Probably yes

Vaikka salamat räiskyivät eilen Turussa huomattavasti enemmän kuin Anaheimissa, ankkojen pyttyjahti jatkuu aikataulussa. Ottawa lähti vastaamaan Anaheimin kovaan peliin lisätyllä fyysisyydellä, mutta ongelmaksi ensimmäisen pelin tavoin muodostui maalinteko. Senaattorit pääsivät jauhamaan pitkiä aikoja viidellä kolmea vastaan, mutta ennen finaalisarjan alkua NHL:n parhaaksi mainostetun hyökkäysketjun Jason Spezza - Dany Heatley - Daniel Alfredsson ei onnistunut tehdä maalin maalia.

Yllättävintä tähän mennessä on ollut se, että ratkaisumaalit kummassakin ottelussa on järkännyt Anaheimin jarrukenttä Travis Moen - Samuel Påhlsson - Rob Niedermayer. Viimeisenä vaihtamaan päässyt kotijoukkue Ducks on peluuttanut tätä vitjaa uskollisesti Sensin ykköskenttää vastaan ja tulos on ollut hämmästyttävä. Jarrumiehet eivät ole tyytyneet siihen, että ovat sammuttaneet Ottawan ykkösvitjan tehot täysin, vaan ovat vieläpä pystyneet pyörittämään sitä vastaan omaa vaarallista hyökkäyspeliään. Sensin koutsi Bryan Murray yritti lennosta vaihtamalla saada jarrumiehet pois Spezzan, Heatleyn ja Alfredssonin kimpusta, mutta sekään ei tuottanut tulosta, varsinkin kun Ducksin puolustuksessa olivat tähtisenaattoreja useimmiten vastassa Scott Niedermayer ja Chris Pronger.

Luulen, että sarja saavutti eräänlaisen henkisen käännekohtansa toisen ottelun loppupuolella, kun Murray hajotti ykkösketjunsa ja yritti hakea tehoja uusilla kombinaatioilla. On mielenkiintoista nähdä, onko muutos pysyvä, vai lähteekö Sens kotijäillään viimeiseen vaihtoon oikeutettuna hakemaan vielä tilaa ykkösnyrkilleen. Pistepörssin ykkös-, kakkos- ja nelospaikoilla vielä tällä hetkellä kärkkyvän trion itseluottamus on tällä hetkellä pohjalukemissa, eikä kaksi päivää välttämättä riitä sen palauttamiseen.

Eli todennäköisyydet alkavat olla vahvasti sen puolella, että Teemu Selänne liittyy suomalaisten Stanley Cup -voittajien listaan Jari Kurrin, Reijo Ruotsalaisen, Esa Tikkasen, Jere Lehtisen ja Ville Niemisen lisäksi. Aktiivipelaajista Selänne on toisiksi eniten pelejä ilman cup-sormusta pelannut pelaaja. Ykkösenä on tietysti kukas muu kuin Teppo Numminen, jonka siis on pakko tahkota vielä ainakin yksi kausi lisää. No, paistoihan se aurinko Ray Bourquenkin risukasaan lopulta 22 kauden jälkeen.

Aiemmin NHL:n historiassa kaikkiaan 42 joukkuetta on voittanut finaalisarjan kaksi ensimmäistä ottelua. Näistä 39 edennyt mestareiksi saakka. Sarjan ovat onnistuneet tästä kääntämään vain Toronto Maple Leafs vuonna 1942 ja Montreal Canadiens vuosina 1966 ja 1971. Ottawa ei ole historiansa aikana kertaakaan pystynyt kääntäämään sarjaa oltuaan 0-2 tappiolla. Taikauskoisia miellyttänee sekin, ettei Ducksin Scott Niedermayer ole käsittääkseni kertaakaan uransa aikana ollut finaalissa häviävänä osapuolena. Voittoja sen sijaan löytyy: juniorien maailmanmestaruus, olympiakulta, MM-kulta, kolme Stanley Cupin voittoa ja vieläpä amatöörijoukkueiden Memorial Cupinkin voitto.

Toisaalta ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa, ettei tuloksena ole ns. suomalainen kultamitali. Kaksi kertaa on viimeisen kolmen kauden aikana 2-0 aloitus on lopulta venynyt täyteen seitsemään peliin. Uskomattomampiakin asioita jääkiekossa on tapahtunut kuin 2-0 sarjan kääntyminen kahden melko tasaisen joukkueen välillä, se jos mikä varsinkin Suomessa tiedetään: Anders "Masken" Carlssonin kaksi maalia Suomen verkkoon viimeisellä minuutilla MM-kisoissa 1986, Mats Sundinin sama temppu vuoden 1991 MM-kisoissa ja Ruotsin nousu 1-5 tappioasemasta 6-5 voittoon vuoden 2003 MM-kisoissa. Ruotsissa voidaan tälläkin kertaa olla tyytyväisiä, kävi miten kävi, sillä kummastakin joukkueesta löytyy yksi heikäläinen (Anaheimista Påhlsson ja Ottawasta Alfredsson).

Selänteen palkintokaapista löytyy World Cupin hopea, olympiahopea ja MM-hopea. Jos karkeilla fifty-fifty tsäänsseillä lasketaan, on neljännen kakkostilan liittäminen tämän sarjan jatkoksi todennäköisyydeltään 0.0625. Eihän se voi toteutua?