Porin Ässät raivasti tiensä jääkiekon SM-liigan finaaliin, ja tänään ratkeaa, näemmekö todellisen unelmafinaalin Ässät-HIFK. Kahden oman selkeän profiilinsa ja imagonsa säilyttäneen joukkueen kohtaaminen loppuottelusarjassa olisi tervetullutta vaihtelua SM-liigassa jo pitkään jatkuneeseen värittömyyden aikaan. Jokerien ja TPS:n pitkän valtakauden tuloksena SM-liigasta tuli toinen toisistaan kloonattujen joukkueiden sarja, jossa "vanhojen hyvien aikojen" paikallisväri katsottiin menestystä ehkäiseväksi tekijäksi. Keväästä 2006 tuli kuitenkin todelliset liikemieskiekon mammuttien hautajaiset. Ensin suunnisti laulukuoroon Jokerit, sitten TPS ja Blues ja nyt on kyllä isobudjettisella HIFKilläkin tiukat paikat. Raha ei sittenkään takaa menestystä! Asiantuntijat ennustivat Ässille sijoitusta 10-12 (hyvin perustein), mutta niin vain Porin punaiset pirut ovat jyränneet nyt finaaliin ja vieläpä pitkälti nelosketjunsa Patrik Forsbacka-Matti Kuparinen-Juha Kiilholma ansiosta. Vähän päälle parikymppinen nobody-ketju oli pistämässä polvilleen niin Tapparaa kuin Kärppiäkin.
Kauden 2005-2006 on monessa suhteessa sympaattinen joukkue. Se on altavastaaja sanan todellisessa merkityksessä. Ennen kauden alkua kommentaattorit tuomitsivat patapaidat vuotavalla budjetilla kokoonkyhätyksi retkueeksi puisia käsiä ja hitaita jalkoja (Pekka Holopainen, IS) terästettynä ikuisilla neloskentän miehillä ja epämääräisillä ulkomaalaisvahvistuksilla, joista kukaan ei ollut koskaan kuullutkaan. Taloudellisesti Ässät on ollut kuralla jo pitkään, ja SM-liigapomot tuskin olisivat itkeneet porilaisten perään jos nämä olisivat pelailleet itsensä Mestikseen.
Ässät on HIFK:in ohella ainoa SM-liiga joukkue, joka on rakentanut pelityyliinsä vahvasti paikallisvärin ja omien perinteiden varaan. Paljon puhuttu porilainen hulluus ei viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ole juuri menestystä tuonut, mutta ainakin on kaaduttu miehekkäästi saappaat jalassa. Tälläkin kaudella on monet kerrat luisteltu sääntöjen rajamailla ja ylikin, esim. pari kertaa kääminsä todella polttanut 236 jäähyminuutin Matt Nickerson, mutta juuri näin Isomäki haluaa poikiensa pelaavan. Nickerson on Porissa lähes yhtä suosittu kuin paikalliset rock-starat 1980-luvulla.
Pori on nyt palkinnut joukkuettaan menestyksestä ja paikallisvärin avoimesta tunnustamisesta syttymällä jääkiekkohuumaan, jolle saa SM-liigan historiasta hakea vertaistaan. Kaupunkikuvassa näkyy vilisemällä punaisia irokeeseja ja patatatuointeja, ja lehtihaastatteluissa paikalliset duunariäijät ovat nimenneet välierävoiton elämänsä suurimmaksi hetkeksi heti omien häiden ja lasten syntymän jälkeen. Naiivia, varmasti, mutta uskoakseni moni toispaikkakuntalainen kiekkofani salaisesti myös kadehtii porilaisilta sitä, että he saavat olla mukana tällaisessa nykyaikana todella harvinaisessa kaiken alleen peittävässä positiivisessa joukkopsykoosissa.
Muistan vielä 1980-luvun alkupuolelta Kupittaan jäähallista TPS-Ässät -ottelut, joihin Porista saapui aina monta bussilastillista kännisiä porilaisia työläisäijiä. Ässät oli tuolloin suurseura ja muissa liigakaupungeissa samanlainen vihattu suosikkivastustaja kuin nykyisin HIFK. Matsit eivät jättäneet koskaan kylmiksi; aina sattui ja tapahtui niin kaukalossa kuin katsomossakin. Kupittaan seisomakatsomon tunnelma tuolta ajalta ja nykyiset Turku-hallissa kravattikaulaiselle businessyleisölle räätälöidyt haukotuttavat kiekko-operetit ovat todella kuin eri maailmoista. Kun menestyssuoni Turussa vihdoin Hannu Jortikan ja Vladimir Jurshinovin dynastiakausien jälkeen napsahti poikki, lojaliteetti on loppunut ja takit ovat kääntyneet. Hyvänä esimerkkinä oli TPS:n tämän kauden viimeinen kotiottelu, jota paikan päälle seuraamaan vaivautui vain 2940 katsojaa, näistäkin parisataa lappeenrantalaisia.
Vaikka HPK:lle kyllä toivoisi joskus jotain muutakin kuin ikuisia pronssipelejä, uskon, että HIFK saa tänään pakettinsa kasaan ja lyö kerholle luun kurkkuun ja rantapallon kouraan. Jos näin käy, täytyy vielä toivoa, että finaalisarjan tuomari antaa joukkueiden pelata niin kuin play off -kiekkoa kuuluukin pelata. Nickerson ja Forsbacka eivät varmaasti jää seinäkukkasiksi, kun Doug Shedden esittää tanssiinkutsun laittamalla jäälle telaketjumiehensä Schnabelin, Lostedtin ja Laineen. Ja Karalahteahan on aina ilo seurata, niin hyvässä kuin pahassakin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti