Torjuntavoitto

Amerikkalaisten hieno sanonta "all bets are off" pätee tänään minuun. Aiemmin illalla televisiovastaanottimiensa ääreen linnoitautunut kotirintama joutui todistamaan, kuinka kodin, uskonnon ja isänmaan verkolla ympäröity ja punaiseksi maalatuilla metalliputkilla kehystetty etäispesäke oli kauhistuttavalla ja raakalaismaisella tavalla uhattuna. Kansamme rauhaarakastavaa perusluonnetta katalalla tavalla halveksuen vyöryi päällemme punainen hyökyaalto toisensa jälkeen kuin osasto huippuunsa rasvatun kommunistisen sotatalouden tuottamia T-34 -panssarivaunuja. Viimeisen Salpa-linjan pitämisen vastuulleen saanut jäinen jääkäriupseeri K. Lehtonen kuitenkin totesi talonpoikaisen rauhallisesti taistelevansa Candida pro causa ense candido ja veti polvensa yhteen muodostaen läpipääsemättömän muurin ns. palikoista sisään yrittävän kiekon tielle samaan tyyliin kuin aikanaan Lotta Svärd -järjestön edustajat vähän toisenlaisissa pakkopelitilanteissa ja vähän muiden kuin Paavo Rintalan kirjoittamissa teoksissa.

Yhtä oikeutetusti ja voimassaolevaa lainsäädäntöä noudattaen kuin sotasyyllisyystuomiot kärsittäväksemme tulleet kohtuuttomat rangaistukset olivat lähellä johtaa tuhoutumiseen. Mikä ironisinta mutta myös surullisinta, tuomion nuijaa heilutti suomalaisten selän takana piileskelyn todelliseksi kansalliseksi traditioksi kehittänyttä Ruotsia edustanut lainvalvoja. Kiiluvasilmäisen komissaari Malkinin johtama hyökkäys tuotti osittaisen läpimurron, mutta poikamme eivät masentuneet. Vaihtoehtoja ei ollut. Maa (ja sen päälle valmistettu jää), jolla taisteltiin, oli pyhää. Koko kansainvälisen yhteisön ja itsensäkin hämmästykseksi urhomme onnistuivat vain vähän myöhemmin vastahyökkäyksellään tekemään aivan yhtä suuria tuhoja vastustajan leirissä, vaikka suurvalta olikin tässä vaiheessa pystynyt kehittämään miesylivoimansa omalla rintamalohkollamme täysin toisenlaista lopputulosta ennustavaksi.

Joukkueemme sulki rivinsä kuin kansakunta vuonna 1939-1940 ulkoisen uhan alla. Keskinäinen kilpailu ja epäharmonia, olivat ne sitten tulosta eriseuraisuuden tai muuiden ristiriitojen tulosta, unohdettiin kuten aikanaan vuoden 1918 verinen perintö. Punaisen kiekkoarmeijan suuroffensiivi pysähtyi Suomen port(e)ille, ja maailmanvallankumous jäi tekemättä. Laidoilla rajattu, tällä kertaa enemmän sinisellä kuin punaisella värillä maalattu Tali-Ihantala kääntyi voittoisaksi, kun lento-osasto Koivu tuhosi koko vastustajan yhdellä tarkkaan suunnatulla syöksypommilla.

Ehkäpä tämän pitikin mennä näin. Venäläisen kansakunnan tasolla taistelun pronssimitalista voi nähdä loogisena jatkona taistelulle pronssipatsaasta. Tälläkin kertaa paraatimarssi Helsinkiin jäi haaveeksi, eikä taaskaan ollut tarjolla muuta kuin jäistä helvettiä. Niin kuin sanotaan, sitä saa mitä tilaa. Tsuhna on aina tsuhna, vaikka bortsch-keitossa paistaisi! Huomenna, kun Vladimir-tsaarin silmissä neuvostokiekon Gorbatshoveiksi (tai ehkä jopa Trotskeiksi) muuttuneet Vjatseslavit Fetisov ja Bykov sekä Vladislav Tretjak luovat toisiinsa kosteita katseita Grand Putin Railwaysin Siperian-asemalla, Hodinka-hallissa nähdään jäinen maihinnousu, jota kiekkofanien lisäksi kannattaa tulla seuraamaan myös maantieteilijöiden, biologien, antropologien ja kasvitietelijöiden. Silloin nimittäin näemme, kuinka kärpän varjelema leijona pyyhkii takapuolensa vaahteralehteen! Ensi kertaa sitten vuoden 1995 jäinen erillissota tuokoon meille kylmän sodan voiton!

Hard Puck Hallelujah!