keskiviikkona, huhtikuuta 19, 2006

Koskiveneellä globalisaation vuolaassa virrassa

Edellisen kirjoitukseni oheistuotteena syntyi päässäni orastava oivallus siitä, että reagointi ulkoisiin ärsykkeisiin on tupannut noudattamaan Suomessa aina tiettyä kaavaa läpi koko itsenäisyyden ajan. Ensin tapahtuu maailmalla jotain ja sitten Suomessa raavitaan päätä ja mietitään miten suhtautua asiaan. Harkintavaiheen jälkeen osa porukasta on sitä mieltä, että vanhat omat systeemit on nyt kiireen vilkkaa dumpattava yli laidan ja lähdettävä täysin rinnoin sekä mitään kyseenalaistamatta uuden kansainvälisen trendin kuljetettavaksi. Usein on käynyt niin, että alkuvaiheessa tällä ryhmällä on ollut hallussaan myös poliittinen päätösvalta, jolloin on lähes poikkeuksetta ennemmin tai myöhemmin menty kaulaa myöten suohon, vaikka alussa menestystä olisi tullutkin. Konkurssipesästä ja savuavista raunioista ovat sitten saaneet pitää huolta maailman tuuliin varovaisemmin suhtautuvat maltilliset keskitien kulkijat, jotka myös ovat ajan kanssa ahertaen saaneet vauriot korjatuksi.

Vuoden 1918 kuninkaantekijöiden pyrittyä tekemään Suomesta keisarillisen Saksan vasallivaltion, miltä kehitykseltä onneksi meidät Saksan häviö maailmansodassa ja tasavaltalaisten kiihkoton poliittinen realismi pelastivat. 1929-1932 Lapuan liike oli jo henkitoreissaan kituvaa suomalaista kommunismia vainotessaan lähellä saattaa maan samalle oikeistodiktatoriselle tielle, jolle esim. Baltian maat, Romania, Unkari ja Puola lähtivät. Onneksi järki voitti ja liike aikansa riehuttuaan ja muiluteltuaan tukehtui omaan umpimielisyyteensä. 1941 taas oli suuri osa ns. sivistyneistöstä innolla raapustamassa Suur-Suomen piirustuksia hyvän ystävänsä Adolf Hitlerin menestyksen innoittamana, mutta onneksi osa porukasta oli lukenut Mein Kampfistaan muutkin sivut kuin ne joilla ryssää haukuttiin. Sama ilmiö muutettavat muuttaen toistui Kylmässä sodassa; nyt rakkauden ja ihailun kohteena oli suuri ja mahtava iloisten neuvostokansojen perhe ja sen edistyksellinen ideologia, joka tuolloin kelpasi karvoineen monelle sellaisellekin, joka nykyään soisi asian mieluusti jo unohtuvan.

1980-luvulta alkaen ulkopoliittiset tunnukset ovat korvautuneet taloudellisilla, mutta samanlainen oman oikeutuksensa vaihtoehdottomuuden ja kansainvälisen kehityksen luoman pakon retoriikalla perusteleva myllytys on jatkunut. Ensin syöksyttiin juppien johdolla kasinohuumaan ja kulutusjuhlaan, sitten taas oltiin tarjoamassa kansantalouden konkurssitilan lääkkeeksi thatcherilais-reaganilaista matokuuria ja hyvinvointivaltion purkamista. Tämän hetken valintatilanne (tai oikeammin valinnan mahdollisuuden puuttumisen tunnustamisen tilanne) liittyy globalisaatioon haasteisiin vastaamiseen, joka intoilijoiden mielestä onnistuu vain heittäytymällä täysillä mukaan uusliberalistiseen markkinameininkiin.

Joskus olisi paikallaan ottaa laajempi historiallinen tarkastelukulma ja katsoa, kuinka vaihtoehdottomia nämä poliittisina ajolähtötilanteina aikanaan tarjoillut prosessit todellisuudessa olivat. Voisi pohtia esim. sitä, oliko Hitlerin kelkkaan pakko lähteä niin innokkaasti kuin osa suomalaisista lähti, tai sitä, että oliko demokraattisen poliittisen kulttuurin mädättäminen pakollinen hinta maan itsenäisyyden säilyttämisestä Kylmän sodan aikana. Tai vaikkapa sitä, mitä tapahtuisi, jos ei ihan joka asiassa pyrittäisikään olemaan eurooppalainen mallioppilas ja direktiivit ensimmäisenä toimeenpaneva maanosan kovan ytimen edustaja.

Historiaa luovan pohdiskelun resurssina käyttäen voisi esittää ajatusleikin, jossa pieni mutta sisukas Suomi käy maailmanmarkkinoilla omaa erillissotaansa kansallisen itsemääräämisoikeutensa puolesta. Vaikka uusliberalismin hitlerit ja globalisaation stalinit ovat tälläkin kertaa ajaneet Suomen puun ja kuoren väliin, tulisi 2000-luvun ajopuuteorioidenkin vastapainoksi pystyä esittämään ainakin visio koskiveneestä.

4 kommenttia:

P.Nykanen kirjoitti...

Suosittelen Manninen & Rumpusen kirjaa "Risto Rytin Päiväkirjat 1940-1944".
Ryhti ohjasi vahvalla kädellä koskivenettä.

Anonyymi kirjoitti...

Jokisipilä taisi kirjoittaa tuosta kirjasta arvostelun Hesariin, joten veikkaan että kirjaan on ainakin pikimmiltään tutustuttu ;)

P.Nykanen kirjoitti...

To anonymous.
Tosiaan Markku J on tehnyt väitöskirjan Suomen ja Saksan suhteista 2. maailmansodassa.
Kuitenkin sain Rytin päiväkirjoista vaikutelman, että ei hän ainakaan ollut Adolfin pauloissa vaan pyrki Suomea luotsaamaan ulos katastrofista ja onnistui.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Hitleristä innostuneilla en tarkoittanut Rytiä, vaan esim. porvarillisen kulttuurieliitin ja professorikunnan niitä toimijoita, jotka Hitlerin antibolshevismista ja (saksalais)nationalismista sokaistuneina esittivät visioitaan Uudesta Euroopasta ja ns. pohjoisesta ajatuksesta. Ryti oli kylmä laskelmoija, joka ei tällaiseen haihatteluun langennut. Hänenkin suhteensa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota siihen ajattelun ja äänenpainojen muutokseen, joka jatkosodan aikana tapahtui. Stalingradin taistelun jälkeen Ryti muiden mukana joutui heittämään alkuperäiset sotatavoitteensa roskakoppaan.