lauantaina, toukokuuta 12, 2007

Torjuntavoitto

Amerikkalaisten hieno sanonta "all bets are off" pätee tänään minuun. Aiemmin illalla televisiovastaanottimiensa ääreen linnoitautunut kotirintama joutui todistamaan, kuinka kodin, uskonnon ja isänmaan verkolla ympäröity ja punaiseksi maalatuilla metalliputkilla kehystetty etäispesäke oli kauhistuttavalla ja raakalaismaisella tavalla uhattuna. Kansamme rauhaarakastavaa perusluonnetta katalalla tavalla halveksuen vyöryi päällemme punainen hyökyaalto toisensa jälkeen kuin osasto huippuunsa rasvatun kommunistisen sotatalouden tuottamia T-34 -panssarivaunuja. Viimeisen Salpa-linjan pitämisen vastuulleen saanut jäinen jääkäriupseeri K. Lehtonen kuitenkin totesi talonpoikaisen rauhallisesti taistelevansa Candida pro causa ense candido ja veti polvensa yhteen muodostaen läpipääsemättömän muurin ns. palikoista sisään yrittävän kiekon tielle samaan tyyliin kuin aikanaan Lotta Svärd -järjestön edustajat vähän toisenlaisissa pakkopelitilanteissa ja vähän muiden kuin Paavo Rintalan kirjoittamissa teoksissa.

Yhtä oikeutetusti ja voimassaolevaa lainsäädäntöä noudattaen kuin sotasyyllisyystuomiot kärsittäväksemme tulleet kohtuuttomat rangaistukset olivat lähellä johtaa tuhoutumiseen. Mikä ironisinta mutta myös surullisinta, tuomion nuijaa heilutti suomalaisten selän takana piileskelyn todelliseksi kansalliseksi traditioksi kehittänyttä Ruotsia edustanut lainvalvoja. Kiiluvasilmäisen komissaari Malkinin johtama hyökkäys tuotti osittaisen läpimurron, mutta poikamme eivät masentuneet. Vaihtoehtoja ei ollut. Maa (ja sen päälle valmistettu jää), jolla taisteltiin, oli pyhää. Koko kansainvälisen yhteisön ja itsensäkin hämmästykseksi urhomme onnistuivat vain vähän myöhemmin vastahyökkäyksellään tekemään aivan yhtä suuria tuhoja vastustajan leirissä, vaikka suurvalta olikin tässä vaiheessa pystynyt kehittämään miesylivoimansa omalla rintamalohkollamme täysin toisenlaista lopputulosta ennustavaksi.

Joukkueemme sulki rivinsä kuin kansakunta vuonna 1939-1940 ulkoisen uhan alla. Keskinäinen kilpailu ja epäharmonia, olivat ne sitten tulosta eriseuraisuuden tai muuiden ristiriitojen tulosta, unohdettiin kuten aikanaan vuoden 1918 verinen perintö. Punaisen kiekkoarmeijan suuroffensiivi pysähtyi Suomen port(e)ille, ja maailmanvallankumous jäi tekemättä. Laidoilla rajattu, tällä kertaa enemmän sinisellä kuin punaisella värillä maalattu Tali-Ihantala kääntyi voittoisaksi, kun lento-osasto Koivu tuhosi koko vastustajan yhdellä tarkkaan suunnatulla syöksypommilla.

Ehkäpä tämän pitikin mennä näin. Venäläisen kansakunnan tasolla taistelun pronssimitalista voi nähdä loogisena jatkona taistelulle pronssipatsaasta. Tälläkin kertaa paraatimarssi Helsinkiin jäi haaveeksi, eikä taaskaan ollut tarjolla muuta kuin jäistä helvettiä. Niin kuin sanotaan, sitä saa mitä tilaa. Tsuhna on aina tsuhna, vaikka bortsch-keitossa paistaisi! Huomenna, kun Vladimir-tsaarin silmissä neuvostokiekon Gorbatshoveiksi (tai ehkä jopa Trotskeiksi) muuttuneet Vjatseslavit Fetisov ja Bykov sekä Vladislav Tretjak luovat toisiinsa kosteita katseita Grand Putin Railwaysin Siperian-asemalla, Hodinka-hallissa nähdään jäinen maihinnousu, jota kiekkofanien lisäksi kannattaa tulla seuraamaan myös maantieteilijöiden, biologien, antropologien ja kasvitietelijöiden. Silloin nimittäin näemme, kuinka kärpän varjelema leijona pyyhkii takapuolensa vaahteralehteen! Ensi kertaa sitten vuoden 1995 jäinen erillissota tuokoon meille kylmän sodan voiton!

Hard Puck Hallelujah!

10 kommenttia:

frank finatra kirjoitti...

Lyötyään Idän jättiläisen urheat
soturimme joutuvat tekemään selvää
jälkeä Lännen mahdista.Seuraako
Suomemme tuleva historia laajemmin-
kin tätä kaavaa? Ja haluammeko lop-
pujen lopuksi panna hanttiin Län-
nelle?

Anonyymi kirjoitti...

Yksinkertaisesti - BRAVO!!
Olet korjoittanut todella mahtavasti.
Alexius Manfelt

Jouni kirjoitti...

No niin!! Enää ei olla rähmällään itään! Mutta tuliko Jellonan maha kylläiseksi karhupaistista? Riittääkö vielä nälkää vaahterasiirappista jälkkäriä varten?

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavia nämä ajoittaiset Mötörhead- tai jääkiekkoriistäytymiset, kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Luin J.Kemppisen blogia. Ajattelette pahuudesta samoin: ketään ei saa tappaa. Niin minäkin. Väitän: jos uhka on realistinen, ideologia häipyy ja hirviö ottaa hallinnan. Henkikulta on kallis.

Kyseessä on eri tasot: kun puhun koetuista asioista tai jos puhun kuvitelluista tilanteista tai tarkastelen objektiivisesti tilannetta eri dokumenttien valossa.

Olin viiden, kun toinen maailmansota alkoi, ja yhdeksän kun se loppui. Elin sodan keskellä kuunnellen kertomuksia ja vielä sodan loputtua isän saamisista henkisistä vammoista. 1970-luvulla olin miesten osastolla hoitajana. Sotaveteraanit kärsivät unettomuudesta, heräsivät ryssän tulitukseen eivätkä saaneet unta. Kotioloissa joku veteraani oli täytynyt sitoa sänkyyn, ettei hän unissaan kävisi lastensa kimppuun.

Seuraavassa on mun kuviteltu tilanne, joka lähtee todellisuuden pohjalta.
Pelkäsin Viro/Venäjä poliittista tulehtunutta suhdetta: en saanut unta. Kaikesta huolimatta hain sota-ajan laulukirjan kirjastosta. Osasin kaikki. Isälläni oli kielteinen asenne ryssiin, olivat ampuneet hänen veljensä. Siinä oli syytä vihata. Viha siirtyy minun kautta lapsiini. En luota venäläisiin joulupukkeihin kokemusten takia.

Toivon lisätutkimusta psykoanalyyttisellä otteella. Ikäiseni ihmiset voisivat antaa tietoa, esim. Miten sota vaikutti tyttöihin? Aloittakaa minusta ja mun ystävistäni. Pojillani on maailmasta epärealistinen kuva: Heiltä puuttuu omien tunteittensa rajojen kohtaaminen. Muukalaisuuden kokemus, toiseus heillä on, sillä he ovat ulkomailla.

Olen opiskellut monenlaista, myös museologiaa. Kotiseutumuseosssa kerron Suomen historiasta sekä paikallisista asioista. (Jääkäriliike jne).
Huomenna rupean rakentamaan koulumuseota, 1930-50-60., kirjastoa, käsityöhön liittyivä interijöörejä. Ymmärtääkseni paremmin 150 v. vanhaa maalaiselämää, on pitänyt lukea Kauhavan historiaa ja haastatella vanhoja ihmisiä.

Ammattikoulun kansainvälistyessä siten, että meillä on naapurimaasta inkeriläisiä ja karjalaisia nuoria, olen kutsunut heitä museolle ja sen jälkeen kotiini. Kiinnostaa kovasti kulttuurimme samanlaisuudet.
Luen Kareliasta faktakertomuksia sodasta ja sen vaikutuksesta. Eikö tästä pelosta mitenkään pääse? – Tervetuloa museolle.

Ystävällisesti: Kauhavan leski

Lupus Celestialis kirjoitti...

Parempi voitti. Vaahterasiirapista en tosin tykkää vieläkään. Oi miksi ne jäähyt, oi miksi ne jäähyt....

desantti kirjoitti...

Kyllä tämä Venäjän tyytyminen pelkkään Karjalan valloitukseen ja YYA-sopimuksen saamiseen jääkentällä johtuu vain siitä, että kyseessä on sivunäyttämö. Venäjä panostaa muille rintamille (jalkapallo, yleisurheilu, tennis jne.) niin paljon, että jos se siirtäisi niiden reservit jääkiekkoon samassa suhteessa kuin Suomi, niin raja siirtyisi Tornionjoelle tai jopa Atlantille asti.

Jouni kirjoitti...

Ja eikös kansainvälinen urheilu ole nationalistista kamppailua vähemmän sotaisin keinoin? ;)

Vasarahammer kirjoitti...

Oikeus toteutui, kun Venäjä sai palkinnoksi ansaitsemansa pronssisotilaan.

Pieni ja sisukas Suomi oli hyvä kakkonen, vaikka ykkösenä ei tällä kertaa ollutkaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto.

Anonyymi kirjoitti...

"kuinka kärpän varjelema leijona pyyhkii takapuolensa vaahteralehteen"
Ja sitä rataa. No nyt sitten 'laski Jokisipilänkin silmäluomi'...