Periaatteessa pitäisi antaa kyllä yksityisluontoisten asioiden olla, mutta kun tuosta Mika Myllylän juomisesta on näyttänyt viimeisen parin viikon aikana olleen yksityisyys aikana kaukana, sallittakoon pari toteamusta.
Oli huvittavaa kuulla Hjallis Harkimon, kaikkien poloisten ystävän, vaativan valtiovallalta tukitoimia urheilu-uraansa paketoiville huippu-urheilijoille. Harkimolle oli tehnyt erityisen pahaa katsoa Myllylän kaltaisen ex-kansallissankarin ahdinkoa. Hjallis lienee saanut jonkinlaisen herätyksen. Nyt on koko lailla eri ääni kellossa kuin hänellä itsellään on Jokeri-pomona ollut. Muistan legendaarisen uutiskuvapätkän Jokerien tyhjästä pukukopista perssiilleen menneen kauden jälkeen, jossa Hjallis osoittelee seinässä olevia pelaajien nimilappuja ja hokee "Tämä saa lähteä, ja tämä, ja tämä, ja tämä".
Mitä asiaan noin yleisemmällä tasolla tulee, en väsy ihmettelemään sitä kansallisen pyhän lehmän asemaa, jonka kilpa- ja huippu-urheilulla maassamme yhä on, kun tällaisestakin asiasta jaksetaan niin kovasti vaahdota. Mikä tekee urheilusta niin erikoisen inhimillisen toiminnan alan, että sitä varten pitää perustaa erityislukioita ja -ammattioppilaitoksia, varusmiespalveluksen erikoisväylä (jonka muuten itsekin suoritin) ja ties mitä muuta aidanmadaltajaa ja tien tasoittajaa? Eikö samalla logiikalla sitten pitäisi turvata vastaavat mahdollisuudet kaikille harrastukseensa kilpaurheiluun verrattavalla vakavuudella suhtautuville ihmisille? Runoilijoille omat lukiot ja avoimen lähdekoodin rustaajille armeijaan erikoisjoukot heti!
Nyt ehdotetut valtiolliset tukitoimet huippu-uraansa lopetteville urheilijoille olisivat aikamoisessa ristiriidassa ajan yleisen hengen kanssa, jossa jokainen on oman onnensa seppä ja saa varautua kulkemaan kivisimmätkin polut itse ja omin voimin. Hädässä olevaa tulisi tietysti aina pyrkiä auttamaan, mutta ei sen takia että hän sattuu olemaan entinen huippu-urheilija. Urheilu on hyvä asia sinänsä, mutta näinä julkisen talouden niukkuuden aikoina mitään erityispaapomista se ei tarvitse eikä ansaitse.
Myllylälle pudotus koko Suomen suosikista kohtalonsa kovuutta marisevaksi kansalliseksi sylkykupiksi on varmasti ollut kova ja ahdistuksen viinalla lievittäminen ei varsinaisesti yllätä. Silti hänenkin tulisi tajuta olla syyttämättä sidosryhmiä tunteettomasta suhtautumisesta sen jälkeen kun hän itse otti ratkaisevan ensimmäisen askelen harmaalle alueelle ja rikkoi tekemänsä sopimukset.
Toisaalta urheilu on vain urheilua ja hiihto sen sisällä vielä pienempi asia, joten kohtuullisuutta voisi alkaa jo pikkuhiljaa peräänkuuluttaa. Globaalissa syntilistassa doping-rikkomukset ovat mitättömiä pikkuhairahduksia, "Suomen kansan pettämisestä" puhuminen taas 1930-luvulle kuuluvaa kansallisromanttista hurskastelua. Nykyisellään Myllylä kun on vain niin kuin kuka tahansa horjuvalla itsekunnioituksella varustettu ja kestävämpiä identiteetin rakennuspuita etsivä vähän alle nelikymppinen suomalaismies, josta viina on saamassa yliotteen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti