Samaan aikaan kun kiistely uskonnollisten tunteiden loukkaamattomuudesta ja sananvapaudesta länsimaiden ja islamilaisen maailman välillä jatkuu, on Euroopassa alkamassa oikeudenkäynti, jossa sananvapautta käsitellään hyvin samankaltaisissa merkeissä.
Brittihistorioitsija David Irving, 67, on istunut tutkintavankeudessa Wienissä marraskuusta saakka. Hänet pidätettiin vuonna 1989 annetun pidätysmääräyksen nojalla. Tuolloin Irving oli Itävallassa luennoidessaan esittänyt paikallisessa laissa kiellettyjä näkemyksiä juutalaisten joukkotuhoon liittyen, eli kiistänyt tuhoamisleirien olemassaolon ja Holokaustin tapahtumisen. Oikeudenkäynti häntä vastaan alkaa ylihuomenna maanantaina, ja mikäli hänet todetaan syylliseksi, voidaan hänet tuomita 1-20 vuodeksi vankeuteen.
Itävallan kyseinen lainkohta on perua vuodelta 1947, jolloin natsismin henkiinheräämistä saattoi pitää realistisena uhkakuvana. Vuonna 2006 tilanne on kuitenkin täysin toinen. Holokaustin tapahtumisesta ei ole enää pitkään aikaan vallinnut pienintäkään epäselvyyttä, koska siihen liittyvät yksityiskohdat on selvitetty sadoissa ellei tuhansissa tutkimuksissa. Holokaustin kieltäminen on äärioikeistolainen ja rasistinen marginaali-ilmiö, jonka kansikuvapojaksi Irving on noussut. Vielä 1970-luvulla Irvingiä arvostettiin erityisesti sotahistorian alalla, ja tähän jo ajat sitten menneeseen maineeseen nojautuen Holokaustin kieltäjät ovat tavoittelleet "tieteellistä uskottavuutta" väitteilleen.
Uusnatsismia on syytä kavahtaa, mutta sen nousua vakavasti otettavaksi poliittiseksi ideologiaksi on turha pelätä. Se on ja pysyy sosiaalisesti moniongelmaisten olutpöhnäisten kaljupäätahvojen mesoamisena ja heidän keinonaan purkaa turhautumiaan ja pahaa oloaan. Holokaustin kieltäjät puolestaan ovat akateemisen ja kriittisen historiantutkimuksen ulkopuolella operoiva vinksahtaneiden kynäilijöiden joukkio, jotka levittävät hengentuotteitaan pääasiassa suttuisina omakustanteina.
Tämän porukan kimppuun iskeminen raskain lainsäädännöllisin keinoin antaa heidän puuhasteluilleen turhaa rosvoromanttista Robin Hood -pintakiiltoa. Esimerkiksi Irving esiintyy mielellään sananvapauden ritarina ja mielipidevainon uhrina. Ilman säännöllisin väliajoin toistuvia esiintymisiään oikeussalissa hän olisi jo ajat sitten vaipunut unholaan. Alkavasta Wienin prosessista hän tavoittelee jälleen yhtä uutta sulkaa hattuunsa taistelussa "oikean historian", niin kuin hän itse tuotoksiaan kutsuu, puolesta ilmaisuvapauden rajoittajia ja kansainvälistä juutalaista salaliittoa vastaan.
Sananvapauteen kuuluu oikeus esittää myös epämiellyttäviä ja vääriäkin näkemyksiä, olivat ne sitten kuvia Muhammedista pommi hatussa tai juutalaisten joukkotuhon kyseenalaistamista. Valtion ei tule lähteä lainsäädännön keinoin määrittelemään hyväksyttävien historiatulkintojen rajoja, koska silloin vain tullaan antaneeksi turhaa marttyyriglooriaa vastenmielisten näkemysten esittäjille. Yksittäisten tulkintojen paikkansapitävyyden ja pätevyyden arviointi on keskustelevan tutkimusyhteisön tehtävä, ja esimerkiksi Irvingin tapauksessa se on hoitanut hommansa erinomaisesti.
Demokraattisessa ja avoimessa yhteiskunnassa totuudenmukaisuuteen pyrkivä kriittinen historiantutkimus ei tarvitse lainsäädäntöä liittolaisekseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti