tiistaina, maaliskuuta 07, 2006

Vapaus meni rannekellon vuoksi


USA:n puolustusministeriö hävisi tuomioistuinkiistan uutistoimisto AP:tä vastaan Guantanamossa pidettyjä vankeja koskevista asiakirjoista. Viime viikonloppuna Pentagon julkisti 5000 sivua tätä materiaalia nettisivuillaan, joka koski noin 300 Guantanamon vankia. Ihan kevyen selailunkin perusteella löytyi raporteista melkoisen absurdia dialogia vankien ja kuulustelijoiden välillä, ottaen huomioon että kuulustelijana sentään on "the land of the free and the home of the brave". Suomessakin uutisoitiin jo se tosiasia, että osalla vangeista vapaudenriiston jatkamisen perusteena on ollut se, että heillä on ollut hallussaan Casion halpa rannekello mallia F91-W, jota Pentagonin mukaan on käytetty islamistiterroristien monissa pommi-iskuissa ajastimena. Tiedot siitä, kuinka monella ko. kellon omistaminen oli vangitsemisperusteiden joukossa, vaihtelevat kuudesta kahteentoista.

Casion kyseistä mallia on myyty lukemattomia kappaleita ympäri maailmaa (ovh $ 18.95), ja se on ollut varsin suosittu esim. Kuwaitissa. Asiasta jutun kirjoittanut National Journalin toimittaja Corine Hegland löysi amerikkalaisista toimittajakollegoistaankin yhden, jolla löytyi ranteestaan kyseinen Casio.

Sitä näköjään voi tietämättään tulla liittyneeksi kaiken maailman klubeihin vaikka kellokaupassakin. Ovat tainneet USA:n puolustusministeriön virkailijat tutkia tarkkaan oheista kuvaa.


Ei siis savua ilman tulta...

Ei kommentteja: