Rovaniemen moottorikelkkatehtaan] kaupasta enkä sen yksityiskohdista kiinteistökehittäjän, rakentajan tai vuokralaisen kanssa." (mitäköhän Saunamäki ja Merisalo tekivät Kevan pääkonttorissa Kauppisen vieraina 19.12.2007, vähän sen jälkeen kun Keva oli päättänyt ryhtyä hankkeen rahoittajaksi).

Nämä tarinat Kevan hallitus sitten palkitsi 200.000 - 400.000 euron haarukassa liikkuvalla eropaketilla.

Keskustan kentältä on pitkin kesää tullut viestejä, joiden mukaan puolueen uskottavuus ei kestä enää yhtään uutta paljastusta vaaliraha-asiassa. Pikku hiljaa tässä on pakko kysyä, jokohan alkaisi olla tarpeeksi?

Keskustan www-sivuilla oli tänään seuraava ilmoitus: "Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on parhaillaan kesälomamatkalla. Hän vastaa mahdollisiin Keskustan vaali- ja puoluerahoitusta koskeviin kysymyksiin maanantaina 13.7.2009 palattuaan lomamatkaltaan." Pääministeri Matti Vanhanen on viimeksi kommentoinut vaaliraha-asiaa Keskustan sivujen blogissaan 25.6.

1 kommentti:

Aarne kirjoitti...

Tämän episodin päähenkilöthän ovat kuin suoraan "harmaan talouden" konnagalleriasta. Oivallista seurantaa sinulta. Aineistoa lienee koossa jo, vaikka jännitysromaaniin. Verkostot ovat monisyisiä, mutta kuka vetelee naruja?

Oleellista jatkossa on se, miten puolue- ja vaalirahoitus avataan. Puolueiden tilit eivät riitä. Nytkin keskusta rehentelee ilmoittaneensa yli 5 000 lahjoitukset, mutta paljonko rahoitusta vaaleihin on tullut kaikenmaailman kukkaissäätiöiltä.

Toisin sanoen kaikki puolueita lähellä olevien yhdistysten, säätiöiden ja yhä enemmän yhtiöiden rahaliikenne on saatava auki. Esimerkiksi Ruotsin veljespuolueen mallin mukaan kokoomus on yhtiöittänyt rahoituksensa "vallan vahtikoirien" ulottumattomiin.

Historioitsijana voit varmaan myös jossain määrin valottaa puolueiden rahoituksen lähteitä. Nykypäiväkin avautuu paremmin. Tässä olen eri mieltä kanssasi mm. ay-liikkeen roolista.

Nyt käsillä oleva jupakka on saanut ainakin minut myös "äänestämään jaloillani". Ei tule kuuloonkaan lähteä huonekaluostoksille Maskuun tai Suomisoffaan.