keskiviikkona, huhtikuuta 05, 2006

Kukat Leninin patsaalla

Tuttavapiiristäni ponnahti esille toinen 1980-luvun Turkuun ja suomettuneisuuteen liittyvä tarina. Kerron sen tässä siinä muodossa kuin sen kuulin, enkä mene takuuseen siitä, että se täysin ja joka osaltaan on historiallisesti vedenpitävä. Tarinan punaisen langan kannalta sillä ei kuitenkaan ole merkitystä.

Joskus 1986-1987 tapahtui seuraavaa: neuvostoliittolaisen matkatoimisto Intouristin bussi pysähtyi Turun taidemuseon eteen ja ulos purkautui joukko neuvostoturisteja. He kävivät läheisellä Leninin patsaalla (kuvassa) ja monet heistä laskivat kukkansa sen juurelle. Kun seremonia oli ohi, menivät turistit takaisin sisälle bussiin. Samaan aikaa katua käveli kaksi kouluunsa matkalla ollutta Tuureporin yläasteen kahdeksasluokkalaista poikaa, kutsutaan heitä nyt tässä vaikka Pauliksi ja Janiksi. Pojat panivat merkille ison kukkapinon patsaan juurella, mutta bussiin he eivät kiinnittäneet huomiota.

Pauli ja Jani saivat romanttisen mutta poliittisesti tuomittavan neronleimauksen: otetaan vileenin kukat mukaan ja jaetaan ne koulussa tytöille. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja pian kaksikkomme matkasikin kohti parin sadan metrin päässä sijannutta kouluaan syli täynnä kukkia. He eivät olleet pahaksi onneekseen havainneet, että Intouristin bussin väki oli seurannut silmä kovana, kuinka vallankumouksen isä riisuttiin ruusuistaan. Kuski heitti ykköstä silmään ja kurvasi kadunkulmasta poikien perään. Poikien kääntyessä kadulta koulun pihalle kuljettaja nousi autostaan ja juoksi näiden perään. Tässä vaiheessa pojatkin tajusivat virheensä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Muutaman välivaiheen jälkeen matka jatkui koulun rehtorin kansliaan yhdessä bussikuskin kanssa.

Kuljettaja poistui vastaanotettuaan poikien instant-pohjalta esittämät pahoittelut ja rehtorin vakuutuksen siitä, että asiaa ei jätettäisi tähän. Rehtori todella piti lupauksensa: annettuaan itse tuoreeltaan kovasanaisen ripityksen kukkavarkaudesta ja muistutettuaan sen suorittajia siitä, ketä suomalaisten on maansa itsenäisyydestä kiittäminen, kutsui hän paikalle poliisit. Virkavallan edustajat totesivat tilanteen ja kärräsivät nuoret herrat mustavalkoisella Saabillaan kuulusteluihin poliisilaitokselle.

Kuulusteluissa pojille tehtiin selväksi, että heidän tekonsa oli vakava provokaatio, joka uhkasi Suomen ja Neuvostoliiton välisiä hyviä ja luottamuksellisia suhteita. Kukkien taltioinnin patsaalta virkavalta tulkitsi fasistis-revansistiseksi poliittiseksi protestiksi, eikä meinannut millään uskoa poikien vakuutteluja ideologisten motiivien puuttumisesta. Kuulustelupöytäkirjat laadittiin ja virkavallan taholta oltiin myös yhteydessä paikalliseen Neuvostoliiton konsulaattiin loukattua osapuolta tyydyttävien jatkotoimenpiteiden löytämiseksi.

Niinpä Paulin ja Janin oli vierailtava konsulaatissa ja pyydettävä tekoaan anteeksi sen päälliköltä. Muistaakseni suullisen anteeksipyynnön lisäksi kaksikko sai myös kunnian laatia samansisältöisen kirjelmän. Joko konsulaatissa tai sitten suomalaisen virkavallan taholta todettiin myös, että Neuvostoliiton suuntaan olisi sitten tulevaisuudessa turha yrittää matkustaa; viisumia ei tippuisi vaikka sitä polvillaan aneltaisiin.

Näin sitä siis ennenkin ajattelemattomat nulikat ovat loukanneet toisissa kulttuureissa pyhinä pidettyjä asioita ja pakottaneet poliittisesti valveutuneemmat rauhan, kansojen välisen ystävyyden ja suvaitsevaisuuden voimat pyytelemään puolestaan anteeksi. Tuolloin ei sentään tarvittu pääministeritason pahoittelua, joskaan se ei edellä kuvailtujen vaiheiden perusteella varmaan kaukana ollutkaan.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Juonen kulku vaikuttaa tutulta - olisiko tämä ollut jokunen vuosi sitten Hesarissakin? Silloin jo joutui pyörittelemään päätä, että tuollaisessa maailmassako elimme vain parikymmentä vuotta sitten, omanakin kouluaikanani...

Huhhuh.

Markku Jokisipilä kirjoitti...

Käsittääkseni ainakin Turun Sanomat teki tästä joskus jutun. Sieltä se on voinut kulkeutua Hesariinkin. Uskon, että jos tällaisia vastaavia juttujia alkaisi kerätä, saisi kasaan melkoisen kokoelman nykynäkökulmasta todella uskomattomalta näyttävää kyykistelyä. Ei se maailma sentään aina huonompaan suuntaan muutu...

Anonyymi kirjoitti...

Ihan vakavasti, tuollaisessa muistokokoelmassa olisi ideaa. Toisi ns. vanhat hyvät ajat esille tavallisen ihmettelevän ihmisen näkökulmasta eri tavalla kuin kaikki tieteelliset suomettumisen aikaa käsittelevät tutkimukset.

Turhempaakin muistitietoa on kerätty.

Juha kirjoitti...

Parempi stoori - ja tosi

Ilman poliittista paatosta olen sitä mieltä, että kyllä "älä varasta" -käskyä voisi terottaa päähän muissakin tapauksissa.

Mutta se juttu: Ennen kuvaamaasi tapahtumaa joskus -80-luvun alussa Intouristin bussilaiset joutuivat Turussa seuraamaan penkkareita. Pojat olivat pukeutuneet vanhoihin palttoihin ja meikanneet naamansa + tukkansa valkoisiksi. Kaikki heiluttelivat hitaasti käsiään, yhdellä oli olevinaan tekokäsi. Auton kyljessä teksti "uutta verta politbyroohon", viimeinen sana oli kirjoitettu kyrilisin aakkosin. Ei tullut nootteja.

Hupa-Erkki kirjoitti...

Mitäs sitä noita murehtimaan. Onhan sitä ennenkin harrastettu idänmatkailua ilman passia tai viisumia. Seuraavalla reissulla voisi käydä sulkemassa niitä grafiittihidasteisia reaktoreita - lopullisesti ;-)