WikiLeaks

Alla tämän päivän kolumnini Turun Sanomista.

Tärkeää tietoa vai poliittista pornoa?
Turun Sanomat 1.12 2010 02:35:58

WikiLeaks -sivuston ilmoitus 250.000:n Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnon asiakirjan julkistamisesta synnytti globaalin diplomaattisen kriisin, joka ulottuu jo Suomeenkin saakka. Sananvapausaktivistit iloitsevat siitä, että maailmanpoliisi on vihdoin saanut vastavoiman: globaalin julkisen mielipiteen. Vuotojen tuomitsijat pelkäävät diplomatian luottamuksellisuuden vaarantumisen syöksevän maailmanpolitiikan kaaoksen ja vainoharhaisuuden tilaan.

WikiLeaks on julkistanut yli kaksi miljoonaa asiakirjaa. Näin isolla laastikauhalla rapatessa roiskuu varmasti eikä oheisvahingoilta vältytä. Kysymys kuuluukin, onko vallankäytön läpinäkyvyys niin tärkeä arvo, että se ylittää ja oikeuttaa negatiivisetkin seuraukset. Tietovuotoja on ollut aina, mutta WikiLeaks on vienyt toiminnan systemaattisuuden ja julkisuuden ennen näkemättömiin sfääreihin. Maanantaina sivustolla vieraili miljoonia kävijöitä eri puolilta maailmaa, eikä yksikään itseään kunnioittava tiedotusväline voinut olla asiaa uutisoimatta.

WikiLeaks herättää suuria kysymyksiä: mikä on sopiva tasapaino vapauden ja rajoitusten välillä? Milloin sananvapauden rajoittaminen on perusteltua yleisen turvallisuuden nimissä, ja kuka tämän turvallisuuden määrittelee? Missä kohtaa läpinäkyvyys muuttuu riskiksi? WikiLeaksin linja on ollut harvinaisen selkeä: kaikki väärinkäytöksiin viittaava tieto on julkaistava, ja ellei jokin tieto ole saatavilla, on löydettävä keinot sen hankkimiseen.

Perinteisiä tiedotusvälineitä ohjaavat vuosisatojen mittaan kehittyneet journalistisen vastuun mekanismit. Verkossa tällaisia konventioita ei ole. Totutut julkisuuden portinvartijat ovat aseettomia ja julkaisukynnys on kadonnut. Jos jossain on tieto, jolla joku katsoo olevan jotain painoarvoa, se väistämättä ennemmin tai myöhemmin myös julkaistaan.

Läpinäkyvyyden armoton liekki kutistaa viestintämaiseman varjoalueet. Tämä on se todellisuus, jossa niin luottamuksellisesta sähköpostia lähettävän poliitikon kuin Facebook-profiiliinsa henkilökohtaisia tietoja laittavan tavallisen tallaajankin on opittava elämään. Verkossa informaatio alkaa elää omaa elämäänsä ja saattaa päätyä ties minne. Vastaanottajalle se tulee usein täysin suodattamattomana, mitenkään taustoittamatta ja mihinkään suhteuttamatta. Tiedon luotettavuutta ja merkitystä arvioidessaan vastaanottaja on oman lähdekritiikkinsä ja medialukutaitonsa varassa.

Informaatiotekninen vallankumous on tuonut hallituksille yhä hienostuneempia valvonta-, vakoilu- ja tiedonkeruutekniikoita. Samalla kuitenkin seurannan potentiaaliset kohteet, joita viime kädessä ovat kaikki kansalaiset, ovat saaneet käyttöönsä mullistavia työkaluja näiden operaatioiden väistelyyn ja paljastamiseen. Jos Neuvostoliitto ei olisi hajonnut taloudelliseen ja poliittiseen mahdottomuuteensa vuonna 1991, olisi internet hoitanut homman muutamaa vuottaa myöhemmin.

Maailma on siirtynyt vastustamattoman tiedonkulun aikakauteen. Jos WikiLeaks suljetaan, sen paikan ottaa jokin toinen palvelu. Paluu aikaan, jolloin hallitukset pystyivät säännöstelemään informaatiota mielensä mukaan, edellyttäisi internetin sulkemista. Tämä taas ei ole ollut realistinen ajatus enää 15 vuoteen jo yksin verkkoon kytkeytyvien valtavien taloudellisten intressien takia. Ollaan samankaltaisessa tilanteessa kuin kirjapainotaidon keksimisen jälkeen: henki on päässyt pullosta eikä paluuta ole.

1600 tuntia vuodessa

Ei, tämä kirjoitus ei käsittele yliopiston kokonaistyöaikaa. Taannoin kertasin urheiluhistoriaa itäsaksalaisten soutajien menestyksestä ja totesin, että he yhä johtavat mitalitilastoja monessa veneluokassa. Jatketaan aiheesta, koska edelleen olen sitä mieltä, että huolimatta dopingin käytön mittavuudesta itäsaksalaiset soutajat olisivat lukeutuneet maailman parhaimmistoon myös ilman kiellettyjä aineita. Eivät ehkä yhtä suurilukuisesti ja ylivoimaisesti, mutta kuitenkin.

Itä-Saksassa kykyjenetsintä ja rekrytointi oli pitkälle formalisoitua toimintaa, jossa valtiollisen urheilukoneiston virkailijat vierailivat kouluissa ja suorittivat oppilailla erilaisia antropometrisiä mittauksia ja testejä potentiaalisten urheilijoiden löytämiseksi. Urheiluhistorioitsija Arndt Krüger on mielenkiintoisesti todennut, että derkkulan ja muiden itäblokin maiden kykyjenetsijät käyttivät Kolmannen valtakunnan rotutieteilijöiden ennen vuotta 1945 kehittämiä antropometrisiä testausmenetelmiä. Soudun tapauksessa kasvuennusteen tuli luvata pojille 190-200 ja tytöille 180-190 senttimetrin pituutta. Testin läpäisseet siirtyivät opiskelemaan johonkin Itä-Saksan 27 urheilusisäoppilaitoksesta.

Jo lapsiurhelijoiden harjoittelumäärät olivat melkoisia, hyvinkin tunnista kahteen päivässä, ja tämä oli totista treeniä, ei mitään ulkoilua tai leikkiä ja laulua. Alun yleistreenausvaiheen jälkeen nuoret urheilijat alkoivat erikoistua omiin lajeihinsa, ja juuri tässä vaiheessa tulivat kuvaan erityisräätälöidyt koulutusratkaisut. Noin 16-17-vuotiaasta alkaen treenimäärät kasvoivat valtaviksi, aina 30 viikkotuntiin saakka (eikä venyttelyä laskettu tähän määrään mukaan). Urheilukouluissa lukujärjestys ja kouluvuoden rytmitys oli suunniteltu harjoittelun ja kilpailemisen näkökulmasta. Ennen tärkeitä kilpailuja oli intensiivisiä harjoitusleirejä, joiden aikana urheilijat oli vapautettu opiskelusta kokonaan. Aikuisiän saavuttaneilla urheilijoilla harjoitusmäärät pyörivät 1300 ja 1600 vuositunnin välillä. Tällaisesta rasituskuormasta palautumiseen ei sitten enää pelkkä energiapatukka riittänyt.

Vasta 1950-luvulla olympialiikkeen pariin Neuvostoliiton johtamina tulleet itäblokin maat ryhtyivät panostamaan erityisesti naisurheiluun, koska katsoivat mitalitason olevan nopeiten ja panostuksen parhaalla hyötysuhteella saavutettavissa juuri siellä. Naisten kilpa- ja huippu-urheilu ei noina vuosikymmeninä todellakaan ollut mitään massojen puuhaa. Laskelmat osuivat oikeaan ja näkyivät komealla tavalla esimerkiksi olympialaisten mitalitaulukoissa. 1976 Montrealissa Itä-Saksan naiset ottivat yli puolet DDR:n hopea ja kultamitaleista, ja Neuvostoliitonkin mitaleista 30 prosenttia tuli naisten lajeista.

Erityisesti naisten soutu oli kommunististen maiden hallitsemaa aluetta. Vuoden 1954 EM-kisoista vuoden 1984 Los Angelesin olympialaisiin itäblokin maiden naissoutajat voittivat 82 prosenttia jaossa olleista mitaleista, eikä mitenkään tavatonta ollut, että A-finaalissa viisi itäblokin joukkuetta (tyypillisimmin DDR, Romania, Neuvostoliitto, Bulgaria ja Puola) kilpaili yhtä läntistä joukkuetta vastaan. Panostus oli erityisesti olympialaisissa, joissa myös soudun kaltaiset vähemmän mediajulkisuutta keräävät lajit pääsivät osalliseksi koko maailman huomiosta. Ylipäätään kansalliset valmennusjärjestelmät oli viritetty ja resurssit keskitetty tuottamaan menestyjiä nimenomaan olympialaisissa kilpailtavissa urheilumuodoissa.

Kaikkein kovimmat saavutukset itäblokin soudussa löi tiskiin DDR:n naisten valmennusohjelma. Ainoastaan Romanian vastaava ohjelma pystyi kilpailemaan sen kanssa edes joten kuten. Leipzigissa ja Itä-Berliinissä sijainneisiin harjoituskeskuksiin panostettiin valtavasti resursseja ja ne olivat poliittisen johdon erityissuojeluksessa. Poliittisen tahdon taustalta löytyi tietysti ajatus Itä-Saksan ja sen kommunistisen ideologian kansainvälisen maineen kasvattamisesta sekä kansallistunteen edistämisestä kansainvälisen urheilumenestyksen kautta. Panostus ei ainakaan tässä mielessä mennyt hukkaan: vuosien 1966-1990 välillä itäsaksalaiset naissoutajat kilpailivat arvokisojen (olympialaiset, MM-kisat, EM-kisat) A-finaalissa 142 kertaa ja ottivat näistä kisoista 121 mitalia, joista 70 oli kultaista, 34 hopeista ja 17 pronssista.

Itä-Saksan urheilua tutkineen professori John Hobermanin mukaan itäsaksalaisen tieteellisen valmennusjärjestelmän palveluksessa oli yli tuhat tiedemiestä, lääkäriä ja valmentajaa. Ihmiskehon suorituskyvyn maksimointia lähestyttiin fysiologisena ja lääketieteellisenä haasteena, jossa menestyksen tavoittelun keinoihin liittyvät moraalipohdiskelut olivat epäolennaisia. Lihasmassaa kasvattavien, hengityselimistön suorituskykyä parantavien ja valtavasta harjoituskuormasta palautumista edistävien lääkeaineiden käyttö oli yhtä olennainen osa valmentautumista kuin harjoitusohjelmien laatiminen. Urheilijoita doping-ohjelman piirissä oli 8000-9000, joukossa mitä todennäköisimmin satoja soutajia.

Huippuunsa viedyn kykyjenetsintäjärjestelmän ja tieteellisesti optimoidun valmentautumisen ohella menestys pyrittiin varmistamaan myös tarjoamalla urheilijoille ja valmentajille kannustimia. Olympiamenestystä tuomalla itäsaksalainen valmentaja pystyi nostamaan 1100 itämarkan palkkansa aina 2200 itämarkkaan saakka, ja samaten urheilijat saivat mitaleistaan rahallisia bonuksia. Siinä missä tavallisten itäsaksalaisten piti jonottaa asuntoa viisi ja autoa kymmenenkin vuotta, pääsivät menestyneet urheilijat ja valmentajat osallisiksi näistä eduista vuoden tai kahden odotusajalla.

Kevyt olo

Soutuliitto vietti viime lauantaina 100-vuotisjuhliaan. Iltaan kuului luonnollisesti monenlaista muisteloa menneiltä vuosilta. Lisään tähän vielä yhden omalta osaltani. Kuva on kesältä 1995, ilmeisesti ollaan laivalla menossa (tai tulossa?) Farstan tai Årungenin kisoihin.

Tammikuun alussa painoin 82 kiloa. Siitä pääsin ergo-SM-kisoihin mennessä 75 kiloon. Farstassa soudin Järvisen Teemun kanssa kaksikkoa, eli keskipaino veneessä piti saada 70 kiloon tai alle. Yksittäisen soutajan osalta raja on 72,5 kiloa. Muistaakseni vaaka heilahti vähän alle 71 kiloon, mikä oli kesän alhaisin lukema. Sitä varten piti vetää muutama vaatekerta päällekkäin tunnin verran juoksua. Lämmintä oli painonpudotukselle melko hyvät 20 astetta. Lähtöviivalla olo oli eteerinen, eikä kippo kulkenut mihinkään.

Pahin siivu tuli vastaan Kööpenhaminassa, joka oli katsastuskisa MM-kisoja varten. Osallistuimme pariaironelosella avoimen lähtöön, mutta pääkoutsi Yngve Holmen vaati miehiä kisapainoihin. Illalla ennen kisaa vaaka näytti 75,1 kiloa, aamulla kusella käynnin jälkeen 74,8. Ei muuta kun juoksemaan. Vetäisin reippaan tunnin tuollaista 4.5 minuutin kilsavauhtia, mikä tuossa painossa oli ihan peruskestävyysvauhtia, taas vaatetta päällä vähän reippaammin. Tarkistuspunnitus näytti vielä kilon liikaa, mikä lähti kahdeksan kilometrin soudulla. Kahta tuntia ennen starttia painoin 72,3 kiloa, 200 grammaa alle vaaditun.

Kisaan tehtiin ihan normaalit lämmittelyt, ja laskeskelin starttiviivalla matkanneeni sinä päivänä lihasvoimalla jo lähemmäs 30 kilometriä siinä vaiheessa kun lähettäjän lippu heilahti alas. Tällä kertaa vene jo vähän kulkikin, mutta en kyllä tiedä, tapahtuiko näin minun ansiostasi vai minusta huolimatta. Tuloksia en enää löytänyt, mutta muistaakseni maaliin ajassa 6:01. Kisan ja jäähdyttelyjen jälkeen mittarissa oli aika liki maratonin verran kilsoja. Jälkeenpäin aina joskus kun on tullut mieleen, että nyt on tiukoilla, olen koettanut palauttaa mieliin tämän aamupäivän tunnelmia.

Sen verran tuo laihdutus jälkiä jätti, että rintakarvat eivät alkaneet myöhemminkään kasvaa.

Kristillisdemokraatit

Osallistuin tuoreeseen Ajankohtainen Ykkönen -ohjelmaan, jossa käsiteltiin "kirkon, homojen, ja kristillisten tulevaisuutta" vastaamalla suorassa puhelinhaastattelussa pariin Pirjo Auvisen kristillisdemokraattien poliittista tulevaisuutta koskevaan kysymykseen. Toivottavasti nopeista kommenteistani jäi kuulijoille edes jotain käteen. Laiton haastattelua varten ajatuksiani asiasta nopeasti paperille, ja nuo pointit saavat tulla julkaistuiksi myös tässä.

Meneillään oleva keskustelu homojen ja kirkon suhteesta on oire laajemmasta ja syvemmästä arvomuutoksesta. Yhteiskunnallinen ilmapiiri on muuttunut viimeisen 20 vuoden jatkuvasti liberaalimmaksi. Moraalikysymykset ja keskustelu yksilön oikeudesta tehdä itseään ja elämäänsä koskevia päätöksiä ovat nousseet vahvasti myös poliittiselle agendalle, ja ihmiset haluavat tietää, mitä mieltä puolueet ja poliitikot näistä kysymyksistä ovat. Julkisuudessa keskustellaan valtavasti ennen tiukasti yksityiselämään kuuluviksi mielletyistä asioista kuten seksuaalisuudesta.

Kokoomus ja keskusta ovat tietoisesti muuttuneet arvoliberaalimpaan suuntaan, mikä on ollut nähtävissä esimerkiksi suhtautumisessa naispappeuteen ja homoseksuaaleihin. Poliittiselle kentälle on syntynyt tilaa arvokonservatiivisuuden tontilla. Tämä on se tontti, missä kristillisdemokraatit ovat totutusti sijainneet, ja nyt heillä on mahdollisuus laajentaa kannatustaan tämän ryhmän sisällä poimimalla muiden puolueiden liberalisoitumisen myötä kodittomiksi jääneitä äänestäjiä. Mielenkiintoista on, että samalla tontilla kalastelevat myös perussuomalaiset, joiden puolueohjelmassa perinteisillä arvoilla on vahva sijansa.

Mistään uusfundamentalismista en puhuisi, mutta kylläkin reaktiosta arvoliberalismin jo liian hallitsevaksi miellettyä asemaa kohtaan. Kristillisdemokraatit puolueena ja varsinkin Päivi Räsänen ovat olleet johdonmukaisesti omalla linjallaan, se on nyt vain tullut homokeskustelun ja muiden vastaavien julkisten debattien myötä näkyvämmäksi ja laajempaan keskusteluun. Suomalaiselle poliittiselle keskustelulle Päivi Räsänen on tehnyt hyvää.

Kristillisdemokraattien kannalta kääntöpuolena on totta kai se, että linnoittautuminen arvokonservatiivisuuteen myös karkottaa äänestäjiä. Huhtikuussa 2011 näemme, mikä on balanssi. Kampanjoinnissa arvokonservatismilla on selvästi nyt tilaa, mutta onko tilausta, se jää nähtäväksi. Edustuksellisen demokratian kannalta on joka tapauksessa äärimmäisen tärkeää, että myös ns. perinteisillä arvoilla on puolustajansa ja että he pääsevät mittauttamaan kannatuksensa vaaleissa.

Suvaitsevaisuus on päivän sana. Välillä tuntuu, että suvaitsevaisuuden nimiin vannotaan rystyset valkoisina. Kaikkea pitää suvaita, paitsi suvaitsemattomuutta, jota ei pidä suvaita ollenkaan. Julkisessa keskustelussa on ollut sellaista sävyä, että suvaitsevaisuudesta ja arvoliberalismista on tullut eräänlainen pääsylippu, oikeus olla mukana keskustelussa. Tämä on paradoksaalista, ja Päivi Räsäsen puolustajat ovat olleet aivan oikeassa korostaessaan, että myös kirjaimellisella Raamatun tulkinnalla ja arvokonservatiivisella kristillisyydellä pitää olla oikeus tuoda kantansa esiin.

Ennustaja en ole, mutta näen asiassa linjanratkaisun henkeä. Arvokonservatismin tunnuksilla yleispuolueeksi pyrkivä kristillisdemokraatit ei pysty kannatustaan nostamaan, niin selkeä ja peruuttamattoman tuntuinen on yleisen ilmapiirin muutos. Voi kysyä, onko Räsäsen tarkoituksena nyt varmistaa puolueen noin viiden prosentin kannatus vetämällä reippaasti arvokonservatiivisuuden lippu salkoon ja ilmoittautumalla maailmankuvansa perinteisille, Raamatun kirjaimelliseen tulkintaan perustuville kristillisille arvoille pohjaavan ihmisryhmän äänitorveksi. Tämä tarkoittaisi irtautumista Bjarne Kalliksen kristillisdemokraatteja yleispuoluesuuntaan ohjanneelta ja kategorisista kannanotoista pidättäytyneeltä maltilliselta linjalta.

Suomen kristillinen liitto perustettiin vuonna 1958 juuri siksi, että sen perustajat katsoivat muiden puolueiden luopuneen perinteisestä kristillisestä arvopohjasta, jonka puolustajaa politiikkaan näin kaivattiin. Kirkon asteittain liberalisoidessa omaa linjaansa seksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä kristillisdemokraatit on jäämässä yksin vanhoillisuuden lipunkantajaksi. Katsotaanko Räsäsen kristillisdemokraateissa nyt, että ollaan saavuttu samanlaiseen taitekohtaan kuin puolueen perustamishetkellä, jolloin arvomaailman liberalisoitumiselle peräänkuulutettiin vastavoimaa politiikkaan?

Älykkäät natsit

Kotimaan uutisvirrassa näyttää päivän historia-aiheeksi nousseen Turun Sanomien toimittaja Tuomas Rimpiläisen eilen laatima uutinen Nürnbergin oikeudenkäynnissä syytettyjen Saksan johtajien älykkyystesteistä, joiden mukaan huomattava osa heistä oli huippuälykkäitä. Erikoisilla, kenties vähän sensaatioltakin haiskahtavilla historiauutisilla on kysyntää, varsinkin jos aiheena on natsi-Saksa. Juttu perustuu artikkeliini tuoreessa Salaiset Kansiot -kokoomateoksessa, johon pääosin historiantutkijoisa koostunut kirjoittajajoukko keräsi vähemmän tunnettuja ja erikoisempia tarinoita sotavuosilta.

Minulta on kyselty noista testeistä kertovat kirjallisuuden perään, joten laitan listan tähän.

Gustave M. Gilbert: "Nuremberg Diary". New York 1947. - Amerikkalaispsykologin päiväkohtaisia merkintöjä keskusteluistaan syytettyjen kanssa.

Gustave M. Gilbert: "The Psychology of Dictatorship". New York 1950. - Nürnbergissä tehtyjen havaintojen perusteella tehty laajempi analyysi diktatuurihallinnon psykologisista tuntomerkeistä ja edellytyksistä.

Gustave M. Giblert: "Hermann Goering: Amiable Psychopath". Journal of Abnormal and Social Psychology, 43, 211-229. - Psykologinen katsaus Hermann Göringiin, jonka kanssa Gilbert vietti syytetyistä eniten aikaa.

Douglas M. Kelley: "22 Cells in Nuremberg". New York 1947. - Koko vankeusajan syytettyjen kanssa tiiviissä tekemisissä olleen amerikkalaispsykiatrin pohdintaa natsismista sosiokulttuurisena sairautena sekä 22 "tämän viruksen puhtaimmasta kasvualustasta.

Florence R. Miale - Michael Selzer: "The Nuremberg Mind - The Psychology of the Nazi Leaders". New York 1970. - Gilbertin ja Kelleyn kirjoihin, muistiinpanoihin ja tutkimusartikkeleihin sekä sodanjälkeiseen psykologiseen tutkimustietoon perustuva esitys Nürnbergin kallonkutistamisesta.

Markku Jokisipilä: "Kansanmurhaajan pään sisällä. Amerikkalaisten psykologiset arviot Nürnbergissä syytetyistä natsijohtajista". Poliittisen historian vuosikirja Ajankohta, Saarijärvi 2001, 271-290. - pahamaineisen turkulaistutkijan katsaus amerikkalaisten koko testipatteristoon, ml. Wechsler-Bellevue -älykkyystesti ja Rohrschachin mustetahratesti.

Näillä pääsee alkuun.

Soututilastoja

Se on kumma, miten mieli lähteekään vaeltelemaan kun pöydällä on iso pino tenttivastauksia... (kuvassa edellisissä Uudessa-Seelannissa järjestetyissä soudun MM-kisoissa hopeaa voittanut DDR:n naisten kahdeksikko)

Eurosportin viime viikon lähetyksissä soudun MM-kisoista heittelin muutamaan otteeseen muistinvaraisesti väitteitä eri maiden historiallisesta menestyksestä soudun arvokisoissa. Päivitetään tähän parin asian osalta nyt ihan täsmällistä tietoa.

Vuodesta 1962 alkaen kisatuissa soudun MM-kisoissa viisi kaikkien aikojen menestyneintä maata ovat nyt seuraavat (maa, kulta-hopea-pronssi, mitaleita yhteensä, rankattu kultamitalien määrän mukaan):

1. Saksan Demokraattinen Tasavalta 94-45-25 164
2. Italia 68-50-42 160
3. Saksa 60-57-53 170
4. Yhdysvallat 52-59-70 181
5. Iso-Britannia 50-57-37 144

Eli vielä saadaan soutaa muutamat MM-kisat, ennen kuin derkut putoavat kultamitalien määrässä listan kärjestä. Tällä hetkellä parhaat maat pystyvät voittamaan keskimäärin viisi mestaruutta yksissä kisoissa, mutta lähinnä Itä-Saksaa oleva Italia ei ole tähän viime vuosina aivan pystynyt. Oma veikkaukseni on, että uusi kärkimaa saadaan vuonna 2017 ja sen nimi on Saksa.

Suomi löytyy tilaston sijalta 26 (3-4-4 11). Ohitsemme meni nyt Lake Karapirolla yhden hopean ja kaksi pronssia ottanut Kreikka (3-4-8 15). Kuriositeettina mainittakoon, että voittaminen soudussa vaikuttaa olevan tshekkiläisille vielä vaikeampaa kuin suomalaisille jääkiekossa. Heidän osaltaan tilasto näyttää 2-12-10 24, kun Ondej Synek otti miesten yksikkökisasta nyt maan historian toisen kultamitalin. Veikko osannee antaa selitystä tälle tilastolle, joskin tiedän, että herralla nimeltä Vaclav Chalupa on suuri ansio näissä numeroissa.

(DDR:n naisten pariaironelonen, MM-kultaa Nottinghamissa 1975)


Paras mittari eri maiden soudun valmennusjärjestelmän historiallisesta suorituskyvystä yksittäisistä veneluokista on miesten kahdeksikko. Siinä kärki näyttää Uuden-Seelannin MM-kisojen jälkeen seuraavalta:

1. Yhdysvallat 7-1-7 15
2. Saksa 6-3-2 11
3. Saksan Demokraattinen Tasavalta 5-4-2 11
4. Saksan Liittotasavalta 4-1-1 6
5. Kanada 3-3-0 6

Aika saksalaista meininkiä siis. Mestaruutensa ansiosta Saksa ohitti tänä vuonna DDR:n.

MM-kisatilastot kertovat myös veneluokkapreferenssien kansallisista eroista. Monella suurella soutumaalla näyttäisi olevan omat mieliveneluokkansa, joihin on panostettu erityisen paljon tai johon on löytynyt säännönmukaisesti kansainvälisen huipputason soutajia. Esimerkkejä:

Uusi-Seelanti: miesten yksikkö (kuusi mestaruutta, Saksalla ja Itä-Saksalla viisi)

Norja: miesten pariairokaksikko (kuusi mestaruutta, Itä-Saksalla ja Ranskalla neljä)

Italia: miesten kevyt pariairokaksikko (12 mestaruutta, neljällä maalla kaksi), miesten perämiehellinen kaksikko (yhdeksän mestaruutta, USA:lla viisi), miesten kevyt kahdeksikko (13 mestaruutta, USA:lla ja Tanskalla neljä), miesten kevyt pariaironelonen (15 mestaruutta, Itävallalla kolme)

Saksa: naisten pariaironelonen (kahdeksan mestaruutta, Itä-Saksalla viisi)

Tanska: miesten kevyt perämiehetön melonen (kuusi mestaruutta, Iso-Britannialla viisi)

Romania: naisten kahdeksikko (kahdeksan mestaruutta, Neuvostoliitolla seitsemän)

Yhdysvallat: miesten kahdeksikko (seitsemän mestaruutta, Saksalla kuusi)

Vähän tietokilpailua: kuka tunnistaa nämä herrat?

Itä-Saksa voitti ensimmäiset mitalinsa 1966 ja viimeiset 1990. Varsinkin naisten soutua derkut dominoivat, mutta on muistettava, että naiset pääsivät MM-lähtöviivalle vasta vuonna 1974. Stasi-Saksan soututasosta kertoo paljon se, että Uuden-Seelannin MM-kisojen jälkeenkin se pitää hallussaan mitalitilaston kärkisijaa seitsemässä eri veneluokassa: miesten perämiehetön kaksikko (yhdeksän mestaruutta), miesten nelonen (8), miesten pariaironelonen (7), miesten perämiehellinen nelonen (10), naisten yksikkö (8), naisten perämiehetön kaksikko (8) ja naisten pariairokaksikko (7).

Soudun MM-kisat, heja Sverige!

Kyllä sitä aikuinen mieskin mielenkiintoisista asioista liikuttuu. Viime päivät olen selostanut Eurosportilla soudun MM-kisoja ja viime lähetyksessä tuli todellinen kisojen huippukohta. Frida Svensson Ruotsista tuli naisten yksikkökisassa todella från bakom trädet ja otti ensimmäisen soudun maailmanmestaruuden Ruotsiin sitten Maria Brandinin Tampereen MM-kisoissa 1995 voittaman yksikkökullan. Svensson veteli jo välierässä sellaista kyytiä, että uskoin hänen samalla meiningillä voivan nousta jopa palkintopallille. Ekaterina Karstenia pidin kuitenkin niin kovana luuna, etten hänen vauhtiinsa uskonut olevan Fridalla saumoja.

Svensson oli kuitenkin päättänyt toisin. Yhdellä nopeimmista koskaan näkemistäni starteista hän otti ensimmäisellä sadalla metrillä veneenmitan kaulan muihin, ja piti johtopaikan hallussaan maaliin saakka. Hän pystyi vastaamaan niin monelle vuosien saatossa kohtalokkaaksi koituneeseen Karstenin 1250 metrin nostoon, joka tälläkin kertaa niitti kumoon Tshekin Mirka Knapkovan. Viimeisellä 200 metrillä sekä Karsten että kotiyleisön kannustuksella todelliseen hurmioon päässyt Emma Twigg rynnistivät kangistuvaa Svenssonia kohti, mutta maalilinja armahti. Eroa jäi 0.18 sekuntia! Yksikin teknisesti huono veto Svenssonilta olisi pudottanut hänet kakkoseksi, mutta hän ei sulanut paineessa.

Jälkikäteisesti voi jossitella, että ilman tuota hämmästyttävää starttia Svensson olisi ollut hopealla tai jopa pronssilla. Ruotsalainen on selvästi kevyempi ja pienikokoisempi kuin Karsten tai Twigg, ja tämän vuoksi hän pääsee liikkeelle nopeammin. 29-vuotias Svensson on 172 senttiä pitkä ja painaa 73 kiloa, 38-vuotias Karsten 185 senttiä ja 82 kiloa, 23-vuotias Emma Twigg puolestaan 181 senttiä ja 80 kiloa, neljänneksi tullut 30-vuotias Mirka Knapkova 181 senttiä ja 67 kiloa. Vertailukohdaksi Uuden Seelannin MM-kisoissa esiintyneistä voisi vielä heittää naisten ip-kaksikon puolelta soutajan fyysisen arkkityypin, Yhdysvaltain Zsusanna Francian 188 senttiä ja 82 kiloa.

Svenssonin ennätys 2000 metrin ergosoudussa on 6:49.1, joka on kyllä kova mutta ei astronominen. Vertailuna voisi mainita, että ranskalainen 183-senttinen ja 73-kiloinen yksikkösoutaja Sophie Balmary (parhaimmillaan neljäs MM-kisoissa) on vetänyt 6:28.4, pariaironelosen kaksinkertainen maailmanmestari britti Sarah Winckless (190 cm, 83 kg) 6:28.8, kaksinkertainen olympiavoittaja Georgina Evers-Swindell (178 cm, 78 kg) 6:28.6, ja Karapirolla naisten kevyen kaksikon B-finaaliin jäänyt USA:n Ursula Grobler 6:54.7. Suomessa Laila Finska on vetänyt avoimessa 7:02.1 ja Minna Nieminen kevyessä 7:03.8.

Svensson osoittaa, että myös verrattain normaaleilla fyysisillä ominaisuuksilla varustetut voivat menestyä soudussa. Hän fyysinen suorituskykynsä perustuu vuosikausien kovaan työhön, ei ylivoimaiseen geeniperimään. Voitettuaan vuonna 2006 yllättävän MM-pronssimitalin hän ei pystynyt vakiinnuttamaan tasoaan vaan putosi vuosiksi B-finaalitasolle. Vuodet ovat kypsyttäneet myös psykologisesti. Kansainvälisen soutuliiton nettisivuilta löytyvässä videoprofiilissa Svensson toteaa ilmeenkään värähtämättä "My goal is to win. I want to be the best, I want to be the number one". Esimerkiksi viime vuonna MM-kisojen yhdeksännen sijan jälkeen toteamus saattoi tuntua vähän ylimitoitetulta, mutta nyt tuli sanoille katetta. Kerrassaan upeaa!

Historian katumuspillerit

Kollektiivisen syyllisyyden tunnustamisesta holokaustiin on tullut eräänlainen pääsylippu postnationalistiseen eurooppalaisuuteen. Suomessa keskustelu on ollut erilaista, eikä ajatus juutalaisten joukkomurhasta yhteisen eurooppalaisen identiteetin pohjana ole oikein herättänyt meillä vastakaikua. Silti aihe nousee keskusteluun täälläkin yhä useammin.

Alla kolumnini tämän päivän (3.11.2010) Turun Sanomista.

En mää täsä syyllissi kaippa yhtikäs

Ajopuun upottua ja koskiveneen kariuduttua ovat 2000-luvun historiaväittelyt koskeneet Suomen ja natsi-Saksan suhteen luonnetta. Synergian syvyydestä kertovien tutkimustulosten karttuessa erillissotapapit ovat joutuneet vetäytymään henkiseltä Salpa-linjaltaan liperit tutisten, vaikkakin parrat päristen.

Viimeksi tulta aseveljeyden savuavilla raunioilla on kohennellut tutkija Antero Holmila , joka julkaisi ensimmäisen suomeksi kirjoitetun yleisesityksen juutalaisten joukkomurhasta. Hänen mukaansa meillä ei ole juurikaan haluttu muistaa, että myös Suomi osallistui holokaustiin.

Kollektiivinen muistitikkumme on ladattu niin täyteen talvisodan henkeä ja torjuntavoittoja, ettei sinne oikein ole mahtunut tietoa ihmisluovutuksista saksalaisille tai virka-avusta Lapissa toimineen Einsatzkommando Finnlandin poroerotukseen, jossa tunturipeurojen sijaan teuraaksi valikoitiin neuvostosotavankien joukosta juutalaiset ja kommunistit.

Pari viikkoa sitten olin Sibelius-Akatemiassa väittelemässä säveltäjä Jean Sibeliuksen suhteesta natsismiin. Päätähtenä oli Ainolan mestarille natsiystävän ja antisemiitin viittaa sovitellut Pohjois-Teksasin yliopiston musiikinteorian professori Timothy L. Jackson . Minut paikalle värväsi musiikinhistorian professori Veijo Murtomäki , Sibelius-tuntija ja patriootti, joka herrasmiehenä ei ilmeisesti itse halunnut lähteä sotkemaan teksasilaista tuubasooloa kriittisillä dissonansseillaan.

Murtomäen roolituksen mukaisesti koetin valistaa öljyvaltion nuottigurua yleisen saksalaismielisyyden ja natsifanituksen eroista. Sibeliuksen Kolmannelta valtakunnalta saamiin rojalteihin, Adolf Hitlerin myöntämään Goethe -mitaliin ja juutalaissäveltäjä Günter Raphaelille annettuihin suositusrukkasiin vedoten Teksasin tornado linnoittautui kuitenkin asemiinsa kuin kaimansa kenraali Thomas ”Stonewall” Jackson Bull Runin taistelussa puolitoista vuosisataa aiemmin.

Sen verran hajurakoa musiikkiteoreetikko piti historiantutkimuksen metodeihin, ettei Suomen Kuvalehden myöntämä ”Viikon valopään” titteli tullut täysin ansiotta, niin mukava mies kuin onkin. On kymmeniä kuuluisia suomalaisia, joiden natsikytkösten tutkiminen olisi perustellumpaa kuin luomiskykynsä kadottaneen Järvenpään vanhuksen: Arno Anthoni , Yrjö Kilpinen , Rolf Nevanlinna , Mauno Vannas , Niilo Pesonen , V.A. Koskenniemi ja niin edelleen.

Vastuupohdinnat ja anteeksipyynnöt ovat osa nykyistä historiakeskustelua. Kriittiseen tutkimukseen kuuluu myös oman pesän likaaminen ja kipsipäiden särkeminen, jos tarvetta ilmenee. Suhteellisuudentaju on kuitenkin hyvä pitää mukana. 70 vuotta myöhemmin on helppo vaatia moraalista suoraselkäisyyttä. Sibeliuksen yksityisistä päiväkirjamerkinnöistä on valovuosien matka Nürnbergin lakeihin ja Auschwitziin. Viime mainitut olivat saksalaista, eivät suomalaista, designia.

Liittoa murhaajien kanssa ei tule kaunistella, mutta yhteistyön motiiveihin, alaan ja tekijöihin on hyvä tutustua ennen itseruoskintaa. Suomi oli osavastuussa holokaustista, mutta vain 3,8-miljoonaisen poliittisesti kevyen ja syrjäisen kansakunnan panoksella. Enempää syyllisyyttä emme voi omia kannettavaksemme, vaikka korkea moraalimme ja syvä ihmisoikeustajumme siihen houkuttelisikin.

Historiallinen itsekritiikki lipsahtaa helposti tekopyhyyden puolelle. Kuka tietää, kuinka mustaan kaapuun aikanaan meidän toimintamme puetaan vuoden 2080 moraaliolympialaisissa.

Urheilua

Hiihtoliitto on kriisissä, yllätys yllätys. Tähän vielä kun saadaan tuon STT:n dopinguutisoinnin tutkinnan tulokset ja ensilumi, niin johan sukset ulos survaistaan...

Toisaalla Soutuliitto valmistautuu satavuotisjuhliinsa. Yhtenä juhlapäivän ohjelmanumerona on keskustelutilaisuus lajin tulevaisuudesta, jossa allekirjoittanut toimii puheenjohtajana. Mukana keskustelussa ovat mm. kolminkertainen yksikkösoudun olympiavoittaja Pertti Karppinen, Sanna Stenin ja Minna Niemisen olympiahopeaan valmentanut Veikko Sinisalo ja olympiakomitean valmennusjohtaja Kari Niemi-Nikkola. Tilaisuuden avaa Soutuliiton puheenjohtajana vuosituhannen alussa toimineen ja 1980-luvulla Princetonin yliopiston kivikovassa kahdeksikossa soutaneen Erik Andersonin kriittinen katsaus lajin kehittymisen ongelmiin Suomessa. Lisätietoja täältä.

Olen yrittänyt viritellä keskustelua meneillään olevasta suomalaisen urheilun "strategisesta kehittämisestä". Tuoreimmassa Kanava-lehdessä oli kirjoitukseni "Suomalainen huippu-urheilu 2010-luvulla", jossa totean mm. seuraavaa:

"Veikkauksen toimitusjohtaja Risto Niemisen strategiatyöryhmän mietintö ja muutosprojekti ovat jatkoa sille liikkeenjohdollisen konsulttijargonin leimaamalle strategiauskovaisuudelle, joka 1990-luvulta alkaen on pesiytynyt ensin julkiseen hallintoon ja sitten kansalaisjärjestöihinkin."

"Verovaroilla pyörii mittava organisaatiosirkus, jossa pääosaa näyttelevät toiminnanjohtajat, pääsihteerit sekä kehitys-, markkinointi-, projekti- ja viestintäpäälliköt. Mitalien sijaan tämä tehdas tuottaa visioita, strategisia laatikkoleikkejä, seminaareja, palavereja, PowerPoint-esityksiä ja retoriikkaa, päätehtävänään oman olemassaolonsa oikeuttaminen ja laajentaminen."

"Voisiko urheilumenestyksen ja suomalaisen identiteetin kytköksen heikkeneminen olla kansallisen itsetunnon kypsymisestä kertova terve signaali, ja sellaisena liittyä laajempaan suomalaisen kulttuurin ja yhteiskunnan arvomuutokseen?"

"Huippu-urheilun tarkkaan säännellyssä ja keinotekoisessa maailmassa saavutettu moraalisesti yksiselitteinen sankaruus on vain symbolista. Urheilu on illuusio todellisuudesta, helposti tulkittava sadun ja fantasian maailma, ei sen enempää."

Julkisessa keskustelussa urheilusta liikkuu todella paljon höpö-höpöä ja jargonistisia latteuksia. Nyt kipin kapin lehtikioskille hakemaan toisenlaista perspektiiviä (ja minä saan rojaltit juoksemaan jotta pystyn hankkimaan sen kanadalaiskanootin...)

Suomalainen korruptio

Puhuin eilen alma materissa otsikolla "Suomalaisen yhteiskunnan rakenteellinen korruptio". Mahdollisten kommenttien irrottamiseksi laitan ranskalaiset viivani PowerPoint -slaideista tänne.


SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN RAKENTEELLINEN KORRUPTIO
6.10.2010
Poliittinen historia
Markku Jokisipilä


KORRUPTIO?

* lat. corrumpere = turmelus, pahaan viettely

* aseman/toimivallan väärinkäyttöä oman edun tavoitteluun

* tyypillisimmin puhutaan poliitikoista, virkamiehistä ja yritysjohtajista

* vastuun antaneen tahon (äänestäjät, kansalaiset, yrityksen omistajat) luottamuksen pettämistä ja/tai näiden etujen vastaista toimintaa

* lahjoja pyrkii saamaan oman toiveensa läpi, lahjotulle kiihokkeena taloudellinen, materiaalinen, sosiaalinen tai muu etu

* suuri haarukka muodoissa ja laajuudessa


RAKENTEELLINEN KORRUPTIO?

* pysyvää systemaattista vinoutuneisuutta

* poliitikon/virkamiehen/yritysjohtajan näkemys, jonka mukaan hänen velvollisuutensa on asettua ristiriita- ja kilpailutilanteissa ennalta määrätylle kannalle, laeista, mandaatista ja/tai omistajien edusta riippumatta

* usein näkymätöntä, tottumuksen ja tradition vuoksi itsestään selvänä ja ongelmattomana pidettyä (ns. maan tapa)

* erityisesti politiikassa rajanveto oikeutettujen ”saaliiden” (spoils) ja tuomittavien, oikeudettomien etujen välille hyvin hankalaa ja kulttuurisidonnaista

* laillinen sääntely vaikeaa, esim. Suomen laki ei tunne rakenteellisen korruption käsitettä

* poliittiset virkanimitykset ja hallintoneuvostojen poliitikkojäsenyydet tulevat lähelle tätä


LAHJOMATTOMIA TERMEJÄ

* lahjonta = ”tarjota, vaatia tai vastaanottaa yksityistä etua (rahaa, palveluita, lahjoja, lahjoituksia yms.) tarkoituksena vilpillisesti vaikuttaa johon päätökseen tai tekoon”

* lahjus = oikeudettomasti saatu etu, jonka antajan tarkoituksena on saada vastaanottaja käyttämään asemaansa väärin antajan hyväksi

* lahja = normaali ystävällisyyden ja kohteliaisuuden osoitus, ei edellytä vastapalveluksia eikä tarvitse salata

* lahjan ja lahjuksen sekä lahjonnan ja normaalin vieraanvaraisuuden/kohteliaisuuden rajat ovat sidoksissa tilanteeseen, asetelmaan ja kulttuuriin, rajanveto on vaikeaa


KORRUPTIO JA POLITIIKKA

* poliittinen korruptio = ”poliittiset päätöksentekijät manipuloivat päätöksentekojärjestelmiä ja instituutioita turvatakseen valtansa, asemansa tai varansa” (Transparency Suomi)

* oikeudettoman edun saaminen, vaatiminen tai tarjoaminen poliittisen luottamusaseman tai jäsenyyden perusteella

* manipulointi voi olla sekä aktiivista omaa toimintaa että passiivisempaa järjestelmän tietoista saattamista alttiiksi ulkopuoliselle oikeudettomalle vaikuttamiselle

* rajanveto vaikeaa myös tässä: milloin intressiryhmien äänen kuuluminen muuttuu politiikassa tuomittavaksi?


SUOMALAISTA KORRUPTIOHISTORIAA

* ”keittiön läpi kulkeminen” ei ollut sotien välillä tuomittavaa, jos virkamies ei tehnyt ”tilaustyötä” tai edistänyt vääryyttä

* vaikka laki tiukentui, rajanveto vaikeaa: ”maan tapa”, ”tavanomainen vieraanvaraisuus”, ”noudatettu käytäntö” puolustusargumentteina ”voitelusta” ja ”maasuttamisesta” syytetyillä

* Salora-juttu 1970-luvulla, Metrojupakka ja Noppajuttu 1980-luvulla, Kauko Juhantalon koplausjuttu 1993

* oikeudenkäyntien ja tuomioiden vähyys voidaan tulkita kahdella tavalla: 1) ei ole 2) ei näy

* vaalirahakeskustelun myötä tultu kokonaan uudenlaiseen vaiheeseen


2000-LUKU: UUSI ULJAS MORAALI?

* Neuvostoliiton hajoaminen aiheutti muutospaineita myös poliittiselle kulttuurille

* saunan lauteilta, kelohuviloiden keväthangilta ja kabineteista kohti suurempaa avoimuutta, läpinäkyvyyttä ja tilivelvollisuutta

* vaalirahoituslakia 2000 ei sanktioitu, kohu heräsi vasta toisten eduskuntavaalien jälkeen

* uusi nuhteettomuuden vaatimus, merkitystä myös sillä, miltä asiat näyttävät

* kytköksissä poliittisen julkisuuden sekä median ja vallan suhteen muutokseen

* ”kuka enää haluaa poliitikoksi?”


VAALIRAHAKESKUSTELU

* Timo Kallin avoimuuden puuska käynnisti historiallisen skandaalivyyhden

* median susilaumamekanismi on tuottanut ylilyöntejä, mutta äänestäjän kannalta vaikeaa pitää muuna kuin parannuksena

* KMS paljasti edustuksellisen demokratian haavoittuvuuden

* hallitusohjelmavetoisuus korostaa vaalimenestyksen tärkeyttä, liikkuvien äänien kalastelussa riskinottokynnys laski

* polttopisteessä ”maan tapa”, jääviysharkinnan korostettu tarve ja läänitysten ajanmukaisuus

* kuinka paljon poliitikkojen ja puolueiden on kerrottava taustakytkennöistään?


PIENEN PIIRIN MONET TUOLIT

* ”Hyvä veli –verkostot, puoluerahoitus ja muut eliitin yhteydet ovat täällä niin systeemisiä, että ketään ei tarvitse edes suoraan lahjoa” (tutkija Paavo Isaksson)

* ”Kuntasektorilla ja paikallistasolla on kaksoisrooleja. Mutta pienessä maassa osallistujia päätöksentekoon tarvitaan. Aktiivisia ihmisiä on rajattu määrä.” (rikoskomisario Jenni Juslén)

* suomalaisessa pienen maan kulttuurissa on totuttu siihen, että noin 10.000 ihmisen eliitti tuntee toisensa ja pyörittää päätöksentekoa tarvittaessa monissa eri rooleissa

* missä kohtaa verkostoitumisella saadut hyödyt muuttuvat tuomittaviksi?


ESIMERKKI: KANSANEDUSTAJAT X JA Y

KANSANEDUSTAJA X
* hallintotehtävät: Fortum Oyj:n hallintoneuvosto, KEVAn hallitus (pj), Satakunnan Osuuspankin hallintoneuvosto, Nordea Pankin neuvottelukunta

* luottamustehtävät: Porin kaupunginvaltuusto (vpj), Satakuntaliiton hallitus (vpj)

* taloudellinen asema: Asianajotoimisto Oy 25 %, Arvokarhu Oy 50 %

KANSANEDUSTAJA Y:
* virat ja toimet: Suomen Lehtiyhtymä Oy (hall.pj), Taloustutkimus Oy (hall.pj.)

* hallintotehtävät: Fennia (hall.pj), Eläke-Fennian hallitus, Nordia Managementin hallitus, Henki-Fennia (hall.pj), EilaKaisla Oy (hall.pj), Uudenmaan pääomarahaston hallitus, Talentum Oyj hallitus, Itella Oyj (hallintoneuvoston pj.), Nordea Kerava konttorin valvoja, Nordean liikeneuvottelukunta, Tekesin hallitus

* luottamustehtävät: Keravan kaupunginhallitus (pj)


MIHIN RAJA VEDETÄÄN?

* tämä on se suurin kysymys, josta pitäisi keskustella

* nykyinen monien ristikkäisten, päällekkäisten ja osin ristiriitaisten sidonnaisuuksien tilanne heijastaa maassa pitkään hyväksyttyä tilannetta

* puolueiden ja poliitikkojen kuuluukin heijastaa kannattajakuntansa ja tukijoidensa mielipiteitä, mutta voimakkaat täsmämandaatit vaarantavat edustuksellisuuden ideaalin

* onko jääviysharkinnan kulttuuri ajan tasalla, riittääkö enää se, ettei lakia suoranaisesti rikota?

* kytköksien näkyväksi tekemisen kulttuuria eletty vasta vähän aikaa, stabiilitila ei vielä muotoutunut


EHDOTUS 1: INTEGRITEETTI

* poliitikkojen, virkamiesten ja yritysjohtajien tulisi havahtua mahdollisiin jääviyksiinsä itse

* tarvitaan kulttuuria, joka ruokkii avoimuutta ja sitä kunnioittavien henkilöiden valikoitumista luottamus- ja vastuutehtäviin

* olisi ymmärrettävä se, keneltä valtuutus/valta on saatu, sekä kenelle ollaan vastuussa

* juridisten pohdintojen ohella soisi harrastettavan myös moraalista punnintaa

* ”lakia ei ole rikottu” –hokemasta sen pohtimiseen, miltä asiat näyttävät ulospäin

* jo korruptioepäilyt heikentävät demokratian uskottavuutta = hyvin vakava asia


EHDOTUS 2: JULKINEN KONTROLLI

* vaalirahakohu on tehnyt demokratialle palveluksen osoittamalla kansanvallan haavoittuvuuden manipulaatiopyrkimyksille

* poliittinen eliitti on saanut historiallisen oppitunnin, joka ei ole vielä ohi (vrt. kesken olevat tutkinnat, huhtikuun 2011 vaalit)

* nykytekniikka mahdollistaa reaaliaikaisen läpinäkyvyyden ja erittäin pitkälle viedyn avoimuuden

* julkinen korruptioepäily poliitikolle rangaistus jo itsessään

* riskinä susilauman ajojahti, mutta avoimuuden ja läpinäkyvyyden kulttuurin kehittyessä ylilyönnit vähenevät


EHDOTUS 3: LAKI JA SEN VALVONTA

* tiukemmat tulkinnat jääviydestä mahdollisia suurimmaksi osaksi jo nykylainsäädännön pohjalta --> oikeuskäytäntö

* julkisen laillisuusvalvonnan toteutumisen tukeminen ja terävöittäminen

* lakimuutoksiin vain painavin perustein (esim. kansanedustajan lahjominen)

* korruptio/sen puuttuminen niin tilannesidonnaista ja tulkinnanvaraista, että aukottomien juridisten säädösten tekeminen mahdotonta (vrt. vaalirahoituslaki)

* tärkeintä poliittisen kontrollin toteutumisen takaaminen


SUMMA SUMMARUM

* korruptio on monitahoinen ja monitulkintainen ilmiö, jolle on mahdotonta laatia yksiselitteisiä ja yleispäteviä määritelmiä

* Suomi on pieni maa, jossa yhteiskunnallisesti aktiivisen väestön määrän on rajallinen = samoilla ihmisillä useampia rooleja

* poliittinen kulttuuri on muuttumassa, yhä enemmän merkitystä sillä, miltä asiat näyttävät

* juridisen säätelyn sijaan ensisijainen lääke avoimuuden ja läpinäkyvyyden kulttuurin vahvistamisessa

* tärkeätä pitää huoli siitä, että poliittinen kontrolli ja tilivelvollisuus toimivat

* seuraavissa eduskuntavaaleissa on panosta!

Viidakossa on grillannut helle

Alla eilinen (6.10.2010) kolumnini Turun Sanomista. Tähän asti saamani palautteen perusteella jutusta ei oikein kukaan ole tykännyt.

Taistelevat linnunpelätit

Ellei kepun toimiston kassakaapista löydy sisäpiirivinkillä ja Nuorisosäätiön rahoilla ostettua Talvivaaran uraania, tulee maahanmuutosta vuoden 2011 eduskuntavaalien ykkösaihe. Perussuomalaisten kannatuksen turvotessa kuin marokkolainen kuskus-ryyni ovat myös Hakaniemen ja Kansakoulukujan poliittiset mullahit ryhtyneet virittelemään minareeteistaan maahanmuuttokriittisiä lauluja.

Maassa maan tavalla, totesi sinisilmäinen ja vaaleatukkainen työväenjohtaja (ei pidä sekoittaa siihen toiseen, vaalirahoituksesta tuttuun maan tapaan).

Maahanmuuttokeskustelu on monikulttuuris-rasistista suohonlaulantaa, jossa vihervasemmistolainen suvaitsevaisto ja Suomen suomalaisuudesta huolestuneet maahanmuuttokriitikot huutavat toistensa ohi. Tätä näytelmää seuraa sivusta suu auki hiljainen enemmistö, johon kuuluvat niin Pihtiputaan mummo kuin Mogadishun pappakin. Vuoropuhelun sijaan vastapuolesta rakennetaan linnunpelättimäinen karikatyyri, jota mätkimällä omat argumentit paranevat.

Suvaitsevaiston mukaan maahanmuuttokriitikko on itähelsinkiläisessä pubissa kaljaa kittaava siilitukkainen punaniska, joka örisee v- ja n-sanojen tulvan ryydittämiä mielipiteitään peruskoulupohjalta (lukuaineiden keskiarvo 5,9), ja jonka painajaisissa kylpyammeissaan vuohia uhraavat turbaanipäiset jihadistit vievät suomalaisilta työpaikat, naiset, kuusijuhlan ja suvivirren.

Mamu-kriitikot puolestaan näkevät tähtäimensä läpi maailmantuskaansa tikahtuvia ja kirpputorivaatteissaan pitaleipää mussuttavia humanistihysteerikkoja, joiden solidaarisuus ei tunne sen paremmin maantieteellisiä, määrällisiä kuin laadullisiakaan rajoja. Ainoa asia, jota he eivät suvaitse, on suvaitsemattomuus, jota he eivät suvaitse ollenkaan. Näille todellisuuspakoisille ja päivääkään oikeita töitä tekemättömille haihattelijoille pahinkin takapajuisuus on vain jännää monikulttuurisuutta ja terrorismi oikeutettu reaktio riistokapitalistien sortoon.

Kaivattaisiin jäitä hattuun. Suomessa asuu noin 240?000 ulkomailla syntynyttä henkilöä eli noin neljä prosenttia väestöstä. Saksassa ja Ruotsissa lukema on 18 prosenttia, Sveitsissä liki 30. Saksalainen, ruotsalainen ja sveitsiläinen identiteetti eivät ole tästä heikentyneet.

Toisaalta rasismisyytösten pelon ei pitäisi estää keskustelua maahanmuuton kustannuksista. Vuoden 2010 budjetissa maahanmuuton menot olivat 170 miljoonaa euroa. Maahanmuuttajien on arvioitu lisäksi saavan 300 miljoonan euron verran sosiaalitukia ja käyttävän 200 miljoonan edestä sosiaali- ja terveyspalveluja, jolloin kokonaissummaksi tulee 670 miljoonaa euroa vuodessa.

Valtion 50 miljardin budjetista maahanmuuton osuus on 1,34 prosenttia. Veronmaksajan tienaamasta eurosta siihen menee vain puolisen senttiä, ja mamujen palvelujen maksamiseen riittäisi esimerkiksi ay-jäsenmaksujen vähennyskelpoisuuden poisto. Maataloustuet maksavat kolme kertaa maahanmuuttoa enemmän. Toisaalta maahanmuutto maksaa saman verran kuin armeijan vuosihankinnat (700 milj.), vain vähän vähemmän kuin opintotuki (890 milj.), ja huomattavasti enemmän kuin sotaveteraanien tukeminen (365 milj.).

Persukammoisten kannattaa muistaa, että hallitusvastuun kuolemansuudelmasta on vain harva protestipuolue selvinnyt. Täystyöllisyyttä lupailleen Smp:n mopo hyytyi, kun kyytiin lastattiin Urpo Leppäsen työministerin salkku. Kuinka komeasti liehuisi maisterisjätkän Millwall-huivi maahanmuuttoministerinä?

Tunnustakaa!

Ohessa iänikuista identiteettipohdintaa tämän päivän (31.8.2010) Turun Sanomien kolumnistani.


Aavan meren tällä puolen

Amerikkalainen Newsweek-lehti käynnisti Suomessa melkoisen henkselienpaukuttelun valitsemalla maamme maailman parhaaksi, onhan pieni kansakuntamme aina janonnut kansainvälistä tunnustusta ja kantanut huolta kuvastaan ulkomailla. Maamme kehittyneisyyttä ja länsimaisuutta alleviivaavalle viralliselle Suomi-kuvalle Yhdysvaltain toiseksi suurimman viikkolehden tunnustus oli suuri voitto.

Suomen historia on katkeamaton ketju erilaisia tunnustuksenhakuprojekteja. Ruotsalaisia emme halunneet olla emmekä venäläisiksi tulla, ja hajurako on pidetty myös baltteihin ja Itä-Eurooppaan. Sotien välinen Suomi vakuutteli maailmalle valtiollista uskottavuuttaan ja eurooppalaisuuttaan, toinen tasavalta puolueettomuuttaan, demokraattisuuttaan ja kulttuurista läntisyyttään, ja EU-Suomi taas on esiintynyt maailmalla innovaatioparatiisina sekä eurooppalaisen integraation ydinmaana.

Politiikan, mentaliteettien ja imagonrakennuksen kartalla Suomen historia on ollut matka idästä kohti länttä. Vaikka välillä oltiin liitossa niin natsi-Saksan kuin kommunistisen Neuvostoliitonkin kanssa, eivät saksalaismieliset ja taistolaisetkaan onnistuneet suistamaan läntistä identiteettijunaa kiskoiltaan.

Manner-Euroopasta katsottuna Suomi on saari, jonka indoeurooppalaiseen perheeseen kuulumaton kieli on käsittämätöntä mongerrusta. Maantieteelliset, kielelliset ja historialliset tosiseikat ovat muokanneet voimakkaasti kansallista identiteettiämme ja synnyttäneet omaleimaisen kulttuurin, jossa oma aines sekoittuu sujuvasti läntisiin ja itäisiin vaikutteisiin.

Osa vetovoimastamme perustuu kulttuurimme ei-länsimaisten elementtien eksotiikkaan, josta ovat ammentaneet muun muassa Aki Kaurismäki, Arto Paasilinna, suomalaisen melankolian englanninkieliseksi love metalliksi päivittänyt HIM-yhtye ja pohjalaisen hulluuden tuotteistanut Duudsonit-sekoiluryhmäkin.

Olemme taitavia muuttamaan ulkomaisia lainoja omintakeisiksi suomalaisiksi sovelluksiksi. Kansallispelin nappasimme Yhdysvalloista, hyvinvointivaltion Ruotsista, peruskoulun DDR:stä ja alkoholikulttuurin Venäjältä. Omaa on luotu myös vieraita elementtejä toisiinsa yllätyksellisesti yhdistellen ja suomalaiskansallisesti kuorruttaen.

Hyvän esimerkin tarjoaa kevyt musiikki, tiennäyttäjänään slaavilaisen melankolian ja saksalaisen marssimusiikin fuusioinut suomalainen tango. Kesällä 1993 musiikillinen poikkikulttuurisuus saavutti suorastaan maailmanhistoriallisia sfäärejä, kun tötterötukkainen Leningrad Cowboys esiintyi Senaatintorilla yhdessä Neuvostoliitto-vainaan ylpeyden Puna-armeijan kuoron kanssa.

Kylmän sodan päättymisen tajusi konkreettisesti, kun Urho Kekkosen Suomen tosikkomaisuutta törkyrockillaan 1970- ja 1980-luvuilla irvailleen Sleepy Sleepersin laajennettu versio ja Ensemble Aleksandrova tuuttasivat ilmoille yhdessä ja samassa konsertissa Finlandian, Kalinkan, punaniskarockhelmi Sweet Home Alabaman ja surffipopklassikko California Girlsin.

Suomea on ansiokkaasti tehnyt tunnetuksi myös englanninkielisistä rockhiteistä suomenkielisiä humppa- ja jenkkaversioita esittävä Eläkeläiset-yhtye. Yllättävää kyllä, runsaan alkoholinjuonnin siivittämät konsertit ovat keränneet paljon yleisöä erityisesti Saksassa (”Köniinsä sietäisi julma sakemanni, humppasi vaan kun paloi Rovaniemi!”). Yhtye jäi Newsweekin toimittajilta noteeraamatta, eivätkä ulkoministeriön propagandistitkaan viitsineet heitä asialla vaivata.

Kanadalainen neitsytmatka

Blogikirjoittelun innoittamana pääsin eilen vihdoin tuumasta toimeen kanadalaismelonnan kokeilemisessa, ja jälki oli komeaa, kuten kuvasta näkyy (hei herra, jäikö jotain?). Ei voi kuin hattua nostaa lajin harrastajille, sen verran mahdottomalta tuntui pysyä vedenpinnan yläpuolella tuolla järjettömän kiikkerällä pohjarakenteella ja polviasennon aiheuttamalla korkealla painopisteellä varustetulla laitteella. Eikä se kyllä kovin pitkään onnistunutkaan, kuten alla olevasta videosta näkyvä todistusaineisto lahjomatta paljastaa. Ei tullut maratonmelontaa, ja maaliin olisi jäänyt saapumatta 200 metrilläkin. Ei auttanut, vaikka edellisenä iltana tapitin silmä kovana Maxim Opalevin tekniikkaa YouTubesta. No, tästähän me emme masennu. Sain jo hyviä vinkkejä mahdollisesti vapailla markkinoilla olevista valmentajista, ja lämpimiä vesiähän riitää pitkälle syksyyn...

Vielä melonnasta

Veikon edelliseen kirjoitukseen jättämän kommentin pohjalta täytyy valitella samaa asiaa, eli sitä että kanadalaismelonta on kilpailumuotona Suomesta lähes tyystin kadonnut. SM-kisoissa sitä ei käsittääkseni tänä vuonna melottu ollenkaan sen paremmin yksiköillä kuin miehistökanooteillakaan. Viime vuonna kanadalaisyksikköjen 200 metrin matkalla Suomen mestaruuden voitti silloin 48-vuotias Jyrki Hakala ajalla 59.04, kisassa, jossa oli kolme osallistujaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että puolta tuntia myöhemmin Kimmo Latvamäki voitti kajakkiyksikköjen finaalin ajalla 40.98. Perspektiivin saamiseksi todettakoon, ME-ajat ovat 33.980 kajakkiyksikössä (Olivier Lasak 1992) ja 38.383 kanadalaisyksikössä (Ledys Frank Balceiro 2001).

Neljät olympialaiset melonut tamperelainen Timo Gröndlund oli kanadalaisyksiköissä kova tekijä 1970- ja 1980-luvuilla, parhaina saavutuksinaan neljäs ja viides sija Los Angelesista 1984 ja kaksi kuudetta sijaa Moskovasta 1980. Olavi Ojanperä otti Helsingin 1952 kisojen 1000 metrin matkalta pronssia, joka on kanadalaismelonnan ainoa suomalainen arvokisamitali. Veljekset Jyrki ja Jarmo Hakala meloivat kanadalaiskaksikkoa Moskovan olympialaisissa ja useamman kerran MM-kisoissa. Veljesten yhteenmelonta ei ollut suoritusteknisesti mikään ihan läpihuutojuttu, sillä Jyrkillä oli mittaa 193 senttiä ja Jarmolla 179 senttiä.

Melontaseuroilla kanadalaiskalustoa vielä jonkin verran löytyy, joskin muotoilultaan uusimman tuotekehityksen mukaisia malleja saattaa olla turha etsiä. Turussa Saaristomeren Melojilla olen nähnyt ainakin yhden yksikön, jota oli tarkoitukseni pyytää tänä kesänä kokeiltavaksikin, mutta ainakin toistaiseksi se on jäänyt vain suunnitelmaksi. Jos tuollaisen kanadalaisyksikön haluaisi omakseen, pitäisi lyödä tiskiin tuollaiset 1750-2000 euroa plus toimituskulut. Jos innostus heräsi, kauppaa voi hieroa täällä.

Edellisessä kirjoituksessa mainitsemani Oona Vaskon lisäksi pitää nuorista melojista nostaa esiin myös Miika Dietrich, 500 metrin, 1000 metrin ja 5000 metrin Suomen mestari ja 200 metrin pronssimies, sekä Pauliina Polet, tämän vuoden SM-hopeanainen 200 metrin, 500 metrin ja 1000 metrin matkoilta. Molemmat tekivät tänä kesänä valtavan tasohyppäyksen, ja nuori ikä antaa odottaa kehityksen jatkuvan vielä vuosia. Dietrichin harjoittelua sivusta Turussa vähän nähneenä uskallan ennustaa, että hän tulee menemään todella kovaa jo ensi kesänä. Kaikki todellisen huippumelojan fyysiset ominaisuudet omaava isokokoinen Saaristomeren Meloja ei vielä tänä vuonna osallistunut maailmancupeihin, mutta yhtään kauempaa kansainvälistä debyyttiä ei enää ole hänen osaltaan syytä viivyttää.

Kanootit telineeseen

Poznanin MM-kisat saatiin melottua. Suomalaisittain kohokohta osui lauantaille, jolloin Anne Rikala otti naisten 5000 metrin kisassa pronssin ja osoitti tehneensä loukkaantumisten pilaaman kauden 2008-2009 jälkeen vahvan paluun kansainvälisen finaalitason melojana. Perjantaina paramelonnnan puolella Henry Manni otti kajakkiyksikön TA-luokan 200 metrillä pronssia.

Naisten puolella ensi vuonna, jolloin Vichyn MM-kisoissa jaetaan maapaikkoja Lontoon olympialaisiin, käydään kovaa kilpailua olympiamatkojen (200 ja 500 metriä) edustuspaikoista Rikalan ja Jenni Mikkosen välillä. Vielä kun nuori Oona Vasko ottaa kehityshyppäyksen ensi kaudeksi, on kaikkia osapuolia ruokkiva sisäisen kilpailuasetelman dynamiikka kohdallaan. Yksikön lisäksi on tietysti mahdollista koittaa vauhtia myös kaksikossa.

Jenni Mikkosen kisat menivät alle odotusten, tuloksena B-finaalipaikka sekä 200 että 500 metriltä. 200 metrillä kaksi maailmancupin viidettä sijaa osoittivat, että parhaimmillaan Mikkonen pystyy taistelemaan mitaleista, mutta Poznanissa tämä vauhti jäi haaveeksi. Miesten puolella Kimmo Latvamäki jäi sijoituksellisesti kauas A-finaalista, joskaan aikavertailussa marginaali yhdeksän kärkeen ei ollut katastrofaalisen suuri erojen ollessa pieniä. Joka tapauksessa sekä Mikkosen että Latvamäen osalla on edessä tiukka analyysi ja tarvittavien korjausliikkeiden tekeminen, jotta taistelu A-finaaliin pääsystä ja olympiapaikasta olisi ensi kaudella realismia.

Miesten 500 metrin kisamatkalle Poznan oli joutsenlaulu ja eräänlainen viimeinen kerta. Kauteen lähdettiin sillä olettamuksella, että 500 metriä olisi olympiamatka kuten tähänkin asti, mutta kansainvälinen kanoottiliitto päätti joulukuussa 2009 raivata miesten 500 metrin kisat (kajakkiyksikkö ja -kaksikko, kanadalaisyksikkö ja -kaksikko). Olympiadin ollessa jo menossa nopealla aikataululla tehty päätös herätti pahaa verta 500 metrin spesialistien keskuudessa ja nosti olympialaisten mitalikandidaateiksi koko joukon uusia 200 metrin erikoismelojia.

Ratkaisua on perusteltu katsojaystävällisyydellä, koska pääkatsomon edessä tapahtuvana 200 metrin matka on helposti seurattavissa startista maaliin. Selostajan näkökulmasta jonkin verran draaman kaarta kuitenkin ratkaisulla menetetään. 500 metrin kisassa ehtii tapahtua puolentoista-kahden minuutin aikana kaikenlaista, nähdään uhkarohkeita karkuyrityksiä, pahoja kangistumisia ja huimia loppukirejä. Matkaa voi lähetystä monenlaisella erilaisella taktiikalla ja vauhdinjakoprofiililla, jolloin johtopaikka ja mitalisijat voivat vaihtaa matkan varrella omistajaa jatkuvasti. 200 metrin kisa on enemmän laput silmillä -tyylinen suora 30-40 sekunnin rypistys, johon ei paljoa juonta tai dramatiikkaa ehdi eikä pysty rakentamaan.

Poznanissa nähtiin monia mieleenpainuvia suorituksia. Unkarin Katalin Kovacs otti MM-mitalien kokonaismäärässä vuosina 1978-2005 mitaleja napsineen Birgit Fischerin kiinni. Molempien lukema on nyt uskomattomat 38 kappaletta. Maailmanmestaruuksien määrässä Kovacs ohitti Fischerin nappaamalla MM-kullat numero 28 ja 29. 34-vuotiaan Kovacsin ura saattaa jatkua vielä pitkäänkin, olihan esimerkiksi Italian syyskuussa 46 vuotta täyttävä Josefa Idem edelleen A-finaalissa. Unkarin naisten kajakkinelikko meloi alkuerissä ilman minkäänlaista kilpailuasetelmaa uuden ME-ajan ja tulee sopivan kelin kohdalle osuessa siirtämään 500 metrin ennätyksen alle puolentoista minuutin. Negatiivisesta elämyksestä vastasi ensimmäistä kertaa ohjelmassa mukana ollut farssiksi kääntynyt naisten kanadalaismelonta, jossa urheilullisen tason heikkouden ja harrastajamäärien vähyyden vuoksi MM-mitalien jakaminen on melko kyseenalaista.

Romanian kanadalaiskaksikko Victor Mihalachi - Alexandru Dumitrescu yllättivät ennakkoon kovemmiksi rankatut kilpakumppaninsa ja ottivat mestaruudet sekä 500 että 1000 metrillä. Ruotsin Anders Gustafsson otti ensimmäisen arvokisavoittonsa miesten kajakkiyksikköjen 500 metrin kisassa, mikä samalla oli ainoa pohjoismainen mestaruus Poznanissa. Kisojen omasta mielestäni vakuuttavimmasta suorituksesta vastasivat Liettuan Raimundas Labuckas ja Tomas Gadeikis (kuvassa) kanadalaiskaksikkojen 200 metrillä. En muista ikinä ennen nähneeni samanlaista frekvenssiä ja päättäväisyyttä kuin mitä he eilen tuossa finaalissa näyttivät.

Suomalaisittain ajateltuna mitalimenestys on kova suoritus, sillä maamme ei todellakaan kuulu lajin suurmaihin. Viiden melojan joukkue on kansainvälisessä vertailussa todella pieni, mikä tietysti kertoo kansallisen kärkemme kapeudesta. Melonnan suurmaat kuten Unkari, Venäjä, Puola, Espanja ja Kanada olivat liikkeellä 30-40:n hengen joukkueilla. Resurssit ja systeemit ovat tietysti samassa mittaluokassa, mikä entisestään pidentää pienten maiden takamatkaa. Suurmaat tuottavat menestyjiä eri kanoottiluokkiin laajalla rintamalla, ja kansainvälinen kilpailu on todella tiukkaa ja armotonta. Maksimionnistuminen voisi tuoda Suomelle ensi vuonna Vichystä olympiapaikan kolmessa eri luokassa, mutta paljoa ei tarvitse parhaasta tasosta jäädä kun jäädään kokonaan ilman.

Rikalalle MM-pronssia!

Jenni Mikkonen putosi pettymyksekseen 200 metrin kajakkiyksikköjen kisan B-finaaliin ja Kimmo Latvamäki miesten 200 metrillä C-finaaliin, eli sprinttimatkat sujuivat suomalaisilta alavireisesti.

Mutta iloisia uutisia tuli hivenen yllättävältä suunnalta: Anne Rikalan 5000 metrin kilpailusta! Aamulla Anne meloi kuudenneksi 1000 metrin matkalla, ja silloin spekuloin, että hänen vauhtinsa saattaa hyvinkin riittää korkealle illan 5000 metrin kisassa. Ja niin siinä kävi, että Anne nappasi tältä pitkältä matkalta mitalin. Ohessa kärkikymppi matkalta, jolle yhteensä lähti 19 melojaa:

1. Vivien Follath HUN 22:44.927

2. Maryna Paltaran BLR 22:53.079

3. Anne Rikala FIN 23:07.683

4. Bernadette Wallace AUS 23:11.911

5. Arezou Motamedi IRI 23:29.591

6. Ludmyla Galushko UKR 23:33.111

7. Lani Blecher GBR 23:42.823

8. Franziska Weber 23:52.727

9. Jana Jezova 23:54.239

10. Ana Varela 24:10.291

Anne kävi pronssista tiukan taiston Australian Bernadette Wallacen kanssa ja onnistui kääntämään sen neljällä sekunnilla edukseen. Onnea hienosta saavutuksesta!

Melonnan MM-kisat

Ratamelonnan MM-kisat käynnistyivät tänään Puolan Poznanissa. Suomella on mukana viisihenkinen joukkue: Jenni Mikkonen meloo naisten kajakkiyksikköjen 200 ja 500 metriä, Anne Rikala 1000 ja 5000 metriä sekä Kimmo Latvamäki miesten kajakkiyksikköjen 200 metriä, paramelonnassa Aleksi Kirjonen ja Henri Manni.

Eurosport näyttää kisoja peräti kuuden lähetyksen verran (selostajana yours truly): huomenna perjantaina klo 11.00-13.15 ja 18.00-19.30, lauantaina klo 11.00-13.00 ja 14.00-16.30, sekä sunnuntaina klo 11.15-12.30 ja 13.30-14.45. Perjantain molemmissa lähetyksissä näemme Mikkosen melontaa 500 metrillä, lauantaina ensimmäisessä lähetyksessä Rikalan finaalimelonnan tonnilla, mikäli hän selviää A-finaaliin, ja jälkimmäisessä Mikkosen ja Latvamäen esiintymiset 200 metrin alkuerissä ja semifinaaleissa.

Sunnuntain ensimmäisessä lähetyksessä ovat vuorossa 500 metrin finaalit ja 200 metrin finaalit, joissa toivottavasti kaikissa näemme suomalaisväriä. Rikalan 5000 metrin kisa melotaan väliaikalähtönä eli suorana finaalina lauantaina kello 18, joka valitettavasti ei ainakaan tällä hetkellä näy kuuluvan nauhoitettunakaan lähetyksenä Eurosportin kattaukseen. Sama on tilanne myös tänään ja huomenna iltapäivällä kisattavan paramelonnan suhteen.

Raportoin kisapäivien mittaan suomalaisten edesottamuksista ja kisoista muutenkin blogissani. Keskustelin eilen ja tänään suomalaismelojien kanssa, ja kaikki ovat ilahduttavasti saaneet valmistautua ja viimeistellä näihin kisoihin suunnitelmien mukaisesti ilman sairasteluja tai muita vastoinkäymisiä. Ennakkoasetelmat lupaavat parhaita menestyssaumoja maailmancupissa kahdesti finaaliin meloneelle Jenni Mikkoselle 200 metrin matkalla.

Paluun kansainvälisille radoille täksi kaudeksi tehnyt Kimmo Latvamäki lähtee hakemaan A-finaalipaikkaa ja vahvistusta sille, että matka kohti Lontoon olympialaisia jatkuu aikataulussa. Anne Rikala on itselleen poikkeuksellisessa tilanteessa meloessaan 1000 ja 5000 metrin matkoja tutumpien 200 ja 500 metrin sijaan. Viime kauden pilannut selkävaiva on saatu hallintaan, ja Rikala tekee paluuta kovaa vauhtia. Koko viime vuoden jälkimmäisen puoliskon kestänyt pakkotauko melonnasta ja loukkaantumisen aiheuttama harjoitusmäärän ja -laadun heikkeneminen on totta kai näkynyt kauden vauhdeissa, mutta jatkuvasti on menty parempaan suuntaan.

Tässä vielä kisoihin liittyviä nettiosoitteita:

Järjestäjien kisasivut

Jenni Mikkosen blogi

Kimmo Latvamäen blogi

Suomen kanoottiliitto

Eurosport Player (4.90 €/kk maksava Eurosportin netissä katsomisen mahdollistava palvelu)

Uusi Eurooppa

Kolumni Turun Sanomista 4.8.2010:

URHEILEVAT EUROOPPALAISET

Urheilumenestystä on pidetty tärkeänä Suomen kansainväliselle arvostukselle. 1910- ja 1920-luvuilla Hannes Kolehmainen ja Paavo Nurmi juoksivat Suomen maailmankartalle, ja myöhemmin menestyvän mallisuomalaisen viittaa on sovitettu muun muassa kiekkoleijonien ja formulakuskien harteille.

Sunnuntaina päättyneistä yleisurheilun EM-kisoista ei nostetta saatu. Kun Janne Holménin (2002) ja Jukka Keskisalon (2006) kaltaisia yllätysmestaruuksia ei tullut, jäi ainoaksi mitaliksi Tero Pitkämäen pronssi lajissa, jota Euroopassa taitaa tosissaan harjoitella vain muutama kymmenen ihmistä.

Naimakaupoillaan huippu-urheilunäkemystä hankkinut yritysvalmentaja Jari Sarasvuo totesi kesällä, että Euroopasta on tullut vanhojen, väsyneiden ja työhaluttomien etuilijoiden maanosa. Jos urheilutulokset kuvastavat kansallista elinvoimaa, voisi EM-kisojen katsoa ainakin pohjoismaiden osalta vahvistavan Sarasvuon teesin. Viiden maan kokonaissaldo oli yksi kulta, yksi hopea ja yksi pronssi, mikä on vähemmän kuin mitä esimerkiksi Kroatia tai Valko-Venäjä ottivat yksinään.

SUL-pomo Jarmo Mäkelä valitteli pienten olevan kovilla, kun Venäjä, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa kahmivat yli puolet mitaleista. Puolan, Italian ja Espanjan kaltaisten keskikastin maiden vielä ottaessa neljäsosan lätkistä jää muille vain rääppeitä.

Kultaisella 1970-luvulla oli eri meininki. Tuolloin Suomi peittosi maaotteluissa niin itähirmut Neuvostoliiton ja DDR:n kuin länsimahdit Ison-Britannian ja Länsi-Saksankin. Vuoden 1974 Rooman EM-kisoista tuli peräti kymmenen mitalia (4-1-5) ja vielä 1978 Prahastakin kuusi (1-2-3). Nautinnonhakuisella 1980-luvulla pudotus oli nopea, ja vuonna 1986 Stuttgartista oli tuomisina enää yksi hopea.

Kylmä sota oli urheilunationalismin hullua kautta, ja muiden mukana myös idän ja lännen välissä taiteilleet suomalaiset hamusivat maalleen mainetta ja kunniaa senttien ja sekuntien avulla. Väestöpohjaan suhteutettuna hurja menestys jopa troppikanyylinsä pohjia myöten ryystäneitä derkkuja ja neukkuja vastaan tosin panee epäilemään, että maailmanpolitiikan kabinettien ohella suomalaiset turvasivat lääkärintaitoihinsa myös pukukopeissa.

Barcelonan kisat kertoivat urheilevan Euroopan muutoksesta, kun yhä useampi atleetti edusti kantaväestön sijaan maahanmuuttajia. Yksilömestaruuksista neljä meni Afrikassa syntyneille urheilijoille ja kaksi toisen polven afrikkalaissiirtolaisille. Ranskan 18 mitalista peräti 13 ottivat afrikkalaistaustaiset urheilijat.

Kantaväestön hakeutuessa mieluummin trendilajeihin tai ollessa kokonaan urheilematta, on yleisurheilusta tullut yhä siirtolaisvetoisempaa. Toisin kuin helpon elämän kangistamat etniset eurooppalaiset, köyhistä oloista tulevat siirtolaiset näkevät urheilun yhä väylänä parempaan elämään ja ympäristön arvostukseen.

Kansallisen identiteetin pönkittämisen sijaan urheilu voisi toimia myös kulttuurisen monimuotoisuuden ja vuoropuhelun edistäjänä. Tässä mielessä siirtolaishuiput ovat tärkeitä tienraivaajia. Toisaalta urheilu on kuitenkin vain urheilua. Edes siirtolaisten voittama vuoden 1998 jalkapallon maailmanmestaruus ei estänyt Ranskassa lähiöiden ghettoutumista.

Suomalaisuuden kypsymisestä taas kertoo se, ettei laiha EM-saalis aiheuttanut meillä kummoisiakaan kriisitunnelmia. 1970-luku oli oma maailmansa, eivätkä kansakunnan henkinen hyvinvointi ja kartalla pysyminen enää ole parista mitalista kiinni.

Elämän tarkoitus

Otsikon asiaa miettiessä ei ole tullut blogiinkaan kirjoitettua. Ei vaiskaan, alla tällä foorumilla taannoin julkaisematta jäänyt kolumnini Turun Sanomista 7. heinäkuuta.

ELÄMÄN TARKOITUS

Länsimainen elämä nojaa taloudellisen kasvun ideologiaan. Valtioiden välisessä kilvoittelussa kansainvälistä arvovaltaa tavoitellaan tuotantoa, kauppaa ja pääomia kasvattamalla. Yksittäisten ihmisten elämässä menestyksen ja hyvinvoinnin mittarit liittyvät aineelliseen elintasoon ja työntekoon.

Työnteon alkuperäinen motiivi oli tietenkin se, ettei ilman tuloja saanut kattoa pään päälle eikä leipää pöytään. Palkan alkaessa kattaa pakolliset menot porkkanan uurastamiselle tarjosi lupaus paremmasta elämästä ja sosiaalisesta noususta. Korkeasta elintasosta muodostui tavoiteltu statussymboli, joka viestitti ahkeruudella ja kyvykkyydellä ansaitusta menestyksestä.

Suomessa tyypillinen menestyvän keskiluokan käyntikortti koostuu omakotitalon, kesämökin, parin auton ja ulkomaanlomien paketista. Palkkojen noustessa yhä useammat ovat päässeet tästä idyllistä osalliseksi, jolloin ylemmän keskiluokan on erottuakseen täytynyt hankkia yhä isompia taloja, mökkejä ja autoja sekä matkustaa entistä eksoottisempiin lomakohteisiin yhä useammin.

Elintasokilvassa ihmiset ovat mukisematta uhranneet ainakin kolmanneksen ajastaan työlle, vaikka keskimääräinen ansiotaso on jo ajat sitten kattanut moninkertaisesti välttämättömyysmenot. Politiikassa kaikki alistuu jatkuvan talouskasvun, tehokkuuden ja kansainvälisen kilpailukyvyn varmistamiselle. Kriisi väijyy jatkuvasti kulman takana, ja ellemme ponnistele yhä kovemmin, putoamme kärryiltä.

Kännyköiden, sähköpostin ja internetin myötä ero työn ja vapaa-ajan välillä on hämärtynyt ja monen kohdalla täysin kadonnut. Sen sijaan, että työ olisi väline paremman elämän saavuttamiseksi, siitä itsestään on tullut elämän pääsisältö. Menestyksen hintana ovat alituinen stressi, riittämättömyyden tunne ja krooninen aikapula. Talouskasvun sivutuotteena syntyy henkistä pahoinvointia ja huonoa omaatuntoa.

Kuinka pitkälle raha ja materia riittävät korvaamaan työtunneiksi uhrattua elämää, joka on ainutkertaista ja jota ei voi saada takaisin? Olisivatko työ ja vapaa-aika sovitettavissa toisiinsa tavalla, joka parantaisi elämän laatua ja antaisi aikaa huolehtia esimerkiksi läheisistä ihmissuhteista kunnolla? Mikä on lopulta elämässä tärkeintä ja miten se on saavutettavissa?

Työelämän alati kasvavat vaatimukset ovat saaneet monet miettimään vapaaehtoista oravanpyörästä jättäytymistä. Anglosaksisesta maailmasta 1990-luvulla alkunsa saanut downshifting-trendi painottaa työn ja kulutuksen kohtuullistamista. Töiden vähentäminen syö tuloja, mutta palauttaa yksilölle oman elämänsä kontrollia.

Globaalissa tarkastelussa downshifting on tietysti etuoikeutettujen ajatus, koska se on mahdollinen vain vauraissa talouksissa ja ihmisille, joiden työ ja koulutus mahdollistavat osa-aikaisuuden. Suuri kysymys tietenkin kuuluu, mitkä ovat ilmiön kansantaloudelliset vaikutukset. Kuka tekee työt ja maksaa verot, jos kaikki päättävät downshiftata, kysyvät Jyrki Katainen ja Mikko Pukkinen.

Kiinan ja Intian kaltaisissa kehittyvissä kasvutalouksissa lupaukset elintason kohoamisesta ja sosiaalisesta noususta ovat vielä aitoja ja tarpeellisia. Länsimaissa rahan ja materian kannustinarvo noudattaa vähenevien tuottojen lakia, eli lisäpanostuksilla saavutetaan yhä vähemmän. Tässä tilanteessa yksilön on pelkästään rationaalista pohtia, ovatko hänen omat etunsa yhteneväisiä työnantajan ja valtiovarainministeriön vastaavien kanssa.

Puoluekokous

Alla kolumnini tämän päivän Turun Sanomista.

Isäntämiehet pääministeriä valitsemassa

Suomi kääntää katseensa 12. kesäkuuta Lahteen, jossa keskusta valitsee itselleen uuden puheenjohtajan. Kelataanko mittanauhaa sisään ja valitaan 197-senttisen Matti Vanhasen tilalle ”puolitoista metriä”, niin kuin mies itse itsensä määritteli, Mauri Pekkarista , todellista maakuntien ukkoa, siltarumpujen herraa ja kepulaisuuden ruumiillistumaa?

Vai onko Jäätteenmäki -angsti vihdoin hellittänyt sen verran, että Sdp:n ja vihreiden tavoin valitaan johtoon nainen, 41-vuotiaana ja 1990-luvulla Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin emigroituneena puolueen nuoriso- ja urbaanisiipeä edustava Mari Kiviniemi ?

Kahden muun ehdokkaan traktorista näyttää biopolttoaine jo loppuneen. Paavo Väyrysen väsymätön dieselmoottori on kerännyt politiikan kuoppaisilla ja pölyisillä teillä sellaisen määrän kilometrejä, että moni keskustalainenkin soisi hänen jo jäävän Keminmaan paanukirkkoonsa Palmuja katselemaan. Laitilan sympaattinen Timo Kaunisto taas tulee liian kaukaa sisäpiirin ulkopuolelta, niin poliittisesti kuin henkisestikin.

Mitä todennäköisimmin uudesta talonpoikaiskenraalista tulee myös pääministeri. Huhut siitä, että perustuslaki määräisi pääministerin valinnan eduskunnalle, ovat etelän median koohotusta. Nyt isännän ääntä käyttävät isännät eli keskustan puoluekokousedustajien yli 56-vuotias miespuolinen maanviljelijä- ja toimihenkilötaustainen enemmistö.

Tulee mieleen Winston Churchillin toteamus ”tuskin koskaan ovat niin monet olleet niin suuressa kiitollisuudenvelassa niin harvoille” vuodelta 1940. Farmaripappojen sijaan Churchill kyllä puhui brittiläisistä hävittäjälentäjistä ja vastustajakin oli pari piirua Jutta Urpilaista viiksekkäämpi, mutta suhdeluvuissa ollaan samalla hehtaarilla.

Vaikka Kiviniemi ei mikään agraariaatteen Martti Luther olekaan, on valinnassa linjaratkaisun ituja. Kenttä pohtii nyt, pitäytyäkö perinteisissä vahvuuksissa ja maakuntien tukevassa ponnistusalustassa, vai lähteäkö rohkeasti päivittämään viestiä ja kyntämään ruuhka-Suomen asvalttipeltoja.

Suomen kahdeksasta yli sadantuhannen asukkaan kaupungista kuusi sijaitsee alle 200 kilometrin päässä Helsingistä. Näistä keskusta keräsi vuonna 2007 vain 66 886 ääntä eli 10 prosenttia koko potistaan. Pietarin kalansaaliit menivät kokoomukselle (242 737 ääntä, 39 prosenttia koko kannatuksesta), Sdp:lle (170 023, 29 prosenttia) ja vihreille (124 795, 53 prosenttia), keskustan painiessa divaritasolla yhdessä vasemmistoliiton (62 637 ääntä), Rkp:n (36 536), kristillisdemokraattien (31 865) ja perussuomalaisten (31 274) kanssa. Kannattajakunnan ikääntyessä, maaseudun tyhjentyessä ja arvomaailman kaupungistuessa keskustan on alettava tähyämään isompiin kirkonkyliin.

Ajankohtaisin haaste tulee pitkästä Lippos -krapulastaan heräilevästä Sdp:stä. Unelmoiva Urpilainen näyttää saaneen verkkosukkansa ojennukseen, kun vierellä remuavat yhden miehen likaisten temppujen osasto Don Heinäluoma ja murahtelevan Mooseksen ex-avustaja, rokin ja rakkauden apostolina julkisuudessa paistatteleva tuore puoluesihteeri Mikael Jungner .

Jos keskusta putoaa huhtikuussa 2011 pronssille, kuten gallupit tällä hetkellä ennustavat, saatetaan Säätytalossa vaalien jälkeen viritellä lauluja samasta sinipunaisesta kirjasta kuin vuosina 1987, 1995 ja 1999. Keskustan puheenjohtajan repertuaariksi riittää silloin Juice -vainaan Jyrki Boy: me ennen kimpassa kuljettiin mutta sinä pääsit parempaan kyytiin.

Sherlock Holmes

Alla hivenen tavanomaisista aihepiireistä poikkeava kolumnini tämän päivän Turun Sanomista.

Ritari Ässää parempi

Turun Sanomat 5.5.2010

YLE uusii parhaillaan yhtä kaikkien aikojen parhaista mysteeridraamoista, Granada-yhtiön vuosien 1984-1994 Sherlock Holmes-sarjaa. Omalla kohdallani sarja kuului 1980-luvun suuriin avainkokemuksiin yhdessä tietokonepelien, heavy metallin, kaukopartioromaanien ja Pahkasian kanssa. Lähetykset olivat arjen kohokohtia, joiden tieltä raivattiin kaikki ulkoiset häiriötekijät.

Sarja on paras kuvallinen tulkinta Sir Arthur Conan Doylen mestarisalapoliisista ja myös upea epookkikuvaus viktoriaanisen ajan Englannista. Se on kestänyt ajan hammasta ällistyttävän hyvin, eivätkä edes lukuisat uusintakatselut DVD:ltä ole häivyttäneet sen taianomaista otetta.

1800-luvun jälkipuoliskon Lontoo on sarjassa rekonstruoitu ryysyläiskorttelien kerjäläisiä ja mukulakivikatujen hevosenläjiä myöten orjallisella pieteetillä, joka muuttaa kotisohvan todelliseksi aikakoneeksi. Teollisen vallankumouksen tuomat suuret taloudelliset, sosiaaliset ja poliittiset mullistukset tuntuvat taustaväreilynä ilmassa ja näkyvät usein myös Holmesin ratkomissa rikoksissa. Vaikka epäkohtia ja kurjuutta riittää, eletään edistysuskon ja optimismin aikoja ennen maailmansotia, Hitleriä ja Stalinia .

Nykyhetki unohtuu, kun seuraa Holmesin ja hänen apulaisensa Watsonin vossikka-ajeluja kaasulamppujen valaiseman sumuisen ja sateisen Lontoon hämärillä kaduilla. Tai kun parivaljakko matkustaa höyryveturin kiskomissa junanvaunuissa englantilaiselle maaseudulle selvittämään milloin nummien yllä leijuvaa salaperäistä uhkaa, milloin aateliskartanoiden synkkiä salaisuuksia.

Katsoja tempautuu aikaan, jolloin eurooppalaista politiikkaa leimasivat suurvaltakilpailun diplomaattiset juonittelut, brittiläinen imperiumi oli mahtavimmillaan, ja sivistyneet mutta kovapintaiset gentlemannit lähtivät Royal Geographical Societyn sikarinsavuisten kerhotilojen nahkaisista nojatuoleista tutkimusmatkoilleen tuntemattomiin maailmankolkkiin.

Kaikkein kiehtovinta sarjassa on Jeremy Brettin henkeäsalpaava Holmes-tulkinta. Vuonna 1995 kuollut brittinäyttelijä uppoutui rooliinsa niin totaalisesti, ettei lopulta enää kunnolla erottanut itseään roolihahmosta ja sairastui kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Hinta oli kova, mutta tuloksena oli ylittämätön näyttelijäsuoritus.

Brettin Holmesissa on kaikki kohdallaan piipunpolttotekniikasta Etonissa opittuun virheettömään mutta värikkääseen public school – englantiin. Mestarietsivän vaatekaappi silinterihattuineen, ulstereineen, hännystakkeineen, liiveineen, taskukelloineen, Oxford-kenkineen, kaulaliinoineen, olkaimineen ja pystykauluksineen ilmentää tyylikkyydessään röyhkeyttä hipovaa dandyismia ja toimii myös klassisen pukeutumisen oppituntina.

Brettin Holmesille luomista maneereista tuli tavaramerkkejä: yhtäkkiset huudahdukset ja kolkot naurahdukset, maaniset tarmonpuuskat sekä teatraaliset ilmeet ja eleet. Osoitteessa Baker Street 221B vapaahetkinään viulunsoiton parissa rentoutuva arvoituksellinen erakko hehkuu ylivertaisesta älystä kumpuavaa kovaa kylmyyttä, mutta sopivissa olosuhteissa sisältä löytyy myös yllättävää lämpöä ja ihmisrakkautta.

Vaikka Sherlock Holmes fiktiota onkin, hänen perusprinsiippeihinsä kätkeytyy huomattavaa elämänviisautta. Ei riitä että näkee, on myös havainnoitava, ja osattava erottaa olennaiset asiat epäolennaisista. Kun mahdoton eliminoidaan, jäljelle jää totuus, vaikka se olisi kuinka epätodennäköinenkin.

Omerta-Arto ja naisten kolmiloikka

En malttanut olla puuttumatta.

Kolumni, Turun Sanomat 7.4.2010

Ei hätää, otin sen nauhalle

Vaalirahakohun ties monentenako jatko-osana kansakunta sai pääsiäisenä seurata erikoista syyttelydraamaa, jossa väiteltiin kokoomuksenMarja Tiuran mahdollisesta loikkaamisesta keskustaan vaalien 2007 jälkeen.

Tiura kertoi Apu-lehdessä puoluesihteeri Jarmo Korhosen houkutelleen häntä apilajengin riveihin. Paheksuessaan Kelmi-Korhosen toimintaa mm. kalustekaupoillaan ja lentolipuillaan profiloitunut Tiura ei moralismia säästellyt. ”Että joku kehtaa”, sivalsi Pirkanmaan äänikuningatar ja kehotti keskustan puoluetoimistoa opiskelemaan parlamentarismin pelisääntöjä. Huipennuksena maatalon tyttö vielä totesi, ettei siirtyisi keskustaan, vaikka se olisi Suomen ainoa puolue.

Toisin kuin Tiura kenties kuvitteli, Korhonen ei jäänyt tällä kertaa perunakuoppaan makaamaan. Seinäjoen consiglieri ilmoitti ykskantaan STT:n kautta, että Tiura itse oli hinkunut laitahyökkääjän paikkaa agraariporvarien joukkueessa. Välimiehenä oli toiminut vaalirahoittaja Arto Merisalo , joka laittoi asiasta kaverilleen Korhoselle tekstiviestin hallitusneuvotteluihin. Eilen Nova-mies kertoi lobanneensa Tiuraa tätä ennen turhaan kokoomuksen ministeriksi.

Merisalo vahvisti Korhosen tarinan ja ilmoitti todistajiakin löytyvän. Ruoveden verkostokeisari raotti hyväntahtoisen nallekarhun julkisivuaan ja kertoi nauhoittaneensa suuren osan puheluistaan poliitikkojen kanssa. ”Joidenkin kohdalla on nappi heti pohjassa”, totesi kaikkien kaverina ja hyvänä kestittäjänä tunnettu liikemies. Tässä kohtaa lienee lampaanviulu mennyt väärään kurkkuun muillakin kuin Tiuralla.

Nauhoja henkivakuutuksekseen kutsunut Merisalo antoi poliitikoille kaksi pahaenteistä ohjetta: jokainen pysyköön totuudessa, eikä muistivaikeuksista pidä kärsiä. Vaalirahasotkun laajuutta miettiessä tulee väkisin mieleen, kuinka monet housut Arkadianmäellä tämän kiinteistöbisneksen mustimmissa liemissä marinoidun entisen linnakundin toteamus pani tutisemaan.

Tiura vaihtoi taktiikkaa ja ryhtyi uhriksi. Blogissaan hän heitti vesille kaikki sympatiaverkot vedoten niin poliittiseen ajojahtiin, sukupuoliseen syrjintään, mustaan makkaraan kuin Jeesuksen kärsimystiehenkin. Pisteitä ropisi, mutta eri asia on, kenen laariin. Eilisaamuna tekstiä ei Tiuran sivuilta enää löytynyt.

Merisalo varmisteli selustaansa täsmentäen, ettei tallentanut keskustelujaan johtavien poliitikkojen, esimerkiksiMatti Vanhasen tai Jyrki Kataisen , kanssa. Kataiselle, Jyri Häkämiehelle , Taru Tujuselle ja Pekka Raville lähettämässään sähköpostissa Merisalo manasi sitä, ettei Tiura ”osaa pitää suutaan kiinni”. Muut ilmeisesti ovat osanneet.

Heinäkuussa 2007 Tiura kieltäytyi kommentoimasta Helsingin Sanomille sitä, miksi hänestä ei tullut ministeriä. Hän totesi olevan turhaa märehtiä menneitä, koska ikää on vasta 37 vuotta eikä ”arkku ihan vielä tossa häämötä”. Paljon on kolmessa vuodessa tapahtunut. Ainakin poliittisen hautausmaan kirkonkellojen kumu kuuluu jo, sillä kukaan kokoomuslainen ei ole noussut puolustamaan Tiuraa.

Kuka vielä muistaa, kun Nova-miehet ja poliitikot kilvan vannoivat, ettei vaalirahalla pyritty ostamaan mitään tai ketään? Merisalo kuitenkin näyttää istuneen hallitusneuvotteluissa. Tiuraa hän ei ministeriksi saanut, mutta miten mahtoi käydä muiden toiveiden kohdalla? Tiura kertoi eläneensä kaksi vuotta painostuksen ja uhan alla, ja haluavansa elämänsä takaisin. Kenen kaulaa köysi vielä kiristää?

Haastesoudun tuloksia

Tässä Oxford-Cambridge -sisäsoutuhaasteen lopulliset tulokset, matkana 6779 metriä. Kiitoksia kaikille matkan vetäneille, ensi vuonna uudestaan vielä isommalla porukalla! Itse lupaan lähteä hakemaan 23 minuutin alitusta, kun iän puolesta siihen vielä viimeisiä mahdollisuuksia on.

Nimi, aika, 500 metrin keskivauhti (sulkeissa mahdollisia lisätietoja):

JUNIORIT
Samuli Cederström 27:53.0 / 2:03.3 (16 vuotta)
Otso Siirilä 28:30.5 / 2:06.2 (pojat alle 18-v.)
Saku Siirilä 29:12.9 / 2:09.3 (pojat alle 16-v.)
Luukas Jokisipilä 43:05.3 / 3:10.7 (8 vuotta)

NAISET
Ilona Hiltunen 26:32.1 / 1:57.4 (SSOL päävalmentaja)
Marika Kivistö 26:38.0 / 1:57.9
Marjaana Risku 27:32.8 / 2:01.9 (SSOL valmennusvaliokunta)
Teija Jokela 28:43.7 / 2:07.1 (kevyt luokka, alle 59 kg)
Johanna Soini 28:46.8 / 2:06.7
Tiia Kujala 29:51.3 / 2:11.9
Anu Hautasaari 30:04.1 / 2:13.1 (kevyt luokka)
Nea Toivanen 30:05.2 / 2:13.1
Tiina Ven 31:10.0 / 2:17.9 (SSOL valmennusvaliokunta, 44 vuotta)

MIEHET
Heikki Keskinen 23:09.6 / 1:42.5
Antti Järvinen 23:34.1 / 1:44.3
Jaakko Hasu 23:41.8 / 1:44.9
Aimo Sironen 23:45.8 / 1:45.2 (kevyt luokka, alle 75kg)
Matti Korpi 23:48.6 / 1:45.4
Riku Lehto 24:01.6 / 1:46.3
Pekka Nieminen 24:03.8 / 1:46.4
Markku Jokisipilä 24:22.2 / 1:47.8 (SSOL valmennusvaliokunta)
Mikko Tähtinen 24:53.0 / 1:50.1
Panu Soitso 24:55.5 / 1:50.3 (kevyt luokka, 40 vuotta)
Mika Salonen 25:09.3 / 1:51.3
Markku Saari 25:13.1 / 1:51.6
Joonas Rokkanen 25:17.9 / 1:52.0
Jaakko Nevalainen 25:18,1 / 1:52.0 (miehet 30-)
Kim Koskinen 25:20.0 / 1:52.1 (miehet 40-)
Seppo Peltola 25:21.8 / 1:52.2
Osmo Mäntylä 25:25.0 / 1:52.5 (kevyt luokka)
Jaakko Nieminen 25:28.8 / 1:52.8
Veikko Sinisalo 25:29,1 / 1:52.8
Juho-Ville Saarela 25:35.5 / 1:53.3
Antti Saari 25:58.7 / 1:55.0 (kevyt luokka)
Juha Nieminen 26:00.8 / 1:55.1 (187 cm, 89 kg)
Hans Sandvik 26:09.0 / 1:55.7 (kevyt luokka)
Kalervo Kujala 26:14.2 / 1:56.1 (kevyt luokka)
Timo Pitkänen 26:35.1 / 1:57.6
Marko Perälä 26:47.0 / 1:58.5
Vesa Ruuska 27:00.0 / 1:59.5
Kenneth Lassila 28:09.9 / 2.04,6
Pekka Petäjäniemi 28:38.4 / 2:06.7
Marcus Bäckman 29:34.3 / 2:10.9 (68 v.)

Raportti

Olipa kisa! Monen muun tavoin jouduin ennustuksissani häpeään, kun Cambridge työnsi kertoimet roskakoriin ja otti 156:nnen The Boat Racen voiton. Upea kilpailu, joukkueet olivat saman veneenmitan sisällä aivan viimeistä pariasataa metriä lukuunottamatta. Aloin aavistella yllätystä siinä kohtaa, kun Oxford ei näyttänyt saavan minkäänlaista etua Surrey Stationin radastaan. Tämän tarkoitti joko sitä, että Cambridge souti ulkokaarretta todella kovaa, tai sitten sitä, että Oxford oli aloittanut liian kovaa ja alkoi hyytyä Hammersmith Bridgeltä alkaen. Tai sitten molempia.

Perämiehistä Adam Barhamand sai toistuvasti varoituksia tuomarilta, ja noilla jatkuvilla korjausliikkeillä saattoi olla vaikutusta esim. veneen tasapainoon ja soutajien mielialaan. Joka tapauksessa Oxfordin fyysinen ja kansainvälisessä meriittilistassa mitattava etumatka oli sitä luokkaa, että Cambridge teki kenties kilpailun viimeisen parinkymmenen vuoden historian suurimman yllätyksen viemällä voiton kansainvälistä huipputasoa edustavien Hamburgerin, Winklevossien ja Gawlikin nenän edestä.

Teknisesti joukkueissa ei silmämääräisesti juurikaan eroa huomannut kuin vasta viimeiseen mutkaan tultaessa, jossa Oxfordin soutu alkoi näyttää väkinäiseltä ja epäharmoniselta, kuten kärryiltä putoamassa olevassa veneessä usein käy. Chris Nilssonin uhkapeli viime hetken miehistön- ja soutujärjestyksen vaihtojen suhteen toimi sittenkin. Cambridgelle on pakko ollut löytyä vielä yksi aivan uusi vaihde lisää noiden testisoutujen jälkeen. Vastaavasti Oxford ei kyllä tänään ollut samanlaisessa lyönnissä kuin Leanderin nelosen maailmanmestareilla pakatun seurajoukkueen voittaessaan.

Nilsson sanoi viimeisessä haastattelussaan, että kisan ratkaisee henkinen kovuus. Hän totesi joukkueiden olevan fyysisesti ja teknisesti niin lähellä toisiaan, että ero on haettava jostain muualta. Pidin tätä enemmänkin pahasti altavastaajana kisaan lähteneelle omalle joukkueelle suunnattuna piristyspuheena, mutta niin vain Nilsson tiesi tarkkaan mitä puhui ja oli oikeassa.

Tässä vielä väliajat, jotka kertovat ratkaisun tapahtuneen Chiswick Stepsin ja Barnes Bridgen välisen runsaan kilometrin matkan aikana.

Mile Post - Cambridge 3 min 38 sec, Oxford 3 mins 37 sec

Hammersmith Bridge - Cambridge 6 mins 32.5 sec, Oxford 6 min 30 sec

Chiswick Steps - Cambridge 10 min 26.5 sec, Oxford 10 min 26 sec

Barnes Bridge - Cambridge 14 min 30, Oxford 14 min 32 sec

Finish - Cambridge 17 min 35, Oxford 17 min 39

Oxford-Cambridge, viimeisimmät tiedot

The Boat Racen 156:nnen version alkuun on aikaa runsas vuorokausi. Tuossa joukkue-esittelyssäni oli se virhe, että Cambridge teki vaihtoja vielä crew announcementin jälkeen, joten alla vielä uudelleen paikkansa pitävät kokoonpanot. Oxford löi miehistönsä ja soutujärjestyksensä lukkoon jo tammikuun avovesileirin jälkeen, sen osalta esittely on sama.

Sääennustus lauantaille lupaa kisan ajaksi lämpöä 8-10 astetta lämpöä ja kolmesta kuuteen metriin sekunnissa eteläistä tuulta, ajoittaisia sadekuuroja ja niiden aikana jopa 10 m/s:ssa yltyvää tuulta. Jos tämä toteutuu, tarkoittaa se varsinkin puuskien aikana korkeaa aallokkoa Surreyn mutkan lakikohdan jälkeisillä osuuksilla Chiswick Reachilla ja Corney Reachilla. Omissa laskuissani tämä suosii, joskaan ei näillä tuulilukemilla paljoa, kokeneempaa Oxfordin joukkuetta.

Online Betting Guide tarjoaa Oxfordin voitolle tällä hetkellä kerrointa 1.34, Cambridgelle 3.75. Betzoo tarjoaa Oxfordille 2/7 ja Cambridgelle 9/4. William Hillin lukemat ovat 1/3 Oxfordille ja 9/4 Cambridgelle. Voittomarginaalin suhteen parhaat kertoimet löytyvät sille, että Oxford voittaa kahdesta kolmeen veneenmitalla, mikä ajassa tarkoittaa 6-10 sekuntia. Ennakkoasetelmat ovat siis varsin selvät tässäkin suhteessa.

Cambridgen vaihtokuviot kisaa edeltävän viimeisen kolmen viikon aikana kertovat siitä, että valmentaja Chris Nilssonilta ovat keinot loppuneet. Hän on päätellyt, ettei harjoituksissa ja testikisoissa osoitettu vauhti riitä Oxfordin voittamiseen, ja on lähtenyt hakemaan uhkarohkeasti raskaan käden uudelleenjärjestelyillä puuttuvaa vauhtia. Vain 18 päivää ennen kisaa Douglan McEachern siirrettiin kuutospaikalta vitosistuimelle, jolloin hän siis vaihtoi myös puolta. Kakkoskasista tuli sisään sen tahtiairossa soutanut Geoff Roth, ja tahtipaikalle pistettiin Fred Gill. Amerikkalainen Code Sternal pudotettiin Goldie-veneeseen. Henry Pelly siirtyi tahdista kuutosistuimelle.

Tässä vaihtoruljanssissa siis yhteensä puolet veneen paikoista miehitettiin uusilla soutajilla. Vielä kahdeksan päivää ennen starttia valmentaja Chris Nilsson vaihtoi George Nashin ja Derek Rasmussenin paikkoja päittäin. Eli vain keulasoutaja Rob Weitemeyr ja nelossoutaja Peter McClelland istuvat samoilla paikoilla kuin kaksi viikkoa ja neljä päivää aiemmin. Melkoinen yllätys ainakin itselleni on se, että viime vuoden joukkueessa soutanut australialainen, vuoden 2005 perämiehellisen kaksikon MM-kultamitalisti Hardy Cubasch putosi kakkoskasi Goldieen. Juuri kisan alla tehtyinä tällaiset siirrot onnistuvat vain aniharvoin. Paljon tavanomaisempaa on, että niillä vain sotketaan joukkueen sisäinen harmonia ja koherenssi, jolloin vauhti entisestään hidastuu.

Oxford ei ole vaihtoja tehnyt. Kovia miehiä jäi kakkosjoukkueeseenkin: Saksan kevyen kasin (MM-6 viime vuonna) Moritz Hafner, Hollannin kasimestari Boris Le Feber ja USA:n U23-nelosessa 2008 soutanut Ed Newman. Näistä yksi, kaksi tai ehkä kaikkikin olisivat omassa kirjassani mahtuneet Cambridgen miehistöön.

Myös pari viikkoa sitten soudetut perinteiset testikisat kertoivat Oxfordin olevan todella kovan luokan joukkue, kun se voitti Leander-seuran kivikovan miehistön. Leander heitti peliin kolme miestä viime vuoden MM-kultanelosesta (Matt Langridge, Alex Gregory, Alex Partridge) ja neljä ukkoa brittien maajoukkuekasista. Huonosti ei toki soutanut Cambridgekään, sillä se voitti kovista tshekkisoutajista kootun miehistön. Tshekkikasissa lappoivat mm. yksikön olympiahopeamies Ondrej Synek, kolme kappaletta 2009 nelosen EM-hopeamitalisteja (Jan Gruber, Milan Bruncvik ja Michal Horvath), Ateenan pariairofinalisti Milan Dolecek ja kaksi kappaletta 2009 junnu-MM-kisojen pariaironelosen hopeamitalisteja.

Näitä kahta kisaa verrattaessa Oxfordin saavutus on selvästi kovempi, koska vastassa oli peräti seitsemän yhden airon soudun spesialia aivan maailman huipulta. Tshekit ovat kyllä kovia hekin, mutta viisi heistä on pariairosoutajia ja vain kolme yhden airon erikoismiehiä. EM-kisamenestys ei myöskään ole meriittinä yhtä kova kuin MM-menestys. Lisäksi on syytä muistaa, että ensimmäisessä kaksioisaisessa testikisasssaan Cambridge otti kahdesti melko selvästi (ensimmäisessä lähdössä ¾ veneenmittaa, toisessa 1 ½) takkiin Moleseyn seurajoukkueelta, jossa souti kaksi nelosen olympiakultamitalistia Pekingistä (Andrew Triggs-Hodge ja Tom James), yksi maajoukkuekahdeksikon mies (Tom Ransley), Pekingissä kaksikkoa soutanut Tom Solesbury ja neljä U23-tasolla Iso-Britanniaa edustanutta soutajaa.

Esitellään tässä nyt vielä valmentajatkin, koska heidän urillaan löytyy mielenkiintoista päällekkäisyyttä. Oxfordin koutsi Sean Bowden on ollut puikoissa vuodesta 1998 saakka. Kaksi ensimmäistä vuotta apuvalmentajana oli nyt Cambridgea valmentava Chris Nilsson. Bowden itse taas valmensi Cambridgea vuosina 1992-1994. Bowdenin koko päävalmentaja kauden saldo on seitsemän voittoa, viisi häviötä, mutta vuodesta 2000 alkaen 7-3. Jos nyt tulee voitto, se olisi kahdeksas yhdentoista vuoden sisään. Bowden olii aikanaan käynnistämässä Cambridgen seitsemän perättäisen voiton putkea 1993-1999.

Cambridgen uusiseelantilainen valmentaja Chris Nilsson oli vuodet 2004-2008 Uuden Seelannin maajoukkuevalmentaja ja Oxfordin apuvalmentaja 1997-1999, tästä kaksi jälkimmäistä vuotta siis Bowdenin aisaparina. Nilsson käynnisti tämän kauden valmentautumisen pistämällä soutajat suorittamaan kuninkaallisen merijalkaväen kommando-osaston vetämän boot camp-tyylisen kaksipäiväisen leirin.


CAMBRIDGE

keula - Rob Weitemeyer (Kanada, 27 vuotta, 178 cm, 83 kg)
Mukana Kanadan kivikovassa maajoukkueringissä kuuden vuoden ajan, Ateenan olympialaisissa 2004 varamiehenä. 2005 MM-pronssia perämiehettömässä nelosessa, 2004 MM-pronssia perämiehellisessä nelosessa (ei-olympialuokka), 2003 alle 23-vuotiaiden MM-kultaa kahdeksikossa. Oli viime vuonna häviämässä tätä kisaa, ja piti koko kesän taukoa soudusta. Ergotulos 6:09.3 vuodelta 2008 on kova näin pienikokoiselle soutajalle.

2- Geoff Roth (Kanada, 22 vuotta, 194 cm, 94 kg)
Souti Kanadan kahdeksikossa U23-MM-kisoissa 2007 ja 2009, jolloin joukkue tuli viidenneksi. Nostettiin kakkoskasi Goldien tahtipaikalta ykkösmiehistöön vain 18 päivää ennen kisaa, ergotaso hämärän peitossa. Alas matkasi kansainvälisillä souturadoilla esiintymätön amerikkalainen Code Sternal.

3 - Derek Rasmussen (USA, 24 vuotta, 196 cm, 81 kg)
2008 kahdeksikkosoudun U23-MM-kultaa ja USA:n yliopistomestaruus. Ei ergonoteerausta.

4 - Peter McClelland (Kanada, 26 vuotta, 190 cm, 95 kg)
Kahdeksikkomestari kansainyhteisön kisoissa ja Kanadan yliopistomestaruuskilpailuissa. Ei ole kilpaillut MM- tai maailman cup -tasolla, ei ergotulosta.

5 - Deaglan McEachern (USA, 26 vuotta, 199 cm, 98 kg)
Oli viime vuoden hävinneessä joukkueessa, keskittyi sen jälkeen maailmanmatkaamiseen mutta palasi syksyllä soudun pariin. USA:n mestaruuksia pariairokaksikoissa ja nelosissa. Vuoden 2007 MM-kisoissa pariaironelosen yhdeksäs. Kivikova ergotulos 2008 marraskuulta 5:53.9. Valmentaja heitti soutujärjestyksen uudelleenjärjestelyssä toiselle puolelle, mikä on todella poikkeuksellinen (joku sanoisi epätoivoinen) ratkaisu näin lähellä kisaa. Perustelu oli se, että keulapuoli oli muuten käymässä liian heikoksi, mikä kertoo paljon Nilssonin haasteiden koosta.

6 - Henry Pelly (USA, 26 vuotta, 188 cm, 92 kg)
Ei kilpaillut olympia- tai MM-tasolla. 2006 yliopistosoudun MM-kultaa pariairokaksikoissa. Osallistunut kisaan kahtena edellisenä vuonna, kummallakin kertaa tuloksena häviö. Nyt helpommalla paikalla tehtyään tahdissa tilaa Gillille.

7 - George Nash (Iso-Britannia, 20 vuotta, 194 cm, 98 kg)
Oli viime vuonna häviämässä kakkoskasien kisaa. Edusti Iso-Britanniaa U23-tasolla viime vuonna perämiehellisessä nelosessa. 2007 juniorien MM-kultaa perämiehettömässä nelosessa. 2007 marraskuussa brittien sisäsoutumestaruuskisojen hopeaa ajalla 6:12.1, lienee napsaissut tuosta ajasta kymmenisen sekuntia pois.

tahti - Fred Gill (Iso-Britannia, 24 vuotta, 197 cm, 98 kg)
U23-MM-kisojen viides tila kahdeksikossa 2008. Ergotulos vuodelta 2007 todella vaatimaton tämän kokoluokan miehelle, 6:24.8, mutta kehitystä lienee tullut rutkasti, muuten ei olisi tässä joukkueessa, varsinkaan tahtipaikalla, johon siirrettiin Pellyn tilalle 18 päivää sitten ison reshufflen yhteydessä.

cox Ted Randolph (Iso-Britannia, 21 vuotta, 183 cm, 55 kg)
Vuonna 2008 kevyen luokan joukkueen perämiehenä. Ei kilpaillut kansainvälisellä tasolla. Opiskelee poliittista historiaa, mutta aikoo siirtyä investointipankkiiriksi!


OXFORD

keula - Ben Myers (Iso-Britannia, 20 vuotta, 189 cm, 92 kg)
Ei kilpaillut kansainvälisellä tasolla.

2 - Martin Walsh (Irlanti, 24 vuotta, 196 cm, 85 kg)
Voittanut puolta tuntia ennen pääkisaa soudettavan kakkoskasien lähdön kahtena vuonna peräkkäin. Edustanut Irlantia alle 23-vuotiaiden (U23) MM-kisoissa 2005 ja 2007. Kahden ja puolen vuoden takainen ergotulos 6:19.1 Britannian sisäsoutumestaruuskisoista ei vakuuta, mutta ilmeisesti kehitystä on sen jälkeen tullut.

3 - Tyler Winklevoss (USA, 28 vuotta, 193 cm, 96 kg)
Identtisen kaksosparin oikeakätinen puolisko, Pekingin olympialaisissa perämiehettömän kaksikon kuudes. USA:n mestaruus veljensä kanssa perämiehettömässä kaksikossa 2005 ja 2007. Soutua enemmän ollut otsikoissa Harvardissa opiskellessaan kehittämänsä ConnectU -tietokonesovelluksen vuoksi (alla lisää). Tuorein ergotulos 2004 USA:n mestaruuskisoista 6:01.5.

4 - Cameron Winklevoss (USA, 28 vuotta, 193 cm, 96 kg)
Identtisen kaksosparin vasenkätinen puolisko, Pekingin olympialaisissa perämiehettömän kaksikon kuudes. USA:n mestaruus veljensä kanssa perämiehettömässä kaksikossa 2005 ja 2007. Soutua enemmän ollut otsikoissa Harvardissa opiskellessaan kehittämänsä ConnectU -tietokonesovelluksen vuoksi (alla lisää). Tuorein ergotulos 2004 USA:n mestaruuskisoista 6:03.3.

5 - Sjoerd Hamburger (Hollanti, 27 vuotta, 206 cm, 100 kg)
Kisan pisin mies, ainoa viime vuoden voittajajoukkueesta jäljellä oleva. Pekingissä miesten yksikössä 13., vuonna 2005 U23-maailmanmestaruus. Ergotulos vuodelta 2004 kovaa luokkaa: 5:54.0.

6 - Matt Evans (Kanada/Iso-Britannia, 23 vuotta, 193 cm, 92 kg)
Edustanut Kanadaa U23-MM-kisoissa 2007 ja 2009. Evansin isä Mark voitti kisan 1983 ja 1984 soutaessaan Oxfordin joukkueessa, ja oli 1990-luvulla useampaan otteeseen mukana tuomarina.

7 - Simon Gawlik (Saksa, 24 vuotta, 186 cm, 93 kg)
U23-MM-kultaa 2004 pariaironelosessa, juniorien MM-hopeaa 2002 samassa veneluokassa. Tähtää Saksan maajoukkueessa Lontoon olympialaisiin. Ergotulos loppuvuodelta 2009 vei kivikovaan alle kuuden minuutin kerhoon: 5:59.0.

tahti - Charlie Burkitt (Iso-Britannia, 23 vuotta, 194 cm, 88 kg)
U23-MM-pronssia 2007 ja 2008 perämiehettömässä kaksikossa, 2004 juniorien MM-hopeaa perämiehellisessä nelosessa, 2008 EM-kisoissa kahdeksikon kuudes. 2004 veti juniorina ergotuloksen 6:28, kehitystä lienee tuosta tullut sellaiset 20-25 sekuntia.

cox Adam Barhamand (USA, 23 vuotta, 175 cm, 55 kg)
Viime vuonna kakkkoskasien kisan voitto. 2007 USA:n U23-kasin perämiehenä.