sunnuntaina, maaliskuuta 05, 2006

Bensaa liekkeihin: lisää pilapiirroksia

Vastavetona Jyllands-Postenin Muhammed-piirroksille iranilaislehti Hamshari julisti muutama viikko sitten kilpailun siitä, kuka piirtäisi parhaan juutalaisen joukkomurhaa esittävän pilapiirroksen, ja ehti kertaalleen jo korottaa palkintosummaakin. Nyt myös satoa on alkanut pikku hiljaa tulla, ja keskeiseksi teemaksi totta kai on noussut Holokaustin kieltäminen.


Oheisessa pilakuvassa juutalaistutkija tuskailee kuuden miljoonan ruumislukuun pääsemisen vuoksi samalla kun vieressä seisova skeptikko epäilee ovatko Auschwitzin luurangot edes juutalaisia.


Toisessa kuvassa Holokaust-elokuvakäsikirjoitusta kädessään pitävä Steven Spielberg soittaa Taru Sormusten Herrasta -trilogian ohjanneelle Peter Jacksonille apua pyytäkseen, mutta Jackson epäilee että hänenkään mielikuvituksensa ei tähän hommaan riitä.

Piirtäjätietoja kuville en onnistunut löytämään, mutta varsinkin jälkimmäisen osalta tuntuu vahvasti siltä, että tekijä on itsekin lähtöisin länsimaisen kulttuurin piiristä. Samoin taitaa olla tämän kolmannenkin kuvan suhteen, jossa irvaillaan eurooppalaisten edistymismielisyyttä kuvaamalla naisen ja aasin vihkimistilaisuutta:


Ei näihin varmaan sen kummempia tulkintaohjeita ja moralisointeja tarvitse liittää. Omasta puolestani tyydyn toteamaan, että huomattavasti mieluummin näitä kuin tappouhkauksia, talojen polttamista ja ihmishenkiä vaativia hysteerisiä joukkomellakkoja.

Länsikään ei ole jäänyt laakereilleen lepäämään, eikä suomalaisille ominainen varovaisuus ja multikulturaalinen hyssyttely ole ollut suinkaan kaikkialla hallitseva suhtautumistapa. Tässä muutama esimerkki maailmalta.


John Branch, The San Antonio Express-News


Gary Varvel, The Indianapolis Star-News


John Darkow, The Columbia Daily Tribune

Ei kommentteja: