Ei koulua vaan elämää varten

Valtion tehokkuusohjelma, jonka tarkoituksena on vähentää valtion palveluksessa olevan henkilöstön määrää etupäässä niin, että eläköitymisen kautta avoimiksi tulevia virkoja ei täytetä, tullaan ulottamaan myös yliopistoihin. Valtiovarainministeriö noudatti taas tuttua taktiikkaansa ja antoi ensimmäisessä vaiheessa ohjelmasta sellaisia tietoja, että yliopistosektorilla se saattaisi merkitä jopa 6000 työpaikan vähenemistä. Nyt kun tuo todellinen määrä alkaa tarkentua 1500 kieppeille, huokaistaan yliopistoilla helpotuksesta ja koetaan että asiassa on saavutettu jonkinlainen osavoitto. Pahemminkin olisi voinut käydä... Tehokkuusohjelma on kytköksissä opetusministeriössä virkamiestyönä valmisteltuun yliopistojen fuusioimissuunnitelmaan, jolla pyritään poistamaan päällekkäisyyksiä. Turun osalta esimerkiksi on puhuttu yliopiston ja kauppakorkeakoulun yhdistämisestä.

Suomalainen maantieteellisesti hyvin kattava yliopistoverkosto on aikoinaan syntynyt ennen kaikkea aluepoliittisten motiivien nojalla. Järjestelmä varmasti on tullut siinä mielessä tiensä päähän, ettei sen ylläpitämiseen enää ole sen paremmin taloudellisia resursseja kuin poliittista tahtoakaan. Korkeakoulutuksen maan koon huomioiden valtava tarjonta on jo ajat sitten johtanut yliopistokoulutuksen arvon inflaatioon, eivätkä maisterin paperit ole enää pitkään aikaan olleet minkäänlainen tae taivaspaikasta työmarkkinoilla. Kortistosta löytyy jo tohtoreitakin, joita viimeisen kymmenen vuoden aikana on koulutettu järjettömät määrät lisää.

VM:n ja OPM:n valikoivasta ajattelusta ja sokeista pisteistä kertoo kuitenkin se, ettei samaan aikaan tehokkuusohjelman kanssa olla käynnistämässä pohdintaa siitä, tulisiko yliopistosektorin tulostavoitteita, ennen kaikkea OPM:n asettamia maisteri- ja tohtoritukintojen määrätavoitteita tarkistaa. Samaan aikaan kun yliopistot tuottavat työmarkkinoille yhä suuremman määrän sellaisia ihmisiä, jotka eivät pääse koskaan realisoimaan tutkintoaan sijoittumalla sitä vastaaviin työtehtäviin, ovat ammattikorkeakoulut omista tavoitteistaan käsiin "yliopistomaistamassa" omaa koulutustaan ja vaatimassa, että niiden tutkinnoille on annettava sama status kuin yliopistotutkinnoillekin. AMK-sektorin englanninnos itsestään kertoo tästä poliittisesta projektista kaiken olennaisen: University of Applied Sciences.

Nyt olisi korkea aika kyseenalaistaa suomalaista koulutus- ja tiedepolitiikkaa vuosikymmenet ohjannut koulutususkovaisuus ja myöntää, että nykymaailmassa pelkkä tutkinto harvoin on tae yhtään mistään. Tavoite, jonka mukaan ikäluokasta 75 prosenttia suorittaisi korkeakoulututkinnon, on järjetön ja johtaa niin veronmaksajien rahojen kuin kansantalouden resurssienkin hukkakäyttöön. Tällaiset prosentit kyllä näyttävät hyvältä erilaisissa OECD:n ja EU:n maavertailuissa, mutta suomalaisen työelämän rakenteellisten vinoutumien korjaamisessa niistä ei ole mitään apua, päinvastoin. Tähtitieteellisista tutkintotavoitteista kiinni pitäminen tulee johtamaan vain entistä pahempaan epäsuhtaan työmarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan välillä.

VM:n ja OPM:n tehokkuus- ja fuusioimisohjelmat ovat osoitus siitä, että valtiovalta on jo hiljaisesti uudelleenarvioimassa yliopistokoulutuksen asemaa ja painoarvoa suomalaisessa yhteiskunnassa. Toistaiseksi tämä uudelleenarviointi vain uhkaa näkyä käytännössä pelkästään yliopistolaitoksen käytössä olevien resurssien määrän vähenemisenä. Vastaavaa leikkausta ei olla tekemässä yliopistoille asetettujen tavoitteiden suhteen, vaan strategialausuntojen tasolla jargon yliopistokoulutuksen itsetarkoituksellisesta siunauksellisuudesta, tutkintojen alati kasvavasta määrästä, koulutuksen paranevasta laadusta, elinikäisesti oppmisesta jne. jatkuu ja jatkuu.

Kun leikkaamisen ja rationalisoinnoin tielle lähdetään, tulisi se tehdä rehellisesti ja tasapuolisesti. Yliopiston tutkijan ja opettajan näkökulmasta toivoa myös sopii, että valtionhallinnon tehokkuusohjelman juustohöylä aikanaan tulee puraisemaan esimerkiksi opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan osastoa sekä korkeakoulujen arviointineuvostoa vähintään yhtä ankarasti kuin yliopistoja.